sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Rauhaisaa joulua



Joulun aikaan tekee mieli hiljentyä kuuntelemaan musiikkia. Kolme kauneinta sävellystä, jotka tiedän ja joita kuunnellessa mieli nousee korkeuksiin.

Adagio in G Minor (Albinoni)

Ave Maria The Priests-pappien laulamana

Bach's Air on G String


"A man can touch the sky. Bach did it", kirjoittaa eräs nimimerkki Youtubessa tästä viimeisestä kappaleesta.

Hyvää, rauhaisaa joulunaikaa kaikille
Risa


maanantai 16. joulukuuta 2013

Kauneimmat joululaulut


Rakastan lapsuudesta tuttuja joululauluja, eikä niiden laulamisesta saa koskaan tarpeekseen. Olimme tässä yhden vuorokauden ilman sähköjä kuten niin moni muukin talous täällä lounaissaaristossa ja kun meillä ei ole muuta kuin sähkölämmitys, aika kolkkoa oli välillä. Lisäksi nettiyhteys lakkasi toimimasta, vaikka sähköt jo saatiin.

Mutta eilen olimme lapsen ja lapsenlapsen kanssa laulamassa vanhassa tunnelmallisessa kivikirkossa joululauluja. Kirkko oli ääriään myöten täynnä, vaikka tilaisuuksia oli sille illalle kolme eri kertaa. Oli ihanaa laulaa yhdessä muiden kanssa kaikki tutut joululaulut läpi. Tilaisuuden lopuksi oli ulkona glögiä tarjolla, mutta vesisade sai meidät kiirehtimään nopeasti autolle.




sunnuntai 8. joulukuuta 2013

... ja tänä vuonna sitten


Tulihan sitä lunta jälleen. Maailma näyttää heti paljon kauniimmalta. Piha on täynnä lintuja. Pikkuvarpusia on vaikka kuinka paljon. Tiklit ovat taas kadonneet. Suuri harmaapäätikka on puolestaan ilmestynyt, kun laitoin pitkän talipötkön puuhun.

Luulen, että haukka on käynyt täällä eilen, kun olimme poissa kotoa. Hieman oli sellaisia jälkiä taas.

 
 

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Viime vuonna tähän aikaan...


...oli lunta vajan katolla näin paljon. Muualla Suomessa taitaa olla jo talvi, mutta täällä lounaiskolkassa ruoho on vihreää ja ruusuissa vielä vihreät lehdet. Viime vuonna olimme hiihtämässä jo ennen joulua, mutta tänä vuonna näyttää aika heikolta hiihtokelien suhteen.

Miten säät voivatkin niin heitellä vuodesta toiseen! Metsän eläimistä on tietysti mukavaa, ettei lunta ole. Minun 30 vuotta vanhoissa monoissani on iso reikä, jonka viime talvena teippasin ilmastointiteipillä kiinni, mutta ehkä pitäisi viimeinkin hankkia kunnon hiihtokamppeet, niin ehkä sitten tuota luntakin alkaisi tulla. Vai mitä Murphyn laki sanoo tästä?


perjantai 29. marraskuuta 2013

Minulla on lintu


En tiedä, missä se viettää aikaansa ja mistä se tulee. Se ei käy lintulaudalla muiden tinttien lailla. Se on paljon hoikempi kuin auringonkukansiemeniä päivät päästään mussuttaneet toiset talitiaiset.

Se on monta päivää poissa ja sitten se taas yhtäkkiä istuu seinään kiinnitetyn kukkaruukun päällä ja odottaa. Siitä tunnen sen. Se on minun lintuni. Se odottaa pähkinänpalastaan. Nopeasti puolitan pari maapähkinää kämmenelleni ja aukaisen varovasti terassin oven. Lintu odottaa kiltisti eikä lennä pois, kuten muut linnut, jos joku tulee ulos.

Ojennan sille käteni ja se lehahtaa heti ja kiertää pikkukyntensä sormeni ympärille ja nokkaisee pähkinänpuolikkaan mukaansa.

Olen aivan ihastuksissani. Minulla on lintu. "Ich habe einen Vogel", huikkaan saksalaiselle miehelleni ja alan sitten nauraa muistaessani, mitä tuo saksan kielessä merkitsee. No, minähän olen hieman päästäni sekaisin. Ainakin aina joskus. Mitä sitä kieltämään.

Mukavaa viikonloppua, katsokaa taivaan lintuja....


sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Aavistus lumesta


Hieman pörröhännän turkkiin tarttui tänään jotain lumenomaista. Aurinko käväisee mäntyjen takana ja kultaa hetkeksi puita, mutta muuten on alakuloisen näköistä.

Lapsenlapsi oli kerännyt kimpun pitkiä heiniä ja korsia, muistoja kesästä, ja toi ne mummolle. Tietenkin ne laitettiin kunniapaikalle. Tulomatkalla oli nähty jotain ikävääkin: joku täti oli ajanut kauriin päälle, eikä kauris päässyt enää tieltä ylös. Eihän sellaista saisi tapahtua. Surullista tämä elämä joskus.

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Ulkomailla Kehäkolmosen sisäpuolella


Kiitos stadilaisystävälleni mukavasta viikonlopusta näissä maisemissa. Kävimme Ateneumissa katsomassa Tuusulanjärven taiteilijoita esittelevän näyttelyn, istuimme kappelissa kuuntelemassa hiljaisuutta, näimme tähtiä taivaalla ja etsimme kuusi geokätköä väliltä Halkolaituri - Uspenskin katedraali. Suurtorin antikvariaatista sain 20 sentillä Hannu Väisäsen Toiset kengät. Lapsenlapselle ostin kaupungin museosta sporapaidan. Eli olen siis kyllästetty kulttuurilla joksikin aikaa.

**********

maanantai 11. marraskuuta 2013

Kello neljä alkaa hämärtää


Tänään paistoi aurinko. Matalalla ja suoraan silmiin. Odotan vain ensimmäisiä lumihiutaleita. Odotan järven ja meren jäätyvän, jotta pääsen hiihtämään. Odotan jo kevättäkin ja ensi kesää. Hetkessä eläminen ei tahdo onnistua lainkaan. Enemmän muistelen menneitä ja mietin tulevia.

Kävin flunssaa edelleen potevan mieheni kanssa kävelemässä tunnin lenkin.


Muuten olen seuraillut lintulaudan lintuja, lukenut Merete Mazzarellan "Ainoat todelliset asiat" ja pitänyt siitä ja kutonut jo kahdet villasukat ja aloittanut kolmannet. Olenhan mummo. Mummot kutovat sukkia.


Minua välillä harmittaa nuo viherpeipot, jotka valtaavat molemmat lintulaudat ja ajavat muut linnut pois. Tikli kävi, mutta ei jaksanut taistella siemenistä ja katosi jälleen.

Varpusiakaan ei ole enää näkynyt. Ovatkohan ne löytäneet paremman ruokintapaikan?



perjantai 8. marraskuuta 2013

Syvällä marraskuussa


Tämä on Tampereen Messukylän kirkko. Isäni ja osa sukuani on haudattu tänne. Minua liikuttaa yhä, että isä, jonka tosin opin tuntemaan vasta yli nelikymppisenä, oli eläessään ylpeä siitä, että hänen hautansa tulisi olemaan samalla hautausmaalla kuin ainoan kirjailijan, jonka kaikki teokset hän oli lukenut, eli Kalle Päätalon.


Kuljen läpi hautausmaan ja huomaan myös lasten hautoja. Marraskuun alakulo valuu kaikkialle. Kirkon suntio kertoo, että nämä reiät seinissä ovat peräisin kansalaissodan ajoilta, jolloin on paukutettu pyssyillä suoraan kirkon seiniin.


Sitten takaisin kotia kohti ja harmaatakin harmaamalle maantielle.


Sade pieksee auton ikkunoihin. Värit ovat vähissä. Loppumatkasta hieman selkenee, mutta iltapäivällä kahden maissa on silti näin pimeää.

Hyvää isänpäivää kaikille isille.



torstai 7. marraskuuta 2013

Tohlopissa


Eilen kiersimme Tohlopin luontopolun - arvatkaas missä? Tämä mahtava puu, jonka lajista en nyt ihan ole varma, kasvaa siellä. Ja tässä toinen vihje:


Saimme sateessa koottua kaikkiaan kahdeksan kätköä. Juuri nyt se tuntuu aika naurettavalta saavutukselta, kun tässä aamutuimaan luin muiden blogeja, missä oltiin lääkärikokouksessa Frankfurtissa tai omilla viininviljelyksillä Unkarissa.

Tulipa ainakin reippailtua eikä harmaa sää tuntunut lainkaan pahalta.


sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Ajan hampaissa


Hyvää huomenta sunnuntai. Taas on viikko vierähtänyt. Minun on käynyt näköjään niin kuin monen bloggaajan: innostus on kadonnut. Monet hienot blogit ovat mykistyneet. Turhaan käyn kolkuttelemassa niiden sivuilla. Niiden kirjoittajat ovat häippäisseet. Mitään ei enää tipu.

Ei tämä minun tässä ole lopun alkua. Hieman vain vedän ilmaa keuhkoihin. Katson ikkunasta ulos ja näen päivien lyhenevän. Aurinko viistää matalalla. Orava käy syömässä lintulaudalla, juo laittamastani kupista vettä ja kipittää sitten valloittamaansa linnunpönttöön nukkumaan. Pikkuvarpuset sirkuttavat pensaassa. Lunta saisi jo tulla. Marraskuu, yhä on unelmia, ensi vuonna, kunhan taas kevät tulee...

perjantai 25. lokakuuta 2013

Nikulanvuori


Eilen illalla teimme pienen lenkin Nikulanvuorelle ja haimme sieltä kuusi kätköä. Siten sain tämän vuoden tavoitteeni täyteen: eli olemme nyt hakeneet yhteensä 400 geokätköä.


Nälkä kuitenkin kasvaa syödessä. Minne seuraavaksi? Luontopolut ovat järjestään ihania. Nyt kuitenkin työn pariin taas.


sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Raekuurojen keskellä


Olimme päättäneet (pääasiassa siis minä), että käyttäisime lauantain Karevan kierron 21 kilometrin lenkin kiertämiseen. Lauantaiaamuna piha oli täynnä yöllisen raekuuron jälkiä.


Minä olin jo luopunut suunnitelmastani ja naputtelin ahkerasti yhtä käännöstä, kun mies tuli kysymään, että koska lähdetään. Ei muuta kuin vaatteet kiireesti päälle, ennen kuin mieli muuttuisi.


Niin sitä taas oltiin tutuilla poluilla ensin kohti Kullaanvuorta ja hieman sitä ennen käännös Karevansuolle. Pitkospuut olivat jäästä liukkaat ja tuuli riuhtoi puita. Välillä kuitenkin aurinko taas paistoi upeasti. Lämpöasteita oli +7 C.


Karevansuon yli kuljetaan koko matka pitkospuita pitkin.


Vastaan tuli parikymmentä nuorta retkeilijää.


Reitti kulkee välillä hiekkateitä pitkin. Pellolla oli seitsemän kaurista/peuraa (?) aterioimassa. Muita eläimiä ei koko matkan aikana näkynyt. Korppi vain jossain aina raakkui.


Reitti kulkee kolmen kunnan alueella: Raision, Ruskon ja Maskun. Kun noin kolmen tunnin kuluttua kaarsimme jälleen takaisin Kullaanvuorelle, taivas synkkeni yhtäkkiä.


Kalliot olivat tosi liukkaat ja minulla oli vaikeuksia kiivetä jyrkkää kallio-osuutta näkötornille. Kerran liuin takaisin alaspäin ja satutin siinä rytäkässä sormeni. Näkötornilla istui kaksi nuorta tyttöä retkellä. Tuuli puhalsi yhtäkkiä sakean raekuuron niskaamme. Tytöt nauroivat iloisina, kuinka olivat valinneet hienon päivän retkeensä.


Kallion laelta oli vielä 4 kilometriä takaisin autolle. Tällä kertaa matka ei tuntunut minusta pitkältä. Nautin siitä. Vaihteleva sää tuntui myös mukavalle. Sitä tunsi itsensä ihmiseksi, jota ei kurjakaan keli pelota lähteä ulos.

Kotona oli mukava sytyttää kynttilät, kietoutua peiton alle, jatkaa sukan kutomista ja popsia suklaata. Tunnelman pilasi vain miehen tuttava, joka soitti tulevansa sunnuntaina vieraisille. Arrghhh.

perjantai 18. lokakuuta 2013

Kaverukset


Pihapuun kaksi oravaa. Toisella jo talviturkki, toinen vielä ruskeassa manttelissaan. Linnuilla on ihmettelemistä näiden kahden koheltamisessa. Ne pyrähtelevät sievästi edestakaisin ja näyttävät keskustelevan keskenään siitä, mikseivät oravat voi olla kuten ne itse.


tiistai 15. lokakuuta 2013

Pystyyn kuollutta


Toissa-aamuna heräsin puoli kuudelta ja menin yöpaitasillani ulos terassille. Oli kylmää ja kosteaa. Mutta taivas oli sysimusta ja täynnä loistavia tähtiä. Yritin imeä itseeni kaiken siitä käsittämättömän kauniista näystä.

Eilen heräsin hieman myöhemmin ja menin jälleen terassille toivoen saavani nähdä saman tähtitaivaan. Mutta nyt se olikin kalpea ja tähdet näkyivät haaleina pisteinä.

Valokuvaamalla olen yrittänyt säilyttää sitä, mikä on sykähdyttänyt minua. Tämä puu on kuollut. Joku on kietonut paksun rautalangan sen ympärille, joka on syöpynyt sen kaarnan läpi. Mutta onton puun sisällä onkin linnun pehmeää untuvaa täynnä oleva pesä.

...

perjantai 4. lokakuuta 2013

Sankarit joita emme ansaitse


En ole enää pitkään aikaan ehtinyt seurata, mitä oman mukavuusalueeni ulkopuolella tapahtuu. Aika menee töissä, joissa on pohdittavaa ihan liiaksikin ja vapaa-aikani vietän luonnossa kaukana maailman hälystä.

Nuorena jaksoin vielä huolehtia muustakin, uskoin rohkeuteen olla eri mieltä ja nousta suurempia vastaan.

tiistai 1. lokakuuta 2013

Isojärven kansallispuisto


Vietimme pidennetyn viikonlopun Keski-Suomessa. Sunnuntaina ajoimme Tampereelle, missä yövyimme, ja maanantaina sitten suuntasimme kohti Kuhmoista.

Isojärven kansallispuistosta kerrotaan Jouni Laaksosen kirjoittamassa oppaassa, että se on "yllättävän mäkinen". "Korkeuserot ovat suuria, joten polut ovat melko rankkoja ja vastaavasti näköalat paikoin palkitsevia." Tämän mekin jouduimme heti alkumetreillä huomaamaan. Lähdimme Heretystä näitä juurakkoisia ja kivisiä polkuja kohti Vahterjärveä.


Polveni oli todella kipeä ja varsinkin alamäet tuottivat suuria vaikeuksia. Harmittelin, että olimme juuri ennen lähtöä tehneet tuon 16 km patikoinnin Kullaanvuorella. Mutta ihanat metsälammet hivelivät täällä silmiä ja vähän väliä oli pysähdyttävä ihan vain ihailemaan maisemia.


Isojärven maisemissa asuu majavia. Ilmeisesti nämäkin puutyöt olivat sen aikaansaannoksia.


Kiersimme Kuorejärven kautta ja lopuksi Lortikkaan, joten matkaa tuli varmaan taas 16 km.

Tässä kohdin risteyksessä kohtasimme ainoan näkemämme toisen patikoijan. Hieman myöhemmin polun varressa oli tämä mahtava luola.



Hieman suukopuakin tuli taas. Mies entisenä kilpaurheilijana haluaa aina suoriutua matkasta mahdollisimman nopeasti. Minä taas haluaisin nuuhkia pihkantuoksuista ilmaa ja ihailla jokaista sammalmätästä.


Polvi lakkasi särkemästä jossain vaiheessa, mutta varoin niksauttamassa sitä varomattomasti. Viisi kuusi tuntia olimme reissussa. Ilma oli pilvinen, joten kuvistakin tuli hieman kalpeita. Vasta viimeisellä kilometrillä alkoi paistaa aurinko. Kuljimme sen todella hitaasti, hieman jo haikeina siitä, että tämäkin reissu oli ohi ja olisi jälleen palattava arkeen.