sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Sunnuntaiaamuna


Juhannusruusun taimelle ei löydy enää paikkaa, vaikka kuinka olen miettinyt. Olen jo naapureillekin puhunut juhannusruusun istuttamisesta, mutta eilen totesin, että kaikki aurinkoiset paikat olen jo istuttanut täyteen ja nurmikon alla on kivikovaa savimaata ja kalliota niin, että tarvittaisiin valtava myllerrysoperaatio ruusun istuttamiseksi.

Poljin tänä aamuna pyörällä sille rannalle, jossa on avantouimarien pukuhuoneet ja suihkut. Kävin nopsaan meressä vetämässä pari vetoa. Merivesi on 14 astetta, mutta tuntui talvi-ihoon jäätävältä. Samaan aikaan sattui paikalle toinenkin aamuvirkku uimari, jolla olisi riittänyt juttua vaikka kuinka. Tuli hetkeksi sellainen riemullinen olo. Olen niin kaivannut ikäistäni naisihmistä, jonka kanssa saisi juoruta ja pälpättää ja nauraa.

Elämän lyhyys on tullut suorastaan iholle. Ystäviä ja tuttavia kuolee ympäriltä. Hirveästi vuosia ja kokemuksia on kyllä takanapäin, mutta sitä haluaisi vielä niin paljon nähdä ja kokea.

6 kommenttia:

  1. Tänne sopisi juhannusruusua :)
    On tosiaan mukava jutella joskus ihan vieraiden ihmisten kanssa. Eilekin aloin jututtaa erästä rannalla tapaamaani henkiöä ja kohta huomattiin, että meillä on yhteisiä tuttavia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa olla liian pitkä matka lähteä yhden pienen juhannusruusutaimen vuoksi. Mutta voit tulla kyllä hakemaan, jos satut näille kulmille lähiaikoina. :)

      Poista
  2. Kovin tuttu on tuo tunne, että kaikki jotenkin häviää ympäriltä, ikää tulee. On hienoa jutella samanikäisten kanssa, muistavat samat asiat vielä 60- ja 70 luvultakin. Asuisitpa lähempänä!

    Meillä on juhannusruusu suoratsaan riesa, sitä leviää niin kovasti, mutta kyllä tänne mahtuukin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä, että kaikki sukulaiset ja ystävät asuvat vähintään parisadan kilometrin päässä. Välillä tulee tosi yksinäinen olo, kun vain miehen kanssa köpsehditään.

      Poista
  3. Hyvä Risa! Kaikki elämän oljenkorret käyttöön!

    VastaaPoista