torstai 23. heinäkuuta 2015

Vieras laji


Hassua, miten ihmisen mieli voi muuttua. Kun nuorena olin ulkomailla töissä, ihastelin aina, miten hoidettuja siellä tienpientareet olivat. Kotomaassa kun kaikenlaista kasvia rehotti valtoimenaan.

Nykyään tienpientareet ajetaan siisteiksi niin, ettei kukan kukkaa näy missään. Tänä vuonna täällä on jätetty monin paikoin luonnonkukat kukkimaan ja olen iloinnut siitä. Tällä hetkellä on satoja kasveja kukassa ja se näyttää tosi kauniilta. Varmaan myös ötökät iloitsevat siitä.


Rantakasvi puhui noista lupiineista. Tänään kun poljin kymmenen kilometrin päässä olevalle rannalle, jossa on avantouimareille lämmitetyt tilat ja suihkut, ja jota rakastan yli kaiken, tarkastin oikein tilanteen täällä: lupiineja ei onneksi näkynyt missään.

Sen sijaan näitä kellokukkia on monessa paikassa ja ne ovat lisääntyneet viime vuodesta. Mitäköhän nämä kukat ovat?

Entäs sitten nämä hanhet, jotka aikoinaan hankittiin Kanadasta, jos muistan oikein, ja joita nyt yritetään häätää rannoilta pois? Joka syksy olen käynyt Ruissalossa ihailemassa niiden muuttovalmisteluja. Tuhansia lintuja. Tällaiselle amatööriornitologille satumainen näytelmä.


8 kommenttia:

  1. Olen iloinen, että siellä ei ole lupiinia. Täälläkin on aika paljon vielä vanhaa kunnon niittykukkaa. Mutta kauas ei tarvi mennä kun lupiinit tienvarsien valtiaita.

    Tuo kellokukka muistuttaa kovasti ukonkelloa, minulla oli sitä valkoisen aja sinisenä puutarhassa jossain vaiheessa. Olisikohan sitä siemenestä kylvetty tuonne vai onko jostain levinnyt?

    Meillä on tuolla kirkolla myös avantouintipaikan uimarannalla noita hanhia aina joskus. Ikävää on, että ne tulevat illalla sinne viettämään yötä ja aamulla ranta on ihan täynnä ulosteita. Nyt niitä on saatu häädettyä kauemmas, pari vuotta sitten vielä kunnan työntekijät kävivät joka aamu siivoamassa rannan uimareita varten.

    VastaaPoista
  2. Ei aavistustakaan, mistä nuo kukat ovat ilmestyneet. Olisivatko linnut kantaneet siemeniä tienvarsille?
    Saa nähdä, miten noiden hanhien tulevaisuudessa käy.

    VastaaPoista
  3. Kukka näyttää vuohenkellolta, joka on kova leviämään ja sitkeä kasvi.

    VastaaPoista
  4. Vuohenkelloa minäkin veikkaisin. Leviää, eikä suostu kuolemaan kovin helposti. Ei kuitenkaan tunge kasvamaan esimerkiksi nurmikolle eli ihan mitä tahansa paikkoja se ei valloita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä eivät tosiaan kasva nurmikolla, vaan aika kuivillakin tienreunoilla. Niitä oli aikaisempina vuosina vain tuo yksi iso, mutta nyt niitä näkyy monessa paikkaa.

      Poista
  5. Vuohenkelloa on tänä vuonna täälläkin näkynyt. Onkohan tämä niitä vuosia, joina se leviää...
    Näköjään muutkin ovat huomanneet, että teiden varsilla näyttää olevan enemmän kasvillisuutta -monipuolistakin- kuin joskus aikaisemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsoin netistä, että se on perennakasvi ja kasvaa monien puutarhassa. Täällä kuitenkin tienvarsilla villinä.

      Poista