maanantai 11. maaliskuuta 2013

Merikotkien reviirillä


Meinasin aloittaa tämän puolustelulla, kun taas olen vain hiihdellyt. Mutta ei kai se kovin paha rike ole. Olen kai jonkinlaisessa endorfiini-koukussa, joka tyydyttyy vain posket punaisina ulkona viuhtomisella.


Mutta kun ulkona on niin ihanaa. Home outdoors, yes that I am. Meren jäällä on tilaa hengittää ja ladut ovat pääosin vielä loistokunnossa. Parissa kohtaa oli nähtävillä ensimmäinen murtuminen.


Tämän päivän kohokohta oli kolmen merikotkan näkeminen. Ne tulevat talvella jäälle, jonne pilkkijät jättävät usein kalaa niille. Sain yhdestä kotkasta sen verran kuvaa, että sen siivistä voi tunnistaa sen merikotkaksi.

Tuuli on kasannut lumen aaltoilevaksi. Nyt jo tuntuu, että huomenna täytyy päästä uudestaan hiihtämään sinne. Aurinkokin pilkisti meille ja vasta nyt alkoi sataa lunta.


2 kommenttia:

  1. Olen asunut samassa paikassa yli 20 vuotta enkä ole käynyt jäällä kuin ehkä viisi kertaa korkeintaan... paitsi viime viikkoina, kun ollaan ainakin joka toinen päivä jäällä. Endorfiinia siellä tosiaan pukkaa, kun aurinkokin tekee tepposensa. Saatikka, jos vielä hiihtäisi.

    VastaaPoista