sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Lakjärven reitti


Tämä Kurjenrahkan Lakjärven reitti, josta viikko sitten puhuin, olikin mukava tuttavuus. Pääosin auringon kuivattimia, leveitä, neulaspolkuja suurien honkien keskellä. Välillä pitkiä matkoja pitkospuita pitkin suolla tai rämeikössä.


Lähdimme Härmässuolta ja kiersimme myötäpäivään. Suurin osa muista kulkijoista oli valinnut suunnan toisinpäin.


Rantapihalla emme nyt käyneet, mutta olemme kiertäneet siellä aikaisemmin Savojärven ympäri. Vastaan tuli rinkkaselkäistä porukkaa, jotka tulivat tuolta Savojärveltä ja aikoivat yöpyä Lakjärven laavulla. 
 

Yksi nuori poika - rinkka selässä hänkin - kertoi patikoivansa myös jo toista päivää. Yö oli nukuttu laavulla. Enpä tiennyt Kurjenrahkan olevan tosiaan näin ahkerassa käytössä.


Kätköjen etsintä vei välillä kallioille. Polveni ei oikein tykännyt ollenkaan sitten, kun piti kiivetä taas alaspäin. Ensi kertaa elämässäni väsyin todella. Tästäkö se raihnainen vanhuus alkaa?


Kahvitaukoa pidimme Takaniitunvuorella kahden miehen seurassa, jotka kertoivat metson ahdistelleen polulla. Olisipa ollut hauska nähdä. Täällä pitäisi olla myös susia, mutta vain tuo nuori poika kertoi, jonkun kertoneen taas hänelle, että joku oli nähnyt niitä täällä. Lopputulokseksi jäi arvailu, olivatko ne sittenkin vain huhupuheita.

Yksi miehistä sanoi, että hänellä on aina kamera valmiina siltä varalta, että tosiaan törmäisi suteen ja sitä hetkeä hän on todella odottanut.


Takaniitunvuoren jälkeen miehellä ja minulla oli taas kerran erimielisyyttä, mihin suuntaan siitä. Minusta pohjoiseen päin, miehestä kartan mukaan itään. Lopulta minun pohjoinen voitti. Mies muuten osti minulle pillin, jossa on kompassi ja lämpömittari, siltä varalta, että eksymme toisistamme metsässä. Joskus on käynyt näinkin, kun kumpikin on halunnut pitää päänsä. Pitkän avioliiton salaisuus. Ai mikä? No tuo pilli.


Pitkospuut olivat täällä hyvässä kunnossa ja mukavat kulkea. Luulenpa ettei näiden maisemien kauneus aukea ihmiselle, joka etsii nähtävyyksiä. Kuviin en myöskään ole saanut tallennettua sitä tunnelmaa, mikä linnunlaulua täynnä olevassa metsässä vallitsee. Enemmän se kai onkin omaa sisäistä mielihyvää.


Eniten rakastan näitä neulaspolkuja, joilla tuoksuu mäntyjen pihka. Lämpöasteita oli 15, joten suurimman osan matkaa kuljin T-paidassa. Vasta Lakjärvellä aurinko alkoi jäädä puiden taakse ja ilma viileni niin, että oli puettava takki päälle. Ja aina sama haikeus, kun viimein olimme jälleen parkkipaikalla. Heti piti alkaa katsella kartasta, minne seuraavaksi.


2 kommenttia:

  1. Täydellinen kulttuurimatka luonnossa!
    Itselläni ei ole pilliä, jos eksyn metsässä, tarkkailen muurahaispesän, männyn oksien ja varjostumien sijainteja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidan olla taantunut metsäsuomalaiseksi. :)
      Viihdyn parhaiten ulkona erämaissa. Pelästyn ihan, kun joku tulee vastaan. :)

      Poista