torstai 1. lokakuuta 2015

Repovedellä tutkimusmatkalla



Tiistaina kajakit pakattiin taas auton katolle ja kurvattiin kohti Kymenlaaksoa. Tarkoituksenamme oli käydä Repovedellä hieman etukäteen tsekkailemassa, miten siellä pääsee kajakilla veteen, jos ensikesän kynnyksellä viemme ulkomaiset ystävämme sinne.
Matkalla kiipesimme komean Huhkainvuoren laelle geokätköä etsimään, mutta tämä oli yksi niistä hukkareissuista, jolloin aloin epäillä, mitä ihmettä mummoihminen tekee täällä metsässä rymyämässä. Maisemat olivat kyllä huikeat kallion laelta (josta zoomasin Kimolan kanavan varteen jätettyyn autoomme), mutta tukka ja vaatteet olivat täynnä hirvikärpäsiä, joita sain vielä matkaa jatkaessamme autossa nyppiä hiuksista pois.



Majapaikaksemme olimme valinneet maailmanperintöalueen, Verlan, jossa on pahvitehdasmuseo ja UPM-Kymmenen omistamia entisiä työläisten mökkejä. Näistä mökeistä olimme vuokranneet Verlankosken alajuoksulla sijaitsevan seppä Anselm Mäen entisen mökin, joka on rakennettu jo vuonna 1890. Nyt se on remontoitu nättiin kuntoon ja tuvassa on jopa aivan nykyaikainen (Ikea?) keittiönurkkaus.

 
Hyvin nukutun yön jälkeen keskiviikkoaamuna sitten lähtö puolen tunnin ajomatkan päässä olevaan Repoveden kansallispuistoon. Harmiksemme taivas oli vetäytynyt pilveen.
Ajoimme Lapinsalmen parkkipaikalle ja hetken harhailun jälkeen löysimme kajakeille ja kanooteille tarkoitetut laiturit, minne pääsi autolla aivan viereen. Mikä helpotus. Olimme jo varautuneet siihen, että kajakkeja pitäisi ehkä kantaa muutama sata metriä polkuja pitkin.


 Siispä matkaan. Heti ensimmäiseksi Lapinsalmen riippusillan alitse. Yllättävää, että alhaaltapäin se ei näyttänyt lainkaan niin mahtavalta kuin miltä, kun sen päällä kävelee. Vesi oli mustaa… mereen tottuneena tuo aina yllättää. Miten vesi voikin näyttää niin pikimustalta. Meloimme enintään noin tunnin verran ja nousimme sitten maihin Mustajärven kodan rannassa.


Kodalta kävelimme vuoren harjalle ja näkötorniin ihailemaan maisemia. Mies puhua pälpätti koko ajan, mistä tiesin hänen olevan haltioissaan. Olin minäkin. Olin niin onnellinen. Maisemat olivat niin lumoavan kauniita. Aurinkokin tuli esiin ja kultasi kaiken. Metsässä oli yhä suuria, makeita mustikoita.

Kodalta olisi ollut Olhavalle vain kilometrin patikkamatka, mutta meillä oli molemmilla vain croksit jalassa, joten päätimme jättää sen kuitenkin väliin.


Aloin jo suunnitella, että tänne on tultava uudestaan ja vietettävä yö kodassa. 


Kallion päällä olisi ollut ihana katsella auringonlaskua, mutta seuraavalla kerralla...


Siispä takaisin alas kodalle ja sen laiturille.


Vielä viimeinen silmäys mäntymetsiin.


Aurinko paistoi lämpimästi meloessamme takaisinpäin.


Vielä kerran riippusillan alitse.  
 
Parkkipaikalla joimme kahvit, jotka oli jääneet kaikessa touhussa autoon. Siitä ohi kulki nuorelta ja hyväkuntoiselta näyttävä pariskunta rinkat selässä. Mutta kun he tulivat kohdallamme ja mieheni kysyi, maistuisiko heillekin kahvi, huomasin heidän olevan meidän ikäisiä harmaantuneita. He nauroivat ja kertoivat patikoivansa vielä samana iltana pitkälle ja viettävänsä yön jossain vuokramökeistä keskellä metsää. Niinpä niin, te nuoret, olkaa huoleti, kyllä vanhana vielä elämässä on kaikkea hauskaa.



Takaisin Verlassa laitoimme yhteissaunan lämpiämään, syötimme pari kuivaa leivänpalaa mökin vieressä laiduntaville lampaille ja seitsemältä lampsimme saunaan. Olipa hyvät löylyt. Koska ketään ei ollut tulossa jälkeemme, rentouduimme oikein kunnolla.

4 kommenttia:

  1. Kyllä onkin upeat maisemat! Tuo riippusilta on hieno.

    Verla on tuttu paikka, siellä olen käynyt. Hienosti pidetty kunnossa vanha miljöö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli niin ihana reissu, että olen vieläkin kuin huumassa ja huomaan vähän väliä miettiväni keinoja, millä päästä sinne uudelleen.

      Poista
  2. Selailin taas noita aikaisempiakin juttuja. Minua hymyilytti, kun olin huomanut, että usein kiipeätte ylos maisemia katsomaan ja kätköjä etsimään. Melkein kuin laskuvarjolla, vai :) Oli muuten romanttinen tarina, nuo kaksi laskuvarjonhyppääjää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoitin tähän pitkän jutun laskuvarjomenneisyydestämme, mutta poistin sen sitten, kun aina varotetaan, ettei pidä laittaa liikaa tietoa itsestään nettiin.

      Ihanaa aikaa se oli ja korkealla olemisessa on aivan oma viehätyksensä.

      Poista