lauantai 9. elokuuta 2014

Näillä varpailla edessä retket


Olen nyt viikon ajan uinut joka aamu noin kilometrin verran meressä. Joskus mittasin uimahallissa, että yksi vetoni vastaa yhtä metriä. Siten laskin, että tämän kalliorannan sivua voimme uida 200 metriä yhteen suuntaan, ennen veneväylän alkua. Tässä käy usein aika kova aallokko ja minulla on varmuudeksi aina mukana uimalauta, jota työnnän edelläni. Tieto siitä, että voin tarttua kelluvaan lautaani hädän tullen, saa mielen rauhalliseksi. Merihirviöiden pelosta olen onneksi jo päässyt, vaikka joka kerran, kun joku meriheinä kietoutuu jalan ympäri, alan pärskiä karkuun.

Tänään sain viimein aktivoitua ostamani jäsenyyden geogaching-sivustossa. Ja vaude, sinnehän on tullut upeita muutoksia. Huomasin, että etsittäviä kätköjä on tullut valtavasti lisää ihan tähän lähelle. Nyt jo suunnittelen, minne kaikkialle syksyn aikana suuntaamme. Terveitä varpaita ja jalkoja taas tarvitaan. Erilaisia ulkoilujalkineita olen kyllä hankkinut varastoon.


lauantai 2. elokuuta 2014

Villi pohjola


Uimapaikkamme jaamme näiden joutsenien ja...


... rantakäärmeen kanssa.


Onkohan tässä ihan ymmärretty, mitä se vesijuoksu on?


Nyt aion maksaa taas jäsenmaksun geokätköilyyn. Puhuimme juuri tänään, miten upea viime vuosi oli nimenomaan georetkiemme vuoksi. Toivottavasti mieheni pysyy vielä kauan näin hyvässä kunnossa kuin yllä olevassa kuvassa (tänään otettu), vaikka juhliikin ihan kohta 70-vuotispäivää.