maanantai 27. helmikuuta 2012

Kevättalvi

Eilen kielsin miestä kutsumasta ketään meille sunnuntaita viettämään. Halusin yhden päivän täysin itselleni. Aurinko paistoi houkuttelevasti ulkona. Yritin tehdä hieman töitä ja siivoilla kotiamme, sitten jäin katsomaan lentomäen kilpailuja. Olen seurannut mäkihyppyä tiiviisti Veikko Kankkosen ajoista lähtien. Tällä hetkellä Suomella ei mene oikein hyvin, mutta ei se haittaa, voihan sitä iloita Morgensterninkin tai Kochin pitkistä hypyistä tai lohduttautua sillä, ettei norjalaisillakaan mennyt tällä kertaa kaksisesti.

Aurinko uhkasi jo painua metsän taakse, kun vihdoin kiirehdin ulos. Oli kevään tuntu. Metsätiet olivat sulaneet ja jäätyneet taas kovaksi liukkaaksi pinnaksi. Kevättalven värit ovat uskomattoman kauniita, ennen kuin aurinko nousee lakipisteeseensä ja terävöittää kaiken. Meren jäältä hiihti kaksi hiihtäjää pieni lassie-koira kintereillään. Olisin halunnut olla he.

Ikävä tulvi sisääni. Kuinka usein olenkaan kulkenut yksin ja nähnyt ihmisiä, joiden elämä on näyttänyt sellaiselta kuin elämän pitäisi olla? Kummallinen ajatus, mutta sellainen tunne vain oli. Aloin ajatella kevättä eteenpäin. Kunhan lumi vain sulaa ja hiekoitus saadaan korjattua pois, niin pääsen taas pyöräilemään. Aurinko valui samalla lopullisesti metsän taakse ja vain kaikkein korkeimmat puut kylpivät enää oranssissa valossa. Kiirehdin loppumatkan nopeasti, sillä en halunnut olla metsän keskellä pimeällä.

maanantai 20. helmikuuta 2012

Sisäinen hehku

Olen huomannut, kun kiertää blogeja lukemassa, voi monta kertaa menettää uskon itseensä ja omaan juttuunsa. Luulen, että näin käy monelle myös todellisessa elämässä. Penseä maailma tyrehdyttää innon ja ilon. Monta kertaa ehkäpä tietämättään. Joskus tahallaan. Kun innostuksen liekki sammuu, masennus ja alakulo ei ole kaukana.

Kuulostipa ihan saarnalta. Olen skeptinen saarnojen suhteen. En tiedä, miten minusta tuli sellainen. Näen pelkän ihmisen ja olen kuullut liian usein nuo samat asiat. Äs, miten tämä juttu lähti tällaiseen suuntaan?

Minun piti kertoa siitä, miten tänään aurinko paistoi ja linnut lauloivat. Maisema oli huikean valkoinen. Minuakin vaivanneet asiat sulivat siedettävään kokoon. Jopa pienestä reissaajasta kantamani huoli sai onnellisen lopun. Kerronkin siitä:

Löysin koiramaskottia kantavan reissaajan täältä Suomesta eräästä geokätköstä ja internetistä huomasin, että se oli eksynyt tänne vahingossa. Sen oli tarkoitus pysyä Saksan rajojen sisällä. No, vein sen mukanani Müncheniin ja kätkin sen yhteen geokätköön siellä. Kätkö oli kuitenkin sellainen hätäratkaisu, kun en muutakaan löytänyt. Keskellä liikennejakajaa ja hoidotta jätetty.

Joka päivä olen nyt siitä lähtien käynyt tsekkaamassa, eikö joku pelastaisi koirareissaajan tuosta kurjasta paikasta. Joka päivä olen joutunut pettymään. Ja olen kiroillut mielessäni ja pelännyt, että joku ulkopuolinen sieppaa reissaajan eikä ilmoita siitä mitään.

Että tällaisia huolia voi mummoilla ollakin! Kukapa uskoisi! Mutta tänä aamuna sähköpostiini oli tullut viesti: koirareissaaja on haettu liikennejakajan geokätköstä. "Gerettet", kirjoittaa kätköilijä. Kyllä pikkukoira*) on nyt pelastettu ja lähtee parempaan paikkaan. Ilostuin. Reissaaja on päässyt kotimaansa kamaralle ja hyvän kiltin geokätköilijän hoiviin. Miten elämä onkaan ihanaa!

Tästä kai tämä ajatus sisäisestä innostuksen hehkusta alkoi.

*) Huolestuneille tiedoksi: kyseessä ei ole oikea koira, vaan pieni lelu.

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Taikapölyä lumisateen seassa

Äidinpuoleinen suku tulee Karjalan menetetyiltä alueilta ja isän suku Hämeen sydämestä. Isä jäi minulle valitettavasti vieraaksi, koska vanhempani erosivat jo meidän lapsien ollessa pieniä ja isä meni uusiin naimisiin. Eilen Tampereella käydessämme ja patikoidessamme Hatanpään sairaalan puistoaluetta, minua todella harmitti, etten ehtinyt tutustua paremmin isääni ennen hänen kuolemaansa. Isälle kaikki nämäkin paikat olivat olleet rakkaita.

Kuvassa on kuitenkin Urjalan kirkko. Läpikulkumatkalla pysähdyimme Pentinkulman motelliin ja loggasimme sieltä yhden kätkönkin. Mieleeni tuli, että isä olisi pitänyt ehkä tästä harrastuksesta: hän oli ulkoilmaihminen henkeen ja vereen. Metsäalalla ikänsä töitä tehnyt ja innokas luonnossa liikkuja.

Urjalan Taikayö jätti minuun varmaan hivenen taikapölyä. Alan taas selvitä jaloilleni viime viikon ahdistavista ajatuksista.

perjantai 17. helmikuuta 2012

Lunta vain sataa

Rakastan lumimyrskyjä ja tänään olen kolannut etupihamme jo kahteen kertaan. Mutta oikeastaan aikomukseni oli tehdä ihan jotain muuta. Esimerkiksi hiihtää jäällä tai etsiä kätköjä. Jotain ajatusten tuuletusta.

Työolosuhteisiin on tullut hieman negatiivisia muutoksia globaalin "kaikki työ on saatava halvalla" (= halpamaissa) seurauksena. Olen sekavissa tunnelmissa, enkä oikein jaksaisi ryhtyä mihinkään. En tiedä, miten ihmisten kuvitellaan jaksavan kauemmin työelämässä, kun työtä ei edes pian ole, ei ainakaan näillä leveys- ja pituuspiireillä.

Työttömyyslukujen siivoamiseksi nuorien halutaan ryhtyvän yrittäjiksi. Mutta moni on kuitenkin joutunut pettymään, kun starttirahan loputtua rahan eteen saa todella hikoilla ja miettiä päänsä puhki. Yrittäjän mainostetulla vapaudella on kallis hinta.

Hyvää viikonloppua vaihteeksi näin tylsissä tunnelmissa

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Suuria suunnitelmia jälleen

Sain toiselta mummolta ystävänpäiväkortin, jossa luki: "Suuret suunnitelmat ovat ohimeneviä". Aika paha. Olen tunnettu suurista suunnitelmista. Milloin haluan suuren maapalstan, ihanan vanhan maatalon ja sinne kultaisen noutajan, milloin suunnittelen kiertäväni kaikki Suomen kansallispuistot, niin ja olihan minulla suunnitelma kuvata Suomen kaikki vanhat kirkot ja tehdä niistä kuvakirja.

Nämä vanhat kivikirkot ovat mielestäni käsittämättömän kauniita. Olen kuvannut niitä jo monia vuosia. Tässä yksi suosikeistani: Lemun kirkko.Sain miehen suostuteltua kirkkokätkökierrokselle. Loggasin kaikki lähiseutujen kirkkokätköt.

Siltä matkalta mukaani jäi reissaaja, joka on lähtenyt Englannista ja kiertänyt jo yli 2000 kilometriä. Reissaajan on pannut liikkeelle englantilainen radioasema, joka on kiinnostunut siitä, mihin kaikkiin seikkailuihin plätkä joutuu. No nyt se on turvallisesti kirjoituspöydälläni. Yritän kuitenkin päästä siitä nopeasti eroon, sillä en välittäisi joutua minkään radioaseman haastateltavaksi.

Pitäisi keksiä kuitenkin kiinnostava paikka ("I would like to travel all over the world visiting as many landmarks as possible. Please take me wherever you can and take loads of photos on the way"). Jotain eksoottista, arktista ja hyytävää ehkä. Toisaalta mahdollisimman otolliseen paikkaan lentokentän lähelle, jotta se jatkaisi matkaa johonkin toiseen maahan.

lauantai 11. helmikuuta 2012

Geokätköilystä

 Runo: Tommy Tabermann
Tässä ei ole epäilystäkään, mitä tämä mummo puuhailee sillalla.

Geokätköilyn alkuvaiheet ovat Helsingissä, missä Nuuksion Metsäsissit 1980-luvulla kätköilivät kartan avulla. GPS otettiin käyttöön vasta kymmenen vuotta myöhemmin.

Mutta nykyaikainen geocaching sai alkunsa vasta vuonna 2000, kun USA vapautti GPS-signaalin myös siviilien käyttöön 10 metrin tarkkuudella. Tuolloin Dave Ulmer kätki Oregonissa mustan muoviämpärin lokikirjoineen yms. sisältöineen, eli ensimmäisen geokätkön, ja ilmoitti koordinaatit internet-sivustolla (45'17.28 N, 122'24.48 W). Myöhemmin tuo kätkö tuhottiin, mutta sen paikalla on yhä muistotaulu.

Kaikkiaan maailmassa on tällä hetkellä 1 600 000 aktiivista kätköä, niistä suurin osa USA:ssa. Mutta asukaslukuun suhteutettuna geokätköilijöitä on eniten Pohjoismaissa, Suomi mukaan luettuna.

Alkuaikoina geokätköilijöitä esim. Saksassa epäiltiin terroristeiksi, jotka lähettivät toisilleen salaperäisiä viestejä kätketyissä paikoissa, tai huumeiden kätkijöiksi tai pommien piilottajiksi. (Tiedot saksankielisestä Wikipediasta)

Mutta suurimmaksi osaksi harrastus on otettu erittäin positiivisesti vastaan ja siitä on tullut kaikkia ikäluokkia yhdistävä harrastus. Monet isovanhemmat ovat tulleet mukaan lastenlastensa innostamina tai innostaakseen lastenlapsiaan.

perjantai 10. helmikuuta 2012

Vaaleanpunaista taivaanrannassa

Tähän aikaan vuodesta värit ovat kauniita, pehmeää pastellia. Hanki kimmeltelee ja kettu on jättänyt jäälle jäljet. Meren jäälle on täälläpäin saatu kaikkialla ladut valmiiksi. On vain ollut hurjan kylmä. Tässä entisen luotsiaseman jäällä puhalsi arktisen hyytävä tuuli.

Olen ilmoittanut asiakkailleni pitäväni tämän viikon vapaata. Olen kuitenkin kuin tulisilla hiilillä, kun en tiedä, mistä seuraavaksi saan toimeksiannon. Käden vuoksi pidin jo sairaslomaa pari viikkoa.

Täytän tänä vuonna 60. Mieluiten jäisin eläkkeelle nyt heti. Mutta kun lasken, miten selviäisimme kahdella pienellä eläkkeellä, tiedän että on pakko yrittää vielä ainakin viisi vuotta.

Tämä viikko siis meni Saksan matkan jälkeen pelkkään laiskotteluun, geokätköilyyn (kätköjä löydetty 21) ja pastellivärien kuvaamiseen. Ja haaveiluun tietysti. Turhista asioista jonkun mielestä ehkä.

tiistai 7. helmikuuta 2012

Viime päivät Münchenissä

Tämä luminen maisema on mieheni kotiseudulta. Olimme siellä pikaisella vierailulla Münchenin reissumme yhteydessä. Allgäun alppialueella oli niin käsittämättömän kaunista, varsinkin nyt kun lumi kruunasi kaiken, että on vaikea ymmärtää, kuinka mieheni on raaskinut muuttaa sieltä pois. Haikealta hän vaikuttikin kertoessaan minulle kaikkien eri vuorenhuippujen nimiä, joita hän on nuorena kolunnut.

Münchenissä kävelimme etsimässä geokätköjä. Yksi oli aivan asuinpaikkamme vieressä, mutta emme löytäneet sitä vaikka mikä olisi ollut, toinen oli U-bahnan asemalla, emmekä löytäneet sitäkään. Herätimme vain epäileviä katseita pyöriessämme ympäriinsä ja kurkkiessamme jopa roskakoreihin.

Kaksi kätköä löysimme kuitenkin. Lastentarhan vieressä olevaan kätköön jätin Suomen rahapajan teettämän pienen Suomea esittelevän taitetun kortin, jossa oli 5, 2 ja 1 sentin kolikot. Kätkön olivat tehneet isoisä ja hänen lapsenlapsensa.

Toiseen kätköön jätin Suomesta löytämäni reissaajan. Olin netistä lukenut, että reissaaja oli peräisin Baijerista ja sen haluttiin pysyvän Saksan rajojen sisällä. Jostain syystä se oli kuitenkin päätynyt Suomeen. Nyt siis vein sen takaisin Baijeriin. Minulle tuli lopulta kiire löytää sille kätköpaikka, joten jätin sen vilkkaan autotien keskellä olevaan liikennejakajaan, jossa oli kätkö nimeltä Schach-Matt (tai sinnepäin). Vasta täällä kotona huomasin netistä, että kätköä ei enää hoideta, vaikka siellä oli minuakin vain paria päivää ennen käyty. Nyt ei auta kuin toivoa, että joku vielä menee sinne kätkölle ja ottaa reissaajan ja vie sen jonnekin parempaan paikkaan.

Olen vielä matkamme lumoissa ja päätin, että teemme uuden matkan Müncheniin vielä tänä vuonna.

torstai 2. helmikuuta 2012

Kirkollista

Yhdeksäs kätkö löytyi tämän kirkon läheltä. Lähdin erikseen hakeakseni sieltä Kanadasta tulleen reissaajan, mutta sitä ei siellä ollut. Olikohan joku ulkopuolinen vailla synnintuntoa kähminyt sen?

keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Kahdeksas kätkö ja toinen reissari

Tänään kävin loggaamassa yhden geokätkön (N60'26.868, E022'11.962) ja otin sieltä Saksasta tulleen reissaajan mukaani.

Ilma on ihanan raikas ja kirpeä. Tyttöni sanoi tätä äidinilmaksi: auringonvaloa, kauniita pitkiä varjoja, taivaalle värjäytyviä aamu- ja iltaruskoja, kuuran peittämiä puita. Tavallisesti minulla on tällaisilta päiviltä ollut toista sataa kuvaa otettuna.