perjantai 1. syyskuuta 2017

Virossa seikkailemassa


Virolaiset ystävämme järjestivät meille kanoottiretken Kiidjärven maisemissa lähellä Tartua (suomeksi Tartto, miksi muuten?). Kanooottiretkiä järjestää täällä Kassioru.



En ole koskaan ennen melonut joella ja kokemus oli aika huikaiseva, sillä koko ajan oli väisteltävä kiviä, jokeen kaatuneita puita ja selvittävä joen nopeista käännöksistä.

Pari kertaa juutuimme kiven päälle ja kerran ystävämme Erny joutui kahlaamaan jokeen vetääkseen meidät irti.


Lopuksi saimme oikein todistukset kolmen tunnin melontamatkasta selviämisestä.

Söimme vielä retkilounaan paikan omistajan kanssa. Tässä hirsimökissä olisi voinut myös yöpyä, mutta jätimme sen suosiolla väliin, sillä lähdimme vielä sen jälkeen pienelle patikkaretkelle läheiselle suolle.


Unet maistuivat retkien jälkeen tässä ihanassa majapaikassamme Tartun keskustassa. Olimme vuokranneet asunnon yksityiseltä. Kiitos Mari! Lisähuomautus: Teimme toki Tartussa paljon muutakin. Kaubamajasta ostimme muun muassa virolaista Britan-kakkua, joka vei kielen mennessään. Tartussa oli koko ajan 24 astetta lämmintä.




8 kommenttia:

  1. Olette viettäneet ihania hetkiä Tartussa. Kauniita maisedmia melontamatkalta. Ihana leivos! - Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin. Tartu on tosi kaunis kaupunki. Kannattaa vierailla sillä.

      Poista
  2. Teillä oli hienot melontamaisemat joella. Olen melonut Teuronjoki melonnassa monena kesänä, nyt ei polvi enää pysty. Tartossa olen kerran käynyt, ystävän mukana kun hän oli työmatkalla, kaunistahan siellä oli ja silloinkin oli helle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jaa, sinivalkoisin silmin täytyy sanoa, että kyllä Suomessa on upeampia jokimaisemia. :)

      Poista
  3. Kuulostaa ja näyttää kiehotvalta :-)

    VastaaPoista
  4. Ihana jokimaisema. On varmasti ollut hieno retki. Olen aloittanut melonnan juuri joella. Siinä viehättää se, että aina mutkan takaa paljastuu uutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy tunnustaa, että ehdin joella sata kertaa toivoa, etten olisi lähtenyt mukaan. :)

      Poista