sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Onnellinen sittenkin


Tänä sunnuntaiaamuna ajoin puoli seitsemältä fillarilla taas sille uimapaikalle, jossa on avantouimarien pukuhuoneet. Meri oli aivan tyyni ja sain uida ihan yksiseni laiturien väliä edestakaisin. Toinen uimassa ollut nainen oli jo tekemässä lähtöä.

Tämä kuva on kuitenkin toiselta, salaiselta uimapaikaltamme, jossa voi myös huoletta ottaa hieman aurinkoa. Tuli mieleen, miten onnellinen olen. Ei tarvitse lähteä etelään hakemaan uimarantaa, upeita maisemia ja aurinkoa. Kaikista puista rakastan eniten juuri mäntyjä. Siellä missä kasvaa mäntyjä, on kuivaa ja puhdasta. Rikkaruohoa, pusikkoa ja hyttysiä ei ole.

Kun oikein mietin tuossa omalla terassilla aamukahvia juodessani, niin kaikki nuorena toivomani on oikeastaan täyttynyt, jopa suuremmassa mittakaavassa kuin mitä silloin osasin kuvitella. Kurkien huuto kuului läheiseltä suolta, punarinta hyppelehti nurmikolla, ruusut kukkivat ja aurinko paistoi. Joskus kuitenkin masennus yrittää nielaista suuhunsa. Tavallisesti se syntyy siitä, että alan verrata itseäni toisiin ja menetän uskon itseeni.

10 kommenttia:

  1. Kuulostaa mukavalta uintipaikalta;)
    Juuri tänä aamuna minäkin sorruin taas vertaamaan itseäni muihin ja se ei hyvää tiedä. Kunpa oppisi muistamaan, että omat asiat, pienetkin, tuovat iloa ja toisilla on toiset ilot ja varmasti myös murheetkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, juuri noin. Kunpa pystyisi iloitsemaan niistä omista pikkuiloistaan ja arvostamaan itse itseään.

      Poista
  2. Risa, voin allekirjoittaa tekstisi! Kaikki on toteutunut jopa paremmin kuin uskalsin haaveilla.

    Minä olen nyt vertaamatta kehenkään, sillä ma irtosi silmästäni lasiainen ja kun vihdoin to pääsin yksityisläkärille, olin onnesta soikeena, että sain ohjeet, jotka estävät suuremmat vahingot. Nyt on vain jätettävä pariksi viikoksi kaikki raskas ty, mutta saan uida, lukea ja nauttia säilömisestä sekä jäätelöstä mansikoissa.

    En ole kertonut blogissani tätä näin suoraan, joten...

    Nautitaan terveydestämme ja just siitä, että ei ole mitään tarvetta matkustelle mihinkään etelän ruuhkarannoille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui kauheeta. Jäinkin miettimään blogiasi lukiessani, mitä sinulle on tapahtunut. Televisiossa olleessa tunnettujen henkilöiden uimahyppykilpailuissa lähti siltä sisustussuunnittelijamieheltä, Teuvo ???, lasiainen. Onneksi taitaa parantua kuitenkin. Sitä samaa toivon sinullekin.

      Olen täällä blogissa valittanut masennusta, mutta kerrottakoon, että alku tälle lähti muualta kuin täältä blogimaailmasta. Olette kaikki lukemani bloggarit niin rakkaita. Joka aamu käyn tsekkaamassa, mitä olette taas puuhastelleet.

      Tosielämässä olen joutunut aika tiukoille ihmisten ehkä luonnollisenkin kilpailunhalun ja besserwisserimäisyyden vuoksi. Olen väsynyt siinä.

      Poista
  3. Ikinä ei kannata itteesä verrata toisii tai kadehtii. Mä nän sairaalas miehen, jol ei ollu jalkoi. Aattelin et voi tota parkaa, onneks mul on sentää jalat. Illalla sitte ku ryhmis käytii asioit läpi, kerroin ton. Em. mies sano sillo, et mä aattelin sut nähessä, et voi parka, onneks mua ei satu noin paljon.

    Se on aina mihkä sitä vertaa. Joku saattaa näyttää kadehdittavalta, mutta hällä saattaa olla valtava taakka kannettavanaan. Sitä ei vaan nää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on. Juuri niin, mihin vertaa. Masennus vaan kun tulee, itselleen on turha sanoa, että monella on asiat paljon pahemmin.

      Auta Rantakasvi! Sinulla oli niin hyvä huoneentaulu siitä, mitä masentunut ei halua kuulla.

      Niin ja Timppa siitä olen ihan hirveän masentunut, ettei mulla ole niin montaa kissaa kuin sulla enkä voi tässä tilanteessa yhtään ottaa. :D

      Poista
    2. Voi rakas Risa. Kissan puutteesee auttaa kuva, patsas tai mikä kuva tahansa kissasta. Ei sen tai niitten elävii tartte olla!

      Poista
    3. Mutta se rauhoittava kehräys, turkin silitys, pökkäisyt, hassut ilmeet...

      Poista
    4. Nii, tottahan toi tietty on... Mun videoita voit kattella kissan puutteesee. :D

      Poista
    5. Katselenkin niitä ja tulee aina tunne, että voi, tuollaisen mirrin haluaisin juuri nyt kopata syliin. Meillä oli kolme kissaa, kun lapset oli pieniä. Välillä oli tunne, ettei sitä ehdi muuta kuin avata ovea kissoille ja lapsille. Aina joku oli maukumassa oven jommalla kummalla puolella. :)

      Poista