torstai 30. lokakuuta 2014

Pururata Naantalissa


Täältä haettiin kaksi kätköä. Maisemat hienot kuin korpimetsässä. Tämä on kuitenkin talvella suosittu hiihtolatu ja muuten pururata.


Hiidenkirnukin löytyy.

keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Sadesäässä


Olen aina rakastanut syksyä. Keväästä olen alkanut pitää vasta nyt vanhana. Tuuli, ilmassa lentävät lehdet, se harmaus ja sade. Alakulo.


Tänne lähelle oli tullut uusi geokätkö, joten päätimme käydä bongaamassa sen. Puolimatkassa alkoi sataa rankasti. Minulla oli juuri ostamani tuulitakki/kuoritakki/retkitakki päälläni ja sain samalla testattua sen vedenpitävyyden.


Kätkö löydettiin ja nopsaan takaisin kotiinpäin metsän halki. Päälle tietysti geokahvit.

torstai 23. lokakuuta 2014

Kunstenniemi


Tänään tosi kylmä ja tuulinen päivä. Miehen minulle ostama merinovillainen alusasu siis ulkovaatteiden alle.


Teimme geokätköilyretken Rymättylään, Turun seurakunnan leirikeskukseen.


Täällä oli hiekoitetut tiet ja metsätkin helppokulkuisia kankaita. Tammi taisi olla yleisin puu. Uuttukyyhkyt olivat löytäneet täältä mukavan turvapaikan.


Pitkin autiota hiekkarantaa... Syksyt ovat siitä parasta aikaa, että kauniit rantapaikat ovat tyhjiä ja saa rauhassa kulkea...


... ja nauttia syksyn väreistä.


Lentopalloakin voisi pelata, jos ei tuuli olisi niin jäätävän kylmä.


Pieniä kauriita tien laidassa korvat höröllä.

 
 

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Peikkometsä


Nämä kuvat ovat Mietoisista, jossa kävimme etsimässä neljä kätköä kasitien molemmin puolin olevista metsistä. Meri on ulottunut tänne 4000 vuotta sitten. Metsissä on pirunpelto, rotko ja jättimäisiä lohkareita. Näitä pirunpeltoja on lounaisrannikolla paljon.





 
 
 

lauantai 18. lokakuuta 2014

Holy Land


Eilen vietimme koko päivän Pyhämaalla. Olimme ottaneet geokätköily-kohteeksi seurakunnan omistaman kauniin niemenkärjen. Niemeä kiertää luontopolku, jonka varteen on kätketty viitisentoista kätköä. Maisemat ovat henkeä salpaavan kauniita.


Heti alkumatkasta kotoa lähtiessämme sattui ikävä konflikti, josta haluan ehdottomasti kertoa, koska se sai minut melkein itkemään ja sydänkohtauksen partaalle.

Alkumatka kulkee kauniin saaristotien läpi, jolla liikkuu aina peuroja. Olemme sata kertaa joutuneet todistamaan, kuinka peurat ilmestyvät yhtäkkiä tielle auton eteen. Siksi ajoimme nytkin todella hitaasti. Aina kuitenkin tulee näitä, jotka paahtavat sataa ja tuhatta. Niin nytkin. Iso maasturi ilmestyi mutkaisella tiellä taaksemme ja roikkui sitten peräpuskurissamme.

Mieheni päätti antaa sen ohittaa ja ajoi hieman sivummalle ja pysähtyi kokonaan. Maasturin kuljettaja raivostui siitä ja alkoi toitottaa torvea. Mieheni näytti käsillään, että ala mennä siitä ohitsemme. Maasturi vain toitottaa torveaan. Taakse oli ilmestynyt toinenkin auto, joka sitten painoikin ohitsemme traileri perässään kolisten. Mutta maasturi ei lähtenyt minnekään takaamme.


Mieheni ajoi hieman edemmäksi ja puoliksi pientareelle ja näytti maasturin kuljettajalle, että ala mennä nyt helvetti siitä. Maasturi ei liikkunut ensin minnekään takapuskuristamme. Sitten se ajoi viereemme keskelle tietä ja kuljettajan vieressä istunut omanikäiseni tärkeä täti-ihminen avasi ikkunan ja tuijotti meitä halveksivasti alaspäin korkeuksistaan. Yritin viittoilla naiselle, että menkää nyt ihmeessä siitä.

Mutta ei! Nainen alkoi huutaa, että tässä kohdin on keltainen viiva, eivätkä he voi ohittaa meitä. Emmekö tunne liikennesääntöjä. Mieheni huusi nyt jo vihaisena takaisin, että menkää nyt siitä. Maasturi vain törrötti siinä keskellä tiellä ja ilmeisesti odotti, että vastaan tosiaan tulisi auto, jotta saataisiin aikaan todellinen vaaratilanne.


Nainen otti kynän ja paperia käteensä ja sanoi ilmoittavansa meistä poliisille liikenteen vaarantamisesta. Hän kirjoitti rekisterinumeromme ylös. Minulla sydän löi sataa ja tuhatta ja olin vähällä purskahtaa itkuun. Että olinkin jättänyt työt kesken ja lähtenyt tänne. Minulla oli kamera sylissä, koska olin aikonut ottaa kuvia peuroista, jos niitä taas näkyisi. Mieheni käski ottaa kuvan maasturista. Otinkin.


Paha mieli oli pilata koko päivän. Mutta onneksi luontokohteemme osoittautui niin mykistävän kauniiksi, että vähitellen rauhoituin. Istuimme kauan niemen kärjessä suuren ristin juurella ja vain tuijotimme merelle. Taisin lähettää siinä rukouksenkin matkaan. Paikka tuntui sellaiseen kuin luodulta.


Sain vielä lohdutukseksi märän pusun suulleni paikalle ilmestyneeltä ystävälliseltä nova scotia tai joltakin sellaiselta koiralta. Se oli liikkeellä lapsiperheen matkassa ja syöksyi muitta mutkitta syliini.


Löysimme suurimman osan kätköistä, nautimme upeasta ilmasta, rannassa uiskentelevista joutsenista, kaikesta. Tänne kannatti todella tulla. Näin kaunista paikkaa näkee harvoin.

perjantai 17. lokakuuta 2014

Haaste


Sain Rantakasvilta haasteen mainita kolme blogia, jotka inspiroivat minua. Luen hirveän vähän blogeja, vaikka moneen ihanaan olen osunut selaillessani. Monet niistä blogeista, joita alkuaikoina seurasin, ovat lopettaneet, mikä harmittaa, sillä muutamat niistä kuuluivat erottamattomasti aamuohjelmaani heti sanomalehden lukemisen jälkeen.

Nykyään luen aamulla enää vain Rantakasvin blogia. Se innostaa minua ajankohtaisten aiheidensa vuoksi. Ja mikä ihaninta: siinä on melkein joka päivä luettavaa. Mutta mainitsen tässä nyt kuitenkin kolme äijäblogia, joita käyn myös säännöllisesti katsomassa ja jotka kaikki kolme ihastuttavat minua:

Markku Immosen blogi Naantalista on täynnä upeita kuvia paikoista, jotka ovat minullekin tuttuja. Markku on voittanut luontovalokuvauskilpailuissakin.

Merimiehen blogissa kerrotaan merimiehen elämästä Porin Uniluodossa. Olen geokätköillyt Uniluodossa ja paikka on upea. Merimiehen elämä on kiinnostanut minua aina siitä lähtien, kun oma poikani valmistui ensin Rauman ammattiopistosta matruusiksi ja sitten Porista konemestariksi.

Tuomo Kesäläisen Luolamiehen blogia käyn myös säännöllisesti lukemassa. Se on innoittanut minua etsimään geokätköilyssä samanlaisia paikkoja. Minulla on Tuomon kirjat sekä Suomen luolista että rotkoista.

Olen kaivannut kaveria, joka kirjoittaisi myös geokätköilystä, mutta sellaista ei ole osunut silmiini. Geokätköilijät saavat naputtaa niin paljon stoorejaan geokätköily-sivustolle, että varmaan blogin kirjoittamiseen ei enää jää aikaa, kun on taas kiirehdittävä uusiin etsintöihin.

En laita tätä haastetta pojille eteenpäin, koska olen sataprosenttisen varma, että se olisi heille yksi hailee, mitä joku vanha täti heistä ajattelee.

keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Kurjenrahka

 
 
 

Aamulla oli sähköpostissa kiireistä työpostia, mutta koska olimme päättäneet viettää tämän päivän geokätköillen, kerroin olevani tänään liian kiireinen ja voivani hoitaa asian vasta illalla.

Jo nyt, kun olemme jälleen kotona, on niin haikea mieli ja tekisi mieli heti lähteä uudestaan koluamaan kansallispuistoja ja muita luontopolkuja ja hengittämään raikasta metsän tuoksua.


Kurjenrahkan kansallispuisto sijaitsee aika monen kunnan alueella: Nousiainen, Paattinen, Masku, Pöytyä... Täällä asustaa myös susia. Jostain lähellä olevasta talosta on kuulemma sudet syöneet koiran pihalta.

Alkumatka kulki synkän metsän läpi ja siellä hieman selkäpiissä kylmäsi. Yritin jutella koko ajan kovaan ääneen, jotta sudet tietävät kaikota kauemmaksi. Toisaalta olisihan ollut hieno saada kuva susista. Susien sijasta oli jotain vielä eksoottisempaa. Kukahan on kaivertanut tämän espanjankielisen (?) tekstin keskelle erämaata?


Pimeästä metsästä maisemat muuttuivat onneksi järveä kiertäviksi kauniiksi suomaisemiksi. Mies tuli vastaan, kun poikkesimme hetkeksi kansallispuiston alueelta pois. Hänen ajokoiransa oli jossain peuran perässä, mutta onneksi GPS koirallakin kaulassa. Kelläpä ei nykyään olisi? Koira löytyikin siinä jutellessamme ja kaikki siltä osin hyvin.


Järven kiertämiseen meni kolme tuntia. Välillä nautimme kuumaa mustikkasoppaa. Kätköjä löysimme kaikkiaan kymmenen.


Hieno päivä. Suuri kiitos kaikille, jotka ovat ahertaneet näitä pitkospuita märissä olosuhteissa ja tehneet kaikille vapaan luontopaikan.


Mitäköhän sitten seuraavaksi?

 
 
 

lauantai 11. lokakuuta 2014

Pomponrahka


Kaunis syyspäivä, siispä päätimme lähteä geokätköjä etsimään Pomponrahkalle Turun lentokentän lähelle. Kolme kätköä löysimme.


Tiistaina olimme vanhalla asuinpaikkakunnallamme, jossa on rantasauna, jota saa lämmittää ihan oikein puilla. Saunoimme ja uimme täällä kultaisten lehtien seassa. Poimin myös puolukoita sen verran, että saimme seuraavana päivänä niitä maksalaatikon kanssa.


maanantai 6. lokakuuta 2014

Viimeinkin geokätköilemässä


Kävimme tässä lähellä hienolla paikalla geokätköilemässä. Täältä löytyi niin järvi, hiidenkirnu, näkötorni kuin jonkinlainen rotkokin.


Löytämiäni kätköjä on nyt kaikkiaan 418, kun tämän päiväiset kaksi lasketaan mukaan. Toinen näistä kätköistä oli hauska multikätkö, jossa siirryttiin aina yhdestä paikasta löytyneiden koordinaattien mukaan seuraavaan paikkaan.

Haavat ovat kauneimmillaan.


perjantai 3. lokakuuta 2014

Terveisiä täältä kammiostani



Eilen olimme Uudessakaupungissa Tuomo Kesäläisen luennolla Suomen rotkoista. Tämä paksun opuksen ostin sieltä mukaani. Elän yhä siinä toivossa, että aloitamme taas geokätköilyn ja kierrämme sen myötä ehkä vielä monta rotkoa ja luolaa.

Tuomo on tehnyt upean työn kartoittaessaan Suomen luolia ja rotkoja. Olen jo kauan seurannut hänen blogiaan ja oli mukava nyt nähdä hänet livenä.