sunnuntai 23. elokuuta 2015

Pyörän selässä


Heinä-heinäsirkka soittaa viuluaan,
heinikossa hyppii sinne tänne vaan.
Pieni sinikello käypi nukkumaan,
heinä-heinäsirkka soittaa viuluaan.


Tämä ihana lastenlaulu on soinut koko päivän päässäni ja nimenomaan lapsenlapsen suurella hartaudella esittämänä. Aamulla päätin karistaa happaman olon tekemällä hieman pidemmän pyöräretken. Ja niin usein kuin yksin pyöräillessä, niin pian huomaa viheltelevänsä ja hyräilevänsä kaikkea mieleen juolahtavaa.


Kiersin tätä reittiä mantereen puolella ja rakastamiani hiljaisia teitä.


Kymmeniä kertoja olen pysähtynyt juuri tässä paikassa. Puhutaan sielunmaisemasta. Minulla on monenlaisia maisemia, jotka pysähdyttävät minut. Tässä vetoaa minuun varmaan tuo avaruus. Tie jatkuu kauas horisonttiin. En itsekään tiedä, miksi rakastan pysähtyä tässä kohtaa.

Perhosia oli aivan valtavasti kaikkialla. Vietin varmaan puoli tuntia tienposkessa yrittämällä kuvata niitä. Syytän kameraani siitä, etteivät kuvat ole kummoisiakaan, vaikka tiedän kyllä etten itsekään ole mikään mestarikuvaaja.

Eräs ystäväni sanoi, että minun kuvani ovat hyviä siksi, koska kuljen niin upeissa maisemissa.


No, nyt on pää tuuletettu. Kilometreistä en ole varma. Kaikkiaan olin matkalla neljä tuntia. Aamulla oli ihanan raikas ilma, mutta keskipäivää kohden aurinko porotti tuulettomissa kohdissa melkein pistävästi.


Ihana olo. Sainpa tuonkin reitin poljettua. Vielä olisi yksi reitti, jonka haluaisin tänä kesänä ajaa lävitse.


2 kommenttia:

  1. Hyviähän nuo perhoskuvat ovat.

    Sielunmaisemia on minullakin muutamia, osa peltojen keskellä, toiset metsässä tai järven rannalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ennen itsekin pidin niitä ihan hyvinä, mutta nyt kun olen katsellut muiden blogeissa olevia luontokuvia, voi että...

      Niinpä, sielunmaisemasta tulee hiljainen, hyvä olo ja sitä voisi katsella vaikka kuinka kauan.

      Poista