lauantai 1. joulukuuta 2012

Ikkunasta katsoen


Pari päivää riehunut lumimyrsky sai aikaan paikoin puoli metriä paksuja kinoksia. 

Lapioin polun omalta etuovelta tielle ja takapihalta lintulaudalle.


Lintuja on kahdella laudallamme tosi paljon. Äsken sain lievän sydänkohtauksen ja huusin ääneen kauhistuksesta, kun talitintti lensi ensin ikkunaan parinkymmenen sentin päästä kasvoistani ja sen perään lehahti varpushaukka. Tintti oli epäonnekseen valinnut terassimme suunnan, jonka suojaisesta nurkkauksesta se enää pääsytkään lentämään pakoon, vaan osui vielä toiseen ikkunaan, josta haukka nappasi sen.

Yritin lohduttaa itseäni sillä, että pitäähän varpushaukankin elää. Kaunis lintuhan se on. Olisinko minä muka sen oikeutetumpi häkissä kasvatettuun broileriin?

Toivottavasti lumi ei enää nyt sula. Pääsisi hiihtämään. Näyttäisi valoisammalta.


4 kommenttia:

  1. No jopas, satuit näkemään varpushaukan saalistuksen! Luonnossa on omat lakinsa, jokaisen on syötävä.
    Onpa kauniit kävyt tuossa ylimmässä kuvassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihminen taitaa olla niin vieraantunut luonnosta, ettei kestä ajatusta siitä, että jonkun on kuoltava, jotta joku toinen voisi elää.

      Minäkin olen ihaillut noita käpyjä, joita on naapurin suuressa kuusessa paljon. olin valokuvaamassa niitä, kun seinänaapurimme, nuori mies, kulki siitä ohi. Nolotti hieman, yritin sopertaa jotain, miksi minun pitää seistä siinä aamutossut jalassa lumihangessa valokuvaamassa.

      En tiedä menikö selitys perille. Hulluna mummona kai piti.

      Poista
    2. Heh, heh, samanlaisia ollaan, minä kävin äsken kuvaamassa naapurin kissan jälkiä! Onneksi naapuri ei ole kotona;)

      Poista
    3. Joo, parempi on, että katsoo aina ensin, ettei naapurit ole kotona, ennen kuin alkaa tekemään jotain ihmeelistä. :)

      Poista