maanantai 29. kesäkuuta 2015

Kustavissa


Kustavin merimaisemat hakevat vertaansa. Pidin tänään vapaapäivän ja kävimme Kustavissa kätköilemässä.


Tässä rannalla on Vuosnaisen meriasema, jossa on erinomainen ravintola. Kävimme siellä syömässä buffetpöydästä. Paikan erikoisuutena on, että seisovasta pöydästä koottu lautasellinen punnitaan kassalla ja näin maksetaan kilohinnan mukaan. Tämä käytäntö on tuttu Saksan tavarataloista.


Lastasin lautaselleni silakkapihvejä, joita keittiöstä juuri tuotiin tulikuumina. Ne olivat todella makoisia ja rapeita.


Aterian jälkeen istuimme kauan rannalla katsellen Ahvenanmaalle seilaavan lautan lastaamista.


Mereltä kuului haahkojen mukavaa purputusta ja haarapääskyt lentelivät ilmassa. Sudenkorentojakin näkyi jo.


Yksi lossimatka yhdistää Vuosnaisen Kustavin pääsaareen.

 
 
Paluumatkalla poikkesimme Kaurisluotoon ja kävimme tekemässä etukäteistiedusteluja, mistä parhaiten pääsisi kajakilla veteen.
 


Miehen hakiessa yhden geokätkön tämän todella sileän kallioseinämän huipulta, minä istuin rannassa katselemassa, kuinka silkkiuikku oli kalastellut...


... ja palasi kala nokassaan jo ison, näppylänaamaisen poikasensa luokse. Poikasia oli vain yksi ja emolinnun huolehtiminen näytti todella liikuttavalta. No, murrosikäisistä sitä vasta huolta riittääkin, varsinkin kun eivät usko, että on pysyttävä kaislikon suojassa, eikä ängettävä äidin perään.

 
Sateisen kesäkuun jälkeen luonnon kaikkinainen kauneus tuntuu aivan käsittämättömälle.
 

Meri, lämpimät kalliot, männyt, saariston kukat, linnut...

 

sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Aamulenkki


Vuoden alussa tein lupauksen, että tänä vuonna reippailen paljon. Polven tulehdus on kuitenkin vaikeuttanut liikkumista siinä määrin, että pitkiä kävelylenkkejä olen välttänyt. Kätköjä sen sijaan olemme löytäneet jo reippaasti tuon tavoitteenamme olleen sadan yli.

Tänä aamuna lähdin noin 20 km pyörälenkille ja huomasin polven sietävän pyöräilyä aika hyvin. Niittykukkia näyttää tänä vuonna olevan enemmän kuin koskaan. Lienee runsaiden sateiden ansiota.

Kohta ollaan jo heinäkuussa. Työrupeamanikin helpottuu ehkä hieman. Pakko yrittäjänä kuitenkin ottaa omilta asiakkailta tulevat kaikki työt vastaan. Olen tullut mustasukkaiseksi asiakkaistani.

torstai 25. kesäkuuta 2015

Talviturkki heitettiin


Mitä tässä tapahtuu? Sen voi jokainen itse keksiä. Tapahtuma on kyllä tältä päivältä. Itselle tuli mieleen psykologinen selitys ihmisestä elämän pyörteessä, tunnelissa, menossa eteenpäin voimatta kääntyä enää takaisin...


Elämä on kolhinut. Tänään kävimme Uudessakaupungissa, jossa olemme asuneet aikoinaan kolme vuotta. Lähdimme geokätköilemään, mutta samalla hoidimme talviturkin pois.

Tällä ihanalla rannalla vesi on mustaa ja kirkasta. Täältä tulee kaupunkilaisten juomavesikin. Tein nopea pyrähdyksen vedessä. Polvi tuntui tosi omituiselle, jäykälle ja paksulle. Harmittaa. En halua ihan vielä rollaattoria käyttämään. Olen suunnitellut niin paljon loppuvuodeksi. Tämä alkukesä kun on mennyt melko tiukasti tietokoneen edessä eivätkä ilmatkaan ole houkutelleet ulos.


Uinnin jälkeen oli ihanan raikas olo. Ehkä polvikin alkaisi hieman notkistumaan, jos pääsisin tästä taas useammin uimaan. Uudessakaupungissa kukkivat kukat paljon edellä täällä meidän saarilla olevia kukkia. Napsin kuvia niistä, mutta mitään näyttämisen arvoista en saanut aikaan.


keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Raision metsiä


Raisiosta löytyy tämä ihana luontopolku, joka yhdistyy kilometrin päässä Pähkinäpolkuun.


Niittykukat kauneimmillaan.


Metsän siimeksessä virtaa komea puro. Hyttysiä tosin täällä on paljon. Tulemme varmasti syksyllä uudelleen. Täältä on pari kätköäkin vielä etsimättä.


keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Aurinkoista juhannusta


Tein aamulla lenkin rantaan ja totesin taas asuvani varmasti yhdessä maailman kauneimmista paikoista. Ohi ajava moottorivene nosti vaahtopäisen vanan peräänsä. Mutta sen jälkeen oli hiljaista, kunnes töihin kiirehtivät kohisivat autoineen sillalla. Mikä onni, ettei tarvitse lähteä minnekään.


Joutsenpariskunnalla on neljä liikuttavaa palleroista. Oikeastaan lähdin ihan varta vasten niitä kuvaamaan, mutta rannassa ollut onkija oli karkottanut ne kauaksi merelle. Zoomaamalla sain niistä kuitenkin kuvan.


Aurinko paistoi lämpimästi, mutta heti kun nousi tuulensuojaisesta rinteestä ylös, oli iloinen, että oli pukenut hupparin päälleen. Suomen juhannus. Tällaisena sen muistan jo nuoruudesta. Kylmää, koleaa, jostain kaukaa kuuluu tanssimusiikkia. Minä vain haaveilen. Tuntuu kuin juhannus olisi muiden juhla. Minä en koskaan oikein saavuta sitä.


sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Metsälammella


Nämä retket lapsuudessani olivat ikimuistoisen ihania. Kolmen lapsen yksinhuoltajaäitini jaksoi joka kesä rahjustaa kanssamme parin kilometrin matkan kuivanmaan kesämökiltämme (ukin ja mummon mökki) metsälammelle. Uitiin ja oltiin vain. Kahvia oli aina mukana tavallisessa lasipullossa, joka oli kiedottu viltin sisään.

Tässä on siitä harvinainen tilanne, että äitini ystävä, toinen yksinhuoltajaäiti, oli poikansa kanssa luonamme mökillä. Kahvia keitettiin oikein nuotiolla ja vesi otettiin kirkkaasta metsälammesta. Tuo ystävänainen otti kuvan äidistä ja minusta. Minulla päälläni naapurin tyttöjen vanha mekko. Äidillä pitkikset, mikä siihen aikaan herätti maalla huomiota. Mutta äiti oli kova stadin friidu, joka ei jäänyt sanattomaksi, vaikka joku olisi jotain poikkipuolista murjaissut. 

Pidän tästä kuvasta. Ehkä tässä on jonkinlainen pohja innolleni liikkua luonnossa. Kiitos äiti noista päivistä.


tiistai 9. kesäkuuta 2015

Luontokuvausta omalla pihalla


Tämän päivän Turun Sanomissa on juttu Konsta Punkasta, joka kuvaa villejä eläimiä - ei valtavalla teleobjektiivilla - vaan houkuttelemalla ne lähelleen.

Meillä on pihalla parikin talitinttiä, jotka syövät kädestä. Päätin ottaa niistä uuden koulukunnan luontokuvan. Mutta helppoa se ei ollut. Tintit, se rohkeinkin, hämääntyivät kamerasta ja pitivät turvallisen välimatkan.


Viimein yksi uskaltautui hakemaan pähkinän. Mutta se oli niin salamannopea, että kameran laukaisu ei ehtinyt tallentaa siitä kuin vilahduksen.


Jäin odottelemaan uutta tilaisuutta ja kuvailin sillä aikaa mäntyjen uutta kasvustoa ja sireenipensasta, joka pian kukkii - myöhässä naapurien sireeneistä, mutta ehkä sitten pidempään kuin ne.


Olemme syöttäneet oraviakin kädestä, mutta tästä täytyy sanoa varoituksen sana: niistä tulee niin kesyjä, ettei niistä pääse enää eroon. Ne rapistelevat pitkin seiniä, kurkkivat ikkunasta sisään eivätkä jätä enää sen siunattua rauhaa.
Naapurisopukin saa särön.

Vähän niin on noiden tinttienkin kanssa. Yksi niistä tulee koputtamaan työhuoneeni ikkunaan. Välillä surkean näköisenä litimärkänä otuksena, kun se on käynyt ensin kylpemässä linnuille laittamallani vesiastialla.


Viimein tänään saan napattua kuvan talitintistä käteni päällä. Ei ehkä kovin hieno kuva. Mutta yksi osa jokapäiväistä erakkoelämääni. Mies huitelee parhaillaankin kajakkinsa kanssa merellä. Minun on pakko istua naputtamassa käännöksiä. Ja ainoana seuranani ovat linnut.