sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

Palmusunnuntaina


Täällä on joka talon pihalla pensaat koristeltu pääsiäismunilla. Nyt lumikellot ja krookukset ovat viimeinkin putkahtaneet maasta esiin.



Slubicen puolella myytiin jo viime viikolla orvokkeja.



Frankfurt/Oder Slubicen puolelta katsottuna. Toisen maailmansodan viimeiset katkerat hetket taisteltiin täällä. Kaupunki ei näytä vieläkään täysin selvinneen sodasta ja neuvostoliittolaisten miehityksestä. Paljon on ränsistymään jääneitä taloja. Se, että sillan yli voi nyt aivan vapaasti kulkea Puolaan ja Puolasta Saksaan tuntuu olevan suuri ilon aihe. Ulkopuolinen ei varmasti edes ymmärrä kaikkia täällä asuvien tunteita.

Perjantaina etsimme Slubicessa postia ja jouduimme kysymään neuvoa ohikulkijoilta. Tuli vähäksi aikaa sellainen shokki, millaista olisi olla kielitaidottamana vieraassa maassa. Postissakaan ei osattu muuta kuin puolaa (tai ujosteltiin puhua). Itseni ikäinen (ja minusta myös näköiseni) nainen painui myyntiluukulla melkein kylkeeni ja yritti auttaa vähäisellä englannin kielen taidollaan. Tunsin miten meidän välillämme virtasi yhteisymmärryksen lämmintä energiaa. Kaksi naista, missä tahansa, milloin tahansa, iättöminä, mutta pitkään jo maailmaa nähneinä, hetken aikaa yhdessä, toisiaan katsoen, hymyillen, sitten ties missä, niin kuin naiset ovat kautta aikojen olleet. Kiitos sinulle nainen.



Viikonloppuna kävimme Müllrose-nimisellä paikkakunnalla geokätköilemässä. Kiersimme kauniin järven rantamia 10 asteen auringonpaisteessa. Ensi viikolla kuitenkin kylmenee. 

Onnea Kaisa Mäkäräinen. Ehdimme nähdä upean takaa-ajokilpailun ja kuulimme nyt maailman cupin voitosta.



4 kommenttia:

  1. Voi miten pitkällä on siellä jo kevät!

    Täällä oli eilen aurinkoiosta ja räystäät tippuivat.Mutta tänään pohjoinen ilmavirtaus palasi ja pakkasta on aamulla -15 C. Paksut hanget. Eikö tämä ikinä lopu...

    Naisenergiaa, hienoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes! Naiset pitävät maailmaa pystyssä sillä aikaa, kun miehet aiheuttavat sekasortoa.
      Tännekin tuli taas kylmä. Lämpötila-asteet ovat täällä suht samat kuin siellä. Lumi vain puuttuu.

      Poista
  2. Hyvä naisenergiaa.. tästä ilosta miehetkin saa ammentaa 😊

    VastaaPoista