tiistai 10. syyskuuta 2013

Perhe on paras


Sunnuntaina heräsin kurkien huutoon. Makuuhuoneemme ikkuna oli koko yön ollut auki. Menin terassille yöpaitasillani ja jäin odottamaan, näkisinkö läheisen suon kurkien lähdön. Viime syksynä näin useaan otteeseen kurkien lentävän ylitse. Mutta nyt äänet vaimenivat hetken päästä. Ehkä vielä ei ollut aika täynnä.

Eilen sitten näimme kauppaan ajaessamme kurkiperheen läheisellä oraspellolla. Ylpeät vanhemmat ja kaksi poikasta. Meidän kurjet, näin sanoimme onnesta hehkuen. Poikaset näyttävät vielä hennoilta. Jaksavatko ne lähteä muuttomatkalle vai odottavatko vanhemmat vielä? Harmittelin, etten ollut ottanut kameraa mukaan.

Tänään sitten päätin tehdä ahkerasti töitä, kun mies soitti, että kurjet ovat jälleen pellolla. Hetken säntäilin edestakaisin epätietoisena lähteäkö vaiko jatkaa töitä. Himskatti, onhan ne pakko saada kuvattua! Pyörä äkkiä ulos vajasta ja matkaan.

En kuitenkaan nähnyt kurkia missään. Pettyneenä jatkoin matkaa ja ajoin uimarannalle ja kävin uimassa. Vesi on vielä ihan lämmintä. Paluumatkalla henkeni salpautui, kun näin kurjet taas pellolla. En uskaltanut ajaa lähemmäksi, sillä ne selvästi muuttuivat varuillaan oleviksi, kun jäin tien laitaan kaivamaan kameraa esille.

Kuvista tuli huonoja uudesta kamerasta huolimatta. Harmittaa. Mutta siinä ne nyt kuitenkin ovat: meidän kurjet.

2 kommenttia:

  1. Kyllä ne ovat kauniita lintuja, nuo teidän kurjet! Hyvä kun sait kuvattua.

    VastaaPoista