tiistai 29. toukokuuta 2012

Kiitävi aika, vierivät vuodet....


Miksi aika alkaa näin vanhana kulua paljon nopeammin? Lapsuuden kesät olivat huiman pitkiä. Nyt ihan huolestuu, kun kukat kiirehtivät kukkimaan, heinät heilimään ja linnut saamaan jälkeläisensä siiville. Päivät eivät riitä mihinkään.
Onkohan tähän olemassa jokin fysiikan laki?

Otsikon sanat tulivat kuin itsestään päähäni. Virtenä. Joutukaa sielut, on aikamme kallis... on lempivirsiäni. Olin juuri mennyt naimisiin ja muuttanut uppo-oudolle paikkakunnalle, kun mieheni kanssa kuljimme kirkon ohi ja kuulimme sieltä urkumusiikkia keskellä viikkoa. Menimme sisään ja jäimme kuuntelemaan, kuinka kanttori siellä yksinään soitti tyhjässä kirkossa. Pyysin miestäni, että hän menisi kanttorin luokse ja pyytäisi tätä soittamaan "Joutukaa sielut..". Niin kanttori sitten soitti ja lauloi sen meille.


Nuokkuhelmikät ja mäkitervakot ovat suosikkikasvejani. Niitä kesän ensimmäisiä kukkijia. Ne viihtyvät lämpimillä rinteillä.


Ja pomps! takaisin ohikiitävään aikaan. Jokin vuosi sitten nuori naislääkäri laski minulle, että jos mummoni ja äitini ovat kuolleet tuossa seitsemänkympin korvilla, niin silloin todennäköisyyden mukaan minäkään en elä sen kauempaa. Joten terveydenhoidossa tähdätään nyt siihen päämääränä. Ei nyt ihan näin sanonut, mutta tältä se minun korvissani kuulosti.

Myöhemmin veljeni naisystävä, joka on myös terveydenhoitoalalla sanoi, etteihän tuollaista puppua saisi potilaille pöpistä. Pidin kuitenkin siitä nuoresta lääkäristä. Hän oli hyvin innokas tekemään viimeisistä elinvuosistani terveitä ja nautittavia.

Nyt kun aikaa on enää siis kymmenen vuotta, olen alkanut hieman kuitenkin huolestua, kun haluaisin tehdä vielä paljon. Minulla oli tässä välillä aika, jolloin olisin mieluiten kuollut. Mutta nyt yhtäkkiä olenkin innostunut elämään. Ensi kertaa oikeastaan elämässäni osaan nauttia elämän yltäkylläisyydestä.

lauantai 26. toukokuuta 2012

Kohti kesän kohokohtaa


Minun kesän kohokohtani on ollut jo jokusen vuoden ajan Saariston rengastien kiertäminen. Olen kiertänyt sen jo kolme kertaa. Mittari tuossa vieressä osoittaa, että 13 päivän kuluttua olisi jälleen aika lähteä. Kesäkuu on paras kuukausi, useimmat eivät ole vielä lomalla, kaikki kukat alkavat juuri kukkia, ilma on raikas.

Tänään päätin tehdä koekierroksen, miten oikein jaksan polkea koko matkan. Herätys kello 5.30. Pettymys, kun ulkona näytti pilviseltä ja tuuliselta. Hetken yritin keksiä tekosyitä, miksi jäisin kotiin. Sitten sieppasin kamani ja lähdin polkemaan. Taivaskin alkoi pian selkenemään ja sain riisua heti takkini.

Päätin ajaa pojan entiselle asunnolle Turun keskustaan ja kiertää sieltä Auranlaakson kautta takaisin kotiin. GPS oli mukana ja olin kopsannut 8 koordinaattia matkan varrelta.

Ensimmäisessä kätköpaikassa oli niin hiivasti hyttysiä, että jätin leikin kesken. Toinen paikka osoittautui olevan aivan liian kaukana reitistäni, joten jätin sen väliin. Kolmannella paikalla olin jo syöksymässä kätkön luokse, kun paikalle porhalsi kaksi huippukuntoisen näköistä nuorta, jotka alkoivat muina miehinä seisoskella lähistöllä. Ajattelin heidän olevan myös geokätköilijöitä, ja jätin sitten kätkön etsimisen kesken.

Neljännet koordinaatit johtivat suoraan aidatulle työmaalle. Prkl. Jätin senkin kesken, koska en saanut päähäni, miten sinne oli tarkoitus päästä. Viides viimein löytyi sen kummemmitta ja hieman rauhoittuneena pääsin jatkamaan matkaa.

Tässä vaiheessa aurinko paistoi jo kuumasti. Helsinkiin menevä tie kulkee Auranlaakson läpi. Jostain syystä rakastan sen kumpuilevia, avonaisia maisemia. Lisäksi hyvä pyörätie kulkee nelikaistaisen ajotien laidassa. Paahdoin siitä sitten kuudennelle kätkölle, jonka löysinkin. Olin vähän väliä vilkuillut kelloa ja huomannut huojennukseni, että aika suorastaan mateli.

Seitsämättä ja kahdeksatta en enää kuitenkaan enää jaksanut etsiä. Aloin olla ihan poikki. Lisäksi vesipulloni oli tyhjä. Poljin yhtä mittaa siitä kotiin. Kotona huomasin seinäkellosta, että kello oli 13.00. Olin siis ollut kuusi tuntia matkalla. Hienoa, kuusi tuntia pyörän selässä, takana noin 60 km ja jalat eivät edes ole maitohapoilla. Rannekelloni matelukin selvisi, se oli vähitellen väsynyt ja lopulta pysähtynyt kymmentä vaille kahteentoista.

Tästä on hyvä jatkaa, sanon kuten urheilijat bruukkaavat sanoa.

torstai 24. toukokuuta 2012

Luonnon kukkia


Eilen sain loppujen lopuksi sen verran puhtia itseeni, että lähdin pyörällä keskustaan ja pieneen saareen, joka on nykyään turistirysä. Lasten ollessa pieniä saaressa ei ollut muuta kuin sauna ja grillipaikka paikallisille asukkaille. Vietimme siellä monta kesäpäivää saunoen ja uiden.


Olin tietysti taas katsonut itselleni koordinaatit ja etsittävän kätkön. En ollut tiennytkään, että saareessa saattoi vielä liikkua aidatusta alueesta huolimatta. Koko eteläpuolen kallio on vielä ihan luonnontilassa. Koordinaatit johdattivat sinne. Siellä kukkivat tuomet ja nämä pienet orvokit sekä kissankäpälät. Jäin ihmettelemään, mitä valkoiset kissankäpälät ovat, kun mielestäni olen nähnyt vain vaaleanpunaisia, joita myös siellä oli. Selvisihän se, kun internetistä taas etsi: "Kissankäpälä on kaksikotinen eli dioikkinen. Kukintoja on kahdenvärisiä: valkoisissa mykeröissä on vain emikukkia, vaaleanpunaisissa vallitsevasti hedekukkia." Lokki syöksyi niskaani. Ilmeisesti sillä oli pesä jossain. Selvisin kuitenkin hengissä kätkölle.


Sitten taas nopeasti kotiin paahtavassa auringonpaisteessa. Pyöräily teki myös hyvää istumisesta tosi kipeäksi tulleelle polvelle. Ehkä sittenkin lähden pyöräretkelleni kuten olen koko vuoden taas suunnitellut ja odotellut kesän ja lauttojen liikennöinnin alkamista.


keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Haaste


Rantakasvi lähetti haasteen, jossa on 11 kysymystä. Kiitos Rantakasvi! Ilahduin haasteesta, koska en ole koskaan aikaisemmin saanut haastetta. Säännöt ovat niin, että kerrotaan keneltä haaste on tullut ja vastataan kysymyksiin. Sitten luetellaan 15 blogia, joille haluaa tämän haasteen lähettää ja tehdään haastetuille uudet 11 kysymystä. Minun on pakko passata noiden 15 blogin suhteen, mutta laitan alle kysymykset, joihin saa kuka tahansa vastata.
  1. Mikä on ollut elämäsi tärkein päivä? Jos vain yhden päivän saa mainita, niin kai hääpäiväni 34 vuotta sitten. Olin siihen asti uskonut, ettei kukaan huolisi minua puolisokseen. Samalla muutin pois äitini luota ja opettelin keittämään perunoita.
  2. Mistä kiität elämässäsi? Miehestäni, lapsistani ja lapsenlapsestani. Ilman heitä minulla ei olisi mitään.
  3. Minne haluaisit matkustaa? Haluaisin käydä läpi kaikki Suomen kansallispuistot ja ulkoilureitit, ensimmäisenä on suunnittelussa Seitseminen. Sitten Koli ja Karhunkierros. Bengtskärin majakka.
  4. Mikä on mielipuuhaasi? Luonnossa liikkuminen kameran kanssa. Geokätköily, auringossa istuminen mitään tekemättä.
  5. Miten liikut? Mummomaisesti.
  6. Millainen on lempileivonnaisesi? Runebergin torttu.
  7. Mitä et tekisi mistään hinnasta? Olisi nöyrille pöyhkeä. Tämän luin juuri Paulo Coelhon kauneimmista mietelauseista ja minusta se on hyvä neuvo: Älä ole nöyrille pöyhkeä, äläkä ole pöyhkeille nöyrä.
  8. Jos voisit, miten haluaisit auttaa toista ihmistä ja ketä? Auttaisin poikaani ja hänen kihlattuaan rahallisesti saamaan heidän rintamamiestalonsa remontoitua. Ensimmäiseksi tilaisin Ruukin teräskaton asennuksen. Sen jälkeen putkiremontin.
  9. Miten mieluiten asuisit? Tämä on vaikeaa, haluaisin asua mieluiten monessa eri paikassa: yksi kerrostaloasunto lähellä palveluja, talviasuttava kesähuvila meren rannalla, yksi asunto Münchenissä (mieheni kotiseutua).
  10. Minkä haluaisit unohtaa? Kaikki ne noloimmat virheet, joita olen elämässäni tehnyt.
  11. Mistä olet oppinut eniten elämässä? Teoreettista tietoa olen oppinut eniten työssäni. Elämänviisautta ehkä opettelen vieläkin.
Minun kysymykset kaikille, joita huvittaa vastata:
  1. Uskotko enkeleitä olevan olemassa?
  2. Jos olisit lintu, mikä lintu olisit?
  3. Oletko kissa- vai koiraihminen?
  4. Ovatko valkoiset valheet sinusta hyväksyttyjä?
  5. Onko sinulla lempipaikka, minne menet kun haluat olla yksin?
  6. Jos sinua pyydettäisiin mukaan ja kaikki järjestettäisiin puolestasi, lähtisitkö kiipeämään Mount Everestille?
  7. Oletko koskaan matkustanut peukalokyydillä?
  8. Osaatko sukeltaa ja miten syvälle?
  9. Ostatko kananmunia sen mukaan, millaisissa oloissa kanat elävät?
  10. Osaatko antaa ensiapua?
  11. Milloin viimeksi autoit jotakin täysin vierasta ihmistä?

Asuntoja tarjolla


Kirjosieppo ja sinitiainen taistelivat tässä pari päivää sitten vajan seinässä olevasta pikkumökistä. Ehdimme olla jo hieman huolestuneita siitä, miten pystyisimme liikkumaan häiritsemättä hautomista ja suunnittelin laittavani linnunpöntön alle ison kukkalaatikon, jotta poikaset eivät lentoon lähtiessä putoaisi kivetylle pihalle.


Loppujen lopuksi mökki ei tainnut sitten kelvata kummallekaan. Helpotus meille, vaikka olisi se ollut kiva seurata lintujen puuhia.


Norjanangervo kukkii täyttä päätä. Pakko käydä vähän väliä ihastelemassa sitä. Jokavuotinen pyöräretkiaikani lähestyy, mutta en ole varma, jaksanko lähteä. Polvi, josta aikoinaan polvilumpio halkesi, vihoittelee ja olen muutenkin paljon huonommassa kunnossa kuin vielä kaksi vuotta sitten.


tiistai 22. toukokuuta 2012

Puutarharaportti


Tunnen puhkuvani intoa ja tarmoa. Onkohan syynä Berocca? Olen syönyt sitä koko kevään. Nyt voisin pyörittää tukkeja joella kuten mainoksessa. Vai onko kyseessä alkava mania?

No joka tapauksessa puutarhassa kukkivat tulppaanit ja tämä puoli pikkuista rivaripihaa näyttää ihan kelvolliselta. Ilokseni olen huomannut istuttamieni perennojen lähteneen kasvuun. Jaloangervokin on pörhistynyt kauniisti. Nyt jo huolestuttaa hieman tulppaanien kuihtumisvaihe. Mitä niiden tilalle ja miten selvitä siististi kukkien kuihtumisesta ja antaen kuitenkin kaiken voiman palata sipuleihin?

Toiselle puolelle pihaa istutin tänä aamuna pienen ruusuntaimen. Maa on täällä junttaantunutta savea tai sitten kalliota. Kaivoin metrin levyisen ja puoli metriä syvän kuopan ja kannoin savipaakut alarinteeseen, jonne pengerrän norjanangervopensaiden taakse rinnettä, jotta vesi ei valu suoranaan pois. Kuoppaan meni kolme 50 litran säkkiä multaa + hiekkaa + lannoitetta. Nyt vain peukut pystyyn, että pikkuruusu jaksaisi kasvaa ja kukkia.

Elämä tuntuu välillä epäoikeudenmukaiselta, mutta toiveeni omasta pienestä puutarhasta on sentään toteutunut. Eilen kävimme Bauhausissa ja miten rakastankaan saadessani tutkia kaikkia puutarhanhoitoon liittyviä tuotteita. Ostimme "ekologisen" ruohonleikkurin, joka käy "parin oluen" voimalla, kuten myyjä asian ilmaisi, eli tavallisen moottorittoman leikkurin. Suurempaa olisi naurettavaa ostaa näin pientä ruohoplänttiä varten.

maanantai 21. toukokuuta 2012

Geokätköilyä lisää


Yllytyshulluus ja nopea innostuminen ovat kai parhaita/huonompia puoliani. Nyt olen niin innostunut geokätköilystä, että mieluiten en muuta tekisikään. Tänään lähdimme näihin maisemiin. Olin netistä huomannut, että täällä on mysteeri-kätkö. Eli koordinaattien saamiseksi piti kulkea vihjepaikkojen kautta ja laske niistä koordinaatit.


Reitti kulki vaihtelevamaastoista luontopolkua pitkin. Osaksi lehdossa, osaksi korkealla kallioilla. Taulujen mukaan kuljimme myöhäisjääkautisen Litorinameren huuhtomilla rantakivillä, jotka olivat 30 metriä nykyisen merenpinnan yläpuolella. Kallionpinta oli erikoisenmuotoista, joten oli helppo uskoa, että meri oli joskus lainehtinut siellä. Harmi, että ottamissani valokuvissa ei kallio näytä siltä kuin se oikeasti näytti.


Koordinaatit saatiin kokoon useamman osin vaikeankin laskutoimituksen jälkeen. Onneksi kännykässä on laskin. Ja kätkö löytyi lopuksi melko helposti.


Aikaa jäi vielä ihailla valkovuokkoja ja metsän pikkuväkeä ja niiden ahkeraa touhuamista. Metsänlude tässä kai on tullut tiensä päähän. Luin muuten, että jos muurahaisille syöttää sinistä tai vihreää sokerilientä, niiden takapää muuttuu siniseksi tai vihreäksi. Onkohan se totta?

sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Kotona jälleen


Aikataulu oli aivan liian tiukka Bremerhavenissa. En ehtinyt katsastamaan aikomiani museoita enkä Fischerhafenia enkä luonnonsuojelualuetta. Onneksi ehdin kuitenkin vielä etsimään 8 geokätköä ja toimittamaan sinne kaksi Suomesta löytämääni reissaajaa, jotka olivat alunpitäen Saksasta. Oli hauska huomata netistä, että reissaajat oli heti käyty poimimassa.


Tänään oli täällä kotona pakko saada aivot nollattua. Tein ensin yksinäni pitkän pyöräilyreissun ja nyt illalla kävin vielä miehen kanssa etsimässä kaksi kätköä läheisen suojärven maisemista. Kaupunkikätköjen jälkeen tuntui hyvältä saada rymytä metsässä, missä ei ketään tullut vastaan. Käki kukkui, orvokit kukkivat, aurinko paistoi kuumasti.

Seitsemisen erämaa joutuu ilmeisesti odottamaan syksyyn. On tullut kaikenlaista hommaa ja tilaisuutta.

perjantai 18. toukokuuta 2012

Sään oikuttelua


Säätä on piisannut helteestä myrskyyn.


Rantaravintolan seinässä oleva taulu kertoo, että vuonna 1962 merivesi nousi yli 5 metriä ja ulottui puoliväliin ravintolan seinää. Yli 300 ihmistä sai surmansa Elben ja Weserin alueella.


Hauska pitkä muuri täynnä kaloja.


Sisäpihalla hyppelehtii kaneja.

tiistai 15. toukokuuta 2012

Hylkeiden kaupunki


Täällä iloitaan hirveästi hylkeistä. Ne taitavat olla vetonaula turisteille. Veneillä pääsisi katsomaan hiekkasärkkien hylkeitä lähempää. Teimme kuitenkin vain pikavisiitin rannan eläintarhaan, jossa hylkeitä saattoi valokuvata veden alta.


Olen ihaillut näitä pensasaitoja. Mikäköhän pensas on kyseessä? Näyttävät tosi kauniilta.

maanantai 14. toukokuuta 2012

Terveisiä Bremerhavenista


Teen täällä töitä muutaman päivän. Nyt jo ikävä omaan erakkoluolaani Suomeen. Miksi sitä ihminen on tällainen? Bremerhaven on kuitenkin kaunis kaupunki. Täällä sireenit ja hevoskastanjat kukkivat täyttä päätä, merihanhilla on jo suuret poikaset, hylkeet köllöttelevät hiekkasärkillä, sadat tuulimyllyt pyörittävät sähköä.

Hyvä käydä välillä ulkomailla, niin huomaa, ettei se nyt niin lottovoitto ole olla suomalainen. Näköjään muuallakin voi olla kaunista ja osataan kaikenlaista.

torstai 10. toukokuuta 2012

Lisää puutarhasta


Tänä aamuna tehdessäni pakollisen aamukierrokseni puutarhassa, huomasin syreenin (tai sireenin) tehneen nuppuja yhteen oksaan. Viime vuonna se ei kukkinut lainkaan. On toki pienekin vielä. Pihlajakaan ei kukkinut viime vuonna, mutta nyt se näyttää olevan täynnä kukkaterttuja.


Toinen asia, josta jaksan iloita yhä uudelleen, on kurkipariskunnan haikeat huudot, jotka kuuluvat suolta meille asti.

keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Raportti puutarhasta


Tulppaanit ovat nyt monta päivää antaneet odotella kukintojensa aukeamista. Sillä aikaa ne ovat tukevoituneet. Syksyllä laitoin sipulit maahan sillä mielialalla, että ihan sama, lähtevätkö sieltä tunkemaan versoa vai eivät. Kasvun ihme on käsittämätöntä. Käyn joka aamu tuijottamassa tätä pientä kukkapenkkiäni ja tunnen aina samaa hyvääoloa ja ihailua kasveja kohtaan.

Syysasteriksit ovat näköjään lykänneet enemmän versoja kuin mitä viime vuonna niitä istutin. Neilikatkin ilmeisesti ovat kunnossa ja jaloangervo (kuvassa ruskeita töröttäjiä) on lähtenyt myös kasvuun. Jännitän, tuleeko jaloangervosta yhtä komea kuin se oli ostaessani.

Tekisi mieli lähteä hakemaan multaa ja uusia perennantaimia, mutta ehkä nautin nyt ensin tulppaaneistani.

tiistai 8. toukokuuta 2012

Sitkeästi eteenpäin


Olin eilen kampaajalla. Hänen kanssaan on helppo jutella. Olemme samanlaisessa elämäntilanteessa: molemmat pienten lasten mummoja, yrittäjiä ja innokkaita pyöräilijöitä. Vaikka tavallisesti olen aika varuillaan ihmisten seurassa, hänen kanssaan tunnen voivani puhua vapaasti. Ja mikä ihaninta: meillä riittää juttua omista pikkuympyröistä niin paljon, ettemme koskaan ehdi käsitellä muiden ihmisen asioita.



Voikukat kukkivat taas. Ensimmäiset aina aurinkoisella kalliolla. Mistä ne saavatkaan voiman? 

maanantai 7. toukokuuta 2012

Kuutamolla


Viikonloppuna näkyi upea täysikuu. Se oli kuulemma kiertoradallaan juuri siinä pisteessä, missä se on lähimpänä maata. Olimme koko suku koolla. Mukavaa, toivonkin, että pysymme sovussa näin loppuelämämme.

perjantai 4. toukokuuta 2012

Ruusun päivänä


Valkovuokot ovat kukkineet jo jonkin aikaa. Minun piti ahkerasti pyöräillä, geokätköillä ja valokuvailla, mutta työt ovat sotkeneet pahasti vapaa-ajan vieton.

Sissi Sisilisko on kurkistellut terassilautojen lomasta.


Ja myöhään eilen illalla siili lyllersi lintulautojen alla. Olipa hauska uusi otus pihallamme. Laittaisinko sille hieman piimää pensaiden alle? Jos muuten olette kuulleet legendan, että Suomessa laitetaan puutarhaan maitolautasia kaloille, niin voin paljastaa, ettei tämä pidä paikkaansa. Se on vain erään onnettoman tulkin pieni virhe.

Juttu meni näin: saksalaismieheni oli tulkkina muutamille saksalaisille. Siihen aikaan hänen suomenkielensä oli vielä hieman horjuvaa. Eräällä saaristotilalla saksalaiset ihmettelivät, miksi omenapuiden alla oli maitolautanen. Mieheni tulkitsi kysymyksen emännälle, johon emäntä kertoi, että siilille. Mieheni ei tuntenut sanaa "siili" ja emännän sanomana se kuulostikin ihan "silliltä".

"Suomalaiset laittavat maitoa kaloille", mieheni selitti saksalaisille. "Miksi ihmeessä?" saksalaiset tietysti ihmettelivät ja katsoivat epäuskoisina rantaan, jonne oli sentään kymmenkunta metriä. Nokkelana tulkkina mieheni sanoi sen olevan varmasti vanhaa taikauskoa.

Ja onhan näitä taikauskoisia juttuja joka kansan keskuudessa vaikka kuinka paljon. Olemme jälkeenpäin mieheni kanssa miettineet, että se sopisi tosi hyvin saaristolaiskulttuuriin. Kalaonnen takaamiseksi laitettaisiin kaloille maitolautanen. Entä miten monet muka totta olevat jutut ovat saaneet alkunsa siitä, että joku on ymmärtänyt asian väärin?

tiistai 1. toukokuuta 2012

Italialaista kuohuviiniä ja hotellikammoa


Vietimme miehen kanssa eilen vappua kahdestaan juomalla pullon the first Italian sparkling winea ja katsomalla subilta Medusan iskua, joka oli aika komea leffa maisemien ja kamerankäytön suhteen. Pakolliset mätkimiset ja autoilla kaahailut olisi kyllä saanut lyhentää yhteen kolmasosaan.

Tuli siinä mieleen sana "juomaraha". Aikoinaan 17-vuotiaana olin yhdessä pääkaupungin hotelleista kesän huonesiivoojana töissä (kuvassa ei kuitenkaan ole hotelli, vaan Raadelman kartano). Jokaisen huoneen seinällä oli ohjeet, joissa muun muassa sanottiin, ettei siivoojille tarvinnut antaa juomarahaa.

Pohjoismaalaiset hotellivieraat noudattivatkin tätä käskyä tarkasti. Keskieurooppalaiset jättivät aina pari markkaa. Mutta voi sitä onnea, kun pääsi siivoamaan huonetta amerikkalaisten jälkeen. Tyynyn alle oli takuuvarmasti jätetty 20 markkaa. Iloitsin myös valtavasti huoneeseen jätetyistä aikakausilehdistä ja taskukirjoista.

Itselleni koko juomaraha-käsite on kiusallinen, koska en koskaan tiedä, mikä on soveliasta ja mikä ei. En tiedä edes, onko juomarahan antaminen enää nykyään ollenkaan korrektia. Vierastan muutenkin hotelleja, vaikka luulisi toisin olevan, kun myöhemmin olin kaksi kesää Saksassa hotellissa töissä. Pelkään aina tekeväni jotain väärin. Ja tähän liittyy myös niin sanottu "nähdyksi tuleminen". Pelkään että minut nähdään. Mielellään kun olen se harmaa hiirulainen, näkymätön olento, joka selviää tilanteesta kuin tilanteesta herättämättä minkäänlaista huomiota.

Hieman samasta aiheesta Kirstin sivuilla.