lauantai 22. syyskuuta 2012

Pirkanmaalla

  
Kuvia katsellessani tajusin, ettei niiden kautta voisi välittää omaa kokemustaan. Jokaisen on itse tehtävä omat retkensä, tunnettava aurinko kasvoillaan tai sade niskassaan. Mutta tässä kuitenkin jonkinlainen matkakertomus kaukaisesta Pirkanmaasta.

Yövyimme kaksi yötä Tampereella ja kävimme hieman katselemassa kaupunkia, joka on minulle aivan vieras, vaikkakin oli isäni kotikaupunki. Pyynikin näkötornista oli huikeat näkymät kaupungin yli. Tornin kahviosta sai juuri paistettuja munkkeja ja hyvää kahvia. Lisäksi siellä oli kissataulujen näyttely ja vieläkin haikailen sen yhden taulun perään. Pitäisikö palata ostamaan se? Tamperelaisilla on myös hienot hiekkarannat ja kauniit puistot.



Toisena päivänä lähdimme sitten ajamaan route sixti-sixtiä kohti Ruovettä.


"Orivedeltä se lähtee pohjoiseen.
Loppuu Lapualla kirkon kupeeseen.
Tää on blues, valtatien kuuskytkuus..."
(Jussi Raittinen) 

Enemmän täällä ruuhka-Suomen puolella asuvina hämmästelimme sitä, että koko matkan ajoimme silmän kantamattomiin ulottuvien metsien halki. Vain muutama talo näkyi matkalla.
Matkalla pysähdyimme hakemassa muutaman kätkön, yhden muun muassa Ryövärien kuopasta, joka oli aika kolkko paikka, vaikkakin Metsähallituksen ylläpitämä sekin.


Helvetinkolulle vei leveä, hiekoitettu polku, jota oli helppo kulkea. Kosteilla paikoilla oli puiset sillat. Itse kolun uumenissa oli kaksi tyttölasta kuvailemassa, joten päätimme ensin käydä alhaalla järvellä.


Helvetinjärven rannalla  oli tämä ihana matala päivämaja, jossa olisi voinut tehdä ruokaakin. Koska paikalla ei ollut ketään muita, puimme mökissä uikkarit päälle ja kävimme pulahtamassa järven sysimustaan veteen. Siinä oli jotain taianomaista.


Sitten kiipesimme takaisin kolulle ja laskeuduimme sen pohjalla kulkevaa kivistä polkua alas rantaan takaisin. Sillä välin paikalle ilmestyi parinkymmenen ulkomaisen nuoren ryhmä, joten päätimme suosiolla jättää kolun heidän seikkailtavakseen ja lähdimme kiertämään polkua toista kautta takaisin parkkipaikalle.

Kaikkiaan retkeen meni aikaa vain hieman yli kolme tuntia. Olimme valinneet sen lyhyimmän kierroksen. Hieman haikeina heitimme hyvästit paikalle ja päätimme, että tänne on tultava uudestaan paremmin varustautuneena ja viisaampana (eväitä, parempi kamera, aikaa enemmän, pidempi kierros vaikka Haukkajärvelle asti).
 

Seuraavana päivänä lähdimme kotimatkalle Häijään, Karkun ja Ellivuoren kautta. Ellivuoren huipulla oli yksi geokätkö, jonka kiipesimme hakemaan. Mieheni, jolla on alppihiihdon opettajan koulutus, sanoi hiihtohissiltä maisemia tarkastellessaan, että tuntee taas olevansa huippukunnossa.

Kyllä, Pirkanmaassa on tosi kaunista ja jotain taianomaista, ikiaikaista.


4 kommenttia:

  1. Hieno kertomus! Oi, kävitte minulle kovin tutuissa paikoissa: Pyynikin munkit, ne maankuulut, ja Helvetinkolu myös, sinne on monet retket tehty ja paistettu makkaraa;) Tuo oli uusi juttu, että se polku on hiekoitettu. Viime käynnistämme on vuosia aikaa. Ennen se oli hankalakulkuinen juurineen ja kuoppineen. Mutta silloin oli polvet kunnossa.

    Eikös vaan olekin hieno paikka tämä Pirkanmaa;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkein kateeksi käy. :)
      Mekin olimme odottaneet polun olevan tyypillinen neulaspolku, jossa on paljon puunjuuria, mutta koko 2,5 km pituinen polku oli tasoitettu ja peitetty hiekalla. Sitä oli mukava kulkea. Ei nyt ihan kyllä pyörätuolilla pääsisi liikkumaan. Maaston korkeuserotkin ovat suuria.

      Poista
    2. No, Sinulla on meri siellä lähellä, voisin sitä vaikka kadehtia;) Ollaan tasoissa;)

      Hyvä tosiaan tietää, että siellä on nyt kunnon tasoitettu polku. Laskettiin juuri, että viime käynnistämme on viisi vuotta, joten se on sinä aikana laitettu.

      Poista
    3. Joo, ihan kiva, että Suomesta löytyy monenlaista maisemaa. Harmittaa hieman, että mies ei ollut parhaassa kunnossa lähtiessämme. Muuten oltaisiin ehkä tehty pidempi lenkki. Iso-Ruokejärven olin merkinnyt kohteeksi.

      Poista