lauantai 27. heinäkuuta 2013

Meren aaltoja ja harvinainen bongaus


Olen käynyt melkein joka päivä uimassa näissä ihanissa maisemissa. Sinilevää ei onneksi tänä vuonna ole vielä näkynyt. Sen sijaan alla olevan kuvan liejukanan bongasin pienestä lammesta, joka kasvaa jotain kummallista "liejua".
Liejukana on Suomessa harvinainen, vaikka muualla Euroopassa yleinen lintu.


Lisäys iltapäivällä:
Jäin tässä kukkia kastellessani seuraamaan kahden haukan kisailua nousevan ilmavirran mukana.


Harmi, etten pysty tunnistamaan, onko kyseessä tuttu tuulihaukka, joka viime vuonna pyydysti talitiaisen suoraan nenäni edestä vai nuolihaukka, josta kuulemma on enemmän havaintoja vaiko joku isompi haukka. Olen tiiraillut lintukirjaa ja päätellyt, että ehkä tuulihaukka tai nuolihaukka.


Lintukirjassa sanotaan: "Tuulihaukka muuttaa päivisin nousevia ilmavirtoja hyväkseen käyttäen." Nämä kaksi tosiaan nousivat yhä ylemmäksi ja ylemmäksi ja välillä leikkisästi kisailivat yhdessä. Jotkut tuulihaukat voivat talvehtiakin Etelä-Suomessa.


Nuolihaukasta kerrotaan: "Lintujen kisailulento ja kiivas, kimeä ääntely paljastavat pesämetsän jo kauaksi." No eipä tuo paljon selvyyttä nyt asiaan. En edes ehtinyt saada yhtään kuvaa niistä yhdessä. Niistä onnellisista, siltä tuntui. Vailla huolia, korkealla, tuulen mukana... mitä muuta sitä voi elämältä toivoa?


keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Silmän iloa


Juuri nyt puutarhassani kukkii kaikki ruusut. Perhoset eivät välitä jalostetuista kukista, mutta jokunen sentään aina eksyy hetkeksi tänne lepäämään.


Tämä on tänä keväänä ostamani ryhmäruusu "Goethe", joka puski  yhden valtavan kokoisen ruusun esiin. Pari nuppua on tuloillaan.


Maanpeittoruusu Rody on siinä määrin levinnyt, että se vie kohta kaiken tilan vieressään kasvavalta Parklandilta.


Tässä toisenlaista silmäniloa. Olimme eilen katsomassa paikallista kesäteatteriesitystä keskellä upeinta maalaismaisemaa. Pitkästä aikaa nauroin välillä melkein kippurassa.


Naapureita voi huijata vaikka väsäämällä pihalleen ufon. Eipä tuota ole tullut mieleen. Esitykseen toi oman charminsa ylitse kiitävät haarapääskyset ja lokit. Suosittelen: käykää katsomassa kesäteatteria, mieluiten vielä pikkupaikkakunnalla harrastelijavoimin tehtyä.


Parklandruusuni, jonka näen suoraan tästä kirjoituspöytäni äärestä.


tiistai 23. heinäkuuta 2013

Sisäinen puhe



Olen viime päivinä ollut rasittunut ja olen huomannut sen johtuvan osaksi sisäisestä puheesta, jota käyn jatkuvasti sisälläni ja joka hyvin usein syyttää minua. Olen kuullut uskovien kutsuvan sitä myös omaksitunnoksi tai Jumalan ääneksi. Maikkarin AVA-sivuilla oli tällainen selitys:

Sisäinen puhe on käynnissä jatkuvasti

Jokainen käy sisäistä puhetta itsensä kanssa 150–300 sanaa minuutissa – eli jopa 50 000 ajatusta päivässä. Lukiessasi tätäkin tekstiä käyt samalla dialogia siitä, mitä mieltä olet tästä artikkelista ja keskittymisesi herpaantuu hetkittäin. Mieleen juolahtavat muun muassa ajatukset viikonlopun suunnitelmista ja arkisista huolista tai ilonaiheista.

Jopa 50 000 ajatusta päivässä – näin sisäinen puhe vaikuttaa elämääsi

Tiesitkö käyväsi itsesi kanssa jatkuvaa keskustelua? 

Ei siis ole ihme, että sisäinen puhe – ja sen tyyli – vaikuttaa vahvasti jokaiseen meistä. Harva tietää, että sisäinen puhe vaikuttaa voimakkaasti nimenomaan alitajuntaan, jossa osa ajatuksista ohjautuu tietoisuuteemme. Alitajunta taas toimii jatkuvasti – ilman että edes tiedostamme suurinta osaa sen prosessoimista asioista.

Se, millaista sisäinen puhe on, vaikuttaa siihen, miten jokainen itsensä kokee – ja millaisen kuvan itsestään antaa. Pahimmillaan sisäisellä puheella voi olla hyvin negatiivisia vaikutuksia, jotka estävät saavuttamasta virstanpylväitä elämässä.

http://www.avatv.fi/kuudesaisti/artikkeli.shtml/jopa-------ajatusta-paivassa--nain-sisainen-puhe-vaikuttaa-elamaasi/2013/07/1783556

 

torstai 18. heinäkuuta 2013

Mustikkareissulla


Vähällä oli jäädä tänä vuonna mustikoiden poimiminen. Tänään ajoimme kuitenkin tutulle mustikkapaikalle entiselle asuinseudullemme.


Rakastan tätä metsää niin, että hetkeksi tuli tosi haikea olo. Miksi sitä ei voi asua monessa paikkaa yhtä aikaa? No varmaan monet asuukin.


Mustikan poiminnan kruunasi vielä merikotkan ilmestyminen metsän ylle kaartelemaan. Ihmettelin kauan sitä käheänkimeää huutoa. Ei kuulostanut aivan korpilta, mutta ei lokiltakaan. Liian myöhään huomasin merikotkan, joka liisi aivan matalalla ylitseni. Olisipa siitä saanut kuvan.

Sen ilmestyminen ei sinällään ollut ihme, sillä lähellä -parin kilometrin päässä - on kotkien talviruokintapaikka ja niille varta vasten rakennettu pesimäpaikka.



Välillä pisaroi hieman vettä ja tuuli kovaa, mutta hyvä vain, sillä hyttysiä ei näkynyt. Kävimme tässä rannassa laavulla evästauolla ja siitä jatkoimme vielä toiselle rannalle, missä kaupungilla on vanha sauna, jota saa käyttää vapaasti.

Meillä oli hyvä tuuri, sillä edellinen porukka oli juuri lähdössä ja he olivat jättäneet saunan pesään tulen. Ei muuta kuin saunomaan. Välillä juoksimme mereen uimaan ja sitten takaisin lauteille. Se oli tosi ihana päätös mustikkareissullemme.

Kotimatkalla näimme parin sadan villihanhen, eli ilmeisesti metsähanhen, lauman pellolla. Seutu on joutsenien ja hanhien muuttoreittiä. Ne näköjään alkavat jo koota parviaan muuttoa varten.

Tätä olen usein ihastellut, että olen elämässä saanut tällaisia puolia, joista nuorena en osannut haaveillakaan: villihanhia, laulujoutsenia, merikotkia... meri... mustikoiden poimimistakin olen oppinut rakastamaan, vaikka lapsena inhosin sitä. Meidän oli pakko joka kesä kerätä tietty määrä mustikoita, joita mummo sitten myi Helsingin kauppatorilla.





tiistai 16. heinäkuuta 2013

Puutarhasta


Tällä hetkellä kaikki kukkii yhtä aikaa: kummatkin ruusut, harjaneilikat, ruusupapu, syysleimut, jaloangervo, vesiheinä. Yllättävää, miten kauniilta tuo rikkaruoho eli vesiheinä näyttää kasvaessaan vanhassa ruukussa kuin ainakin joku koristekasvi.

Miniältä (omavaraistalouteen pyrkivä) saamani kurkun taimi on kasvanut valtavasti ja tehnyt yhden kukan. Josko siitä tulee ihan oikea kurkku? Olisin saanut enemmänkin taimia, mutta kukkapenkkiini ei mahdu enää mitään, joten päätin huvikseni kokeilla, voisiko yhdestä pienen pienestä taimesta joskus putkahtaa esiin syötävä kurkku. Näin tumpelo kaupunkilainen (vanha stadilainen, vaikka nyt asun maalla) olen, että olen nyt ihmetellyt kurkkuani, joka on Goethe-ruusun vieressä kasvanut tukevaksi karvaiseksi vihannekseksi ja työntänyt pienen keltaisen kukan esiin. Mitä se oikein aikoo?

sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Onnellinen sittenkin


Tänä sunnuntaiaamuna ajoin puoli seitsemältä fillarilla taas sille uimapaikalle, jossa on avantouimarien pukuhuoneet. Meri oli aivan tyyni ja sain uida ihan yksiseni laiturien väliä edestakaisin. Toinen uimassa ollut nainen oli jo tekemässä lähtöä.

Tämä kuva on kuitenkin toiselta, salaiselta uimapaikaltamme, jossa voi myös huoletta ottaa hieman aurinkoa. Tuli mieleen, miten onnellinen olen. Ei tarvitse lähteä etelään hakemaan uimarantaa, upeita maisemia ja aurinkoa. Kaikista puista rakastan eniten juuri mäntyjä. Siellä missä kasvaa mäntyjä, on kuivaa ja puhdasta. Rikkaruohoa, pusikkoa ja hyttysiä ei ole.

Kun oikein mietin tuossa omalla terassilla aamukahvia juodessani, niin kaikki nuorena toivomani on oikeastaan täyttynyt, jopa suuremmassa mittakaavassa kuin mitä silloin osasin kuvitella. Kurkien huuto kuului läheiseltä suolta, punarinta hyppelehti nurmikolla, ruusut kukkivat ja aurinko paistoi. Joskus kuitenkin masennus yrittää nielaista suuhunsa. Tavallisesti se syntyy siitä, että alan verrata itseäni toisiin ja menetän uskon itseeni.

perjantai 12. heinäkuuta 2013

Kesämansikat


Useissa blogeissa on ollut reseptejä kesän ensimmäisistä mansikoista. Tein tämmöisen Britan kakun netistä löytämäni ohjeen mukaan eilisille vierailleni, jotka tykkäsivät kakusta paljon.


Kakkupohja
1 1/2 dl sokeria
4 kpl keltuaista
1 1/2 dl kevytmaitoa
Marenki
4 kpl valkuaista
2 dl sokeria
Täyte
250 g maitorahkaa
1/2 dl sokeria
10 dl mansikoita

Ohje löytyy netistä osoitteesta:
 http://www.maku.fi/resepti/mansikkainen-britakakku#ixzz2YWjG3eWq

Minulle kävi siinä mielessä hullusti kakkupohjan kanssa, että laitoin sen uunipellille, jossa ei ole reunoja, ja vähällä oli katastrofi. Olin juuri naureskellut, miten naurettavan tarkat ohjeet ovat, kun munan rikkominenkin on kuvattu pikkutarkasti. Mutta tätä ei ohjeessa ollut sanottu, että reunat täytyy olla eikä mulla ole muita peltejä kuin tämä reunaton. Entinen omistaja ilmeisesti vei toisen pellin mukanaan.

Marenki lähti luistamaan kakkupohjan päältä ja valui uunin pohjalle. Siinä sitten sottaantui paikka jos toinenkin. Paistopaperia nostamalla sain valutettua marengin takaisin paikalleen ja holvattua reunat lusikoiden avulla. Lopputulos oli kuitenkin ihan hyvä, vaikka osa taikinasta oli uunin pohjalla.





tiistai 9. heinäkuuta 2013

Tuokiokuvia rannalta


Eilen minuun iski totaalinen masennus. Sellainen tunne, etten ole mitään eikä elämäkään ole mitään. Onneksi pääsin siitä tänään hivenen eroon. Lähdin miehen kanssa makaamaan lämpimille rantakallioille ja uimaan.





sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Harjaneilikat


Viime kesänä kasvatin siemenistä harjaneilikan taimia, joiden piti kouliintua talven yli. Lopuksi oli niin laiska, että istutin vain kolme tainta. Ne kukkivat nyt kaikki erivärisinä. Ja ovat hyvin kouliintuneita. Kun muut kasvit kärsivät kuivuudesta, ne eivät ole mokseskaan. Aina yhtä pirteän näköisinä.

Aloin haluta niitä lisää. Vaikka kukkapenkkiini ei kyllä enää tahdo mahtua mitään. Tarvitsisin isomman tontin. Näin sitä ihminen ei ole koskaan tyytyväinen.

lauantai 6. heinäkuuta 2013

Sturm und Drang


Etsin tähän sopivaa ruusu-runoa, mutta en löytänyt mitään tarpeeksi fiiniä, vaikka kävin strum und drangit ja kotimaiset runoilijat läpi. Kaikki tämä siksi, että rakkaat ystäväni ovat viime aikoina pommittaneet minua kulttuurisella tiedollaan, filosofioillaan ja tivaamisellaan, mitä mieltä olen siitä ja tästä teoriasta, runosta, mielipiteestä, historian henkilöstä, nähtävyydestä... siis apua! Alan olla niin pitkällä, etten ole yhtään mitään mieltä mistään. Mieluiten vain istuisin ja toljottaisin tyhjyyteen.

Olisin kuitenkin halunnut tähän kulttuuria puhkuvan runon, jolla antaa teille sen vaikutelman, että tiedän kaikenlaista fiiniä ja fiksua. Mutta jostain syystä useissa runoissa ruususta oli heti kuolema ja kuihtuminen mukana. Sellaista en halunnut.

Vaikka tottahan se tietysti on. Minäkin ilostun joka aamu, että tämä ihana kanadalainen puistoruusuni kukkii yhä, vaikka tiedän, että aika rientää, kesä kallistuu syksyyn ja niin edelleen.

Ruusuista viikonloppua.

tiistai 2. heinäkuuta 2013

Elämä on kaunista


Tämän tunteen sain, kun luin erästä blogia. Mutta sellaistahan elämä on. Viime päivinä vain on tuntunut, etten ehdi tehdä kaikkea, mitä tarvitsisi. Tyttärentytär, tuo maailman suloisin tyttö tietenkin, on ollut meillä, kun hoitopaikka on kiinni ja vanhemmat vielä töissä.

Meidän hiljainen arkemme on yhtäkkiä ollut täynnä ääntä, liikettä, ihastuneita huutoja, pienten jalkojen töminää, huutoja: mummo, mummo... opa, opa...

Ja mummo ja opa ovat tietenkin juosseet aina heti katsomaan ja täyttämään kaikki toiveet. Melkein kaikki. On käyty muumimaailmat, syöty ravintolassa, polskutettu, juostu auringon paahtamia hiekkateitä, kerätty niittykukkia, ruokittu lintuja, leivottu, luettu kirjoja, piirretty, ostettu viisi kilo mansikoita ja sotkettu koko huusholli sekaisin. Mummo on huomannut, ettei osaa pienten lasten kanssa enää muuta kuin ihastella elämän ihmettä.

Töitäkin pitäisi tehdä, niitä on rästissä. On kai jotakin muuta, mitä pitäisi tehdä, mutta mummo ei juuri nyt muista, mitä se oli. Tuskin mitään tärkeää.