torstai 8. marraskuuta 2012

Makuasia tämäkin


Nykyäänhän ajatellaan kai, että kirkon olisi tultava ihmisten luokse. Kuitenkin kaikkein kauneimmat kirkot sijaitsevat hieman syrjässä, omassa sakraalisessa rauhassaan. Kauppakeskuksen viereen pystytettyyn kirkkoon (esim. Viikin kirkko Helsingissä) pääsee tosin helposti, mutta kun vaivautuu kulkemaan pidemmän kirkkotien, löytää henkeäsalpaavan kauniita kirkkoja.

Usein ne ovat paikkakuntansa ainoita kauniita paikkoja. Kaikki muu on sekavaa, hylättyjä liikerakennuksia, roinaisia takapihoja, rapistuneita taloja ja moderneja kivikolosseja sinne tänne viskeltyinä. Tai sitten vieri viereen rakennettuja uusia, toistensa näköisiä omakotitaloja, joita katsoessa ensimmäinen ajatus on: voiko noissa viihtyä? Vain vanhat kirkot ovat säilyneet muuttumattomina. Esimerkkeinä voisi mainita Angelniemen, Pyhärannan tai kuvassa olevan Karjaan kirkon. Nämä kolme on sijoitettu korkealle mäelle, mistä avautuu näkymä merelle tai järvelle.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti