sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Talven selkä on taittunut


Eilen kävimme viemässä viimeiset joulutervehdykset. Aurinko kiipeää sillasta tukea ottaen taivaalle.


Savun nouseminen ylöspäin merkitsee tavallisesti kireää pakkasta. Alhaalle luodon reunalle kerääntyy joka talvi sorsia ja joutsenia odottamaan kevään tuloa. Luonnosuojeluyhdistys ruokkii niitä.

Eilen tuli muuten hieno luontodokumentti Kuusamosta. Se on nähtävissä YLE Areenassa vielä muutaman päivän: http://areena.yle.fi/tv/1751000


Pikkutiet ovat valkoisen pöllyävän lumen peitossa. Osa sukulaisista asuu ihan oikealla maalla, missä näkee vielä maitolavoja.


Kaksi autoa on luistanut tieltä. Paloauto kiirehtii ohitsemme paikalle.


Kuusimetsäaluetta. Lumihuivin harteilleen saaneet kuuset näyttävät satumaisen kauniilta. Tässä näen aivan selvästi hohtavan enkelin.


Varo! Mutkan takana saattaa olla peuroja. Täällä Tammisaaren lähellä peurat tulevat pihoille, mikä onkin oiva ratkaisu säästyä metsästäjiltä.


Tenala kyrkan. Här pratar vi svenskan.
Nyt pitäisi enää tsempata ruokien kanssa. Kristallipullia leivoin jo. Onneksi sain myös töitä ihan ensi vuoden puolelle. Kaikki hyvin siis tältä erää.

perjantai 21. joulukuuta 2012

Ladun varrelta


Tällä viikolla olen käynyt joka päivä tekemässä tunnin parin lenkin lähellämme olevalla hiihtoreitillä. Se on 2,5 km pitkä, joten joudun kiertämään ympyrää.


Ladun varrella on paljon jäniksen ja ketun jälkiä. Tässä joku on käynyt tutkimassa muurahaispesää, saisiko sieltä syötävää.


Päiväsaikaan täällä saa hiihtää rauhassa. Mieheni ja minun lisäksi tavallisesti paikalla ei ole kuin yksi naapurimme, eläkeläismies. Rakastan näitä kallioisia mäntymetsiä. Kesällä täällä tuoksuu taivaalliselle.


Paikoin latu kulkee tosi jyrkästi ylös ja alas. Tästä kuvasta ei käsitystä saa, mutta suurin ylämäki on noin 50 - 60 metriä pitkää nousua, jota en koskaan pääse kerralla vedettyä läpi, vaan joudun pariin kertaan pysähtymään ja keräämään voimia. Kesällä puuskutin tätä samaista mäkeä ylös, kun nuori mies juoksi vaivatta ohitseni. Mitähän tässä on tapahtunut? Olivatko mäet aina näin jyrkkiä? Vai ovatko ne vasta viime vuosina alkaneet kohota ja pidetä?



tiistai 18. joulukuuta 2012

Unelmia ensi vuodelle


Lunta on satanut joka päivä lisää. Tänään oli -8 astetta pakkasta. Juuri ihanteellinen ilma hiihtää. Ainakin minun 30 vuotta vanhoilla never-wax-järvisillä. Jäälle ei vielä uskalla lähteä hiihtämään, mutta onneksi täällä on kuntopolun latu hoidettu hyvin.

Olen unelmoinut ja suunnitellut ensi vuotta. Mies ei ihan ole ihastunut näihin suunnitelmiini, mutta ehkä saan puhuttua hänet vielä ympäri. Ensimmäinen suunnitelmani on, että lähtisimme kevättalvella hiihtämään Seitsemisen kansallispuistoon. Tulostin jo latukartankin sinne.

Keväämmällä voisimme sitten kiertää Birgitan polun Lempäälässä. Se on kuitenkin 50 km pitkä, joten siihen pitäisi varata pari päivää ainakin. Onnistuisikohan meiltä tuo yöpyminen teltassa tai laavulla? Viimeksi yövyin teltassa pari vuotta sitten Hailuodossa. Oli hiivatin kylmä ja hyttysiä aivan mielettömästi. Silloin päätin, etten enää ikinä yövy teltassa. Mutta jos lähtisimme jo toukokuussa?

 
Tässä Birgitan polun alkupäässä kävimme tänä syksynä, mutta napsimme vain sen lähellä olleet kaksi geokätköä. Minä olisin jo silloin lähtenyt kiertämään, mutta mies pisti vastaan.
 
Kolmas suunnitelmani koskee pientä Karhunkierrosta Oulangan kansallispuistossa. Täällä olemme käyneet lasten ollessa pieniä, mutta silloinkaan emme lähteneet luontopolulle, vaan pällistelimme vain koskea. Pieni Karhunkierros on vain 12 km pitkä. Luin juuti Partioaitan lehdestä, että jokaisen luontoihmisen kuuluu taivaltaa Karhunkierros läpi. Suuri Karhunkierros on 70 km pitkä, joten siitä on varmasti pakko luopua. Mutta tuo päiväretken mittainen pieni kierros olisi kyllä nähtävä ja koettava. 
 
Edessä olisi retkivaatteiden päivityskin. Olemme selailleet luetteloita ja lukeneet Suomen Ladun testejä, mutta suurin ongelma on kuitenkin raha ja sitten minun liikakiloni. Kunnon retkivaatteet ovat tosi kalliita. Olen suurimman osaa ikääni ollut kokoa 38, mutta nyt viime vuosina jostain on kertynyt läskiä vyötärölle. Inhoan nykyään vaatekaupoissa käyntiä, kun en millään haluaisi ostaa mitään suuria kokoja. Joten on pakko laihduttaa, ennen kuin voin ostaa uusia kamppeita.
 
No nämä nyt on haaveita. Ehkä pitäisi tyytyä vain mummouteen ja antaa makkaroiden kasvaa ympärilleen, vaikka kuinka sisällä kaihertaa vielä kaikenlaisia haaveita.
 
 


perjantai 14. joulukuuta 2012

Be still my soul


Päivät hurahtavat hirveää vauhtia ohi. Joulu on kohta käsillä. Lahjat on saatu sentään ostettua lapsenlapsille. Muiden kanssa on sovittu, ettei lahjoja ostella, kun menoja on jokaisella ihan tarpeeksi muutenkin.


Ihanaa katsella lasten askartelua. Joulusta ei vielä ymmärretä oikein mitään, mutta touhuaminen on mukavaa.

Mies ja minä olemme käyneet jo kaksi kertaa hiihtämässä. Muuten on aika mennyt poikamme remonttihommissa auttamisessa. Autossa olemme kuunnelleet The Priests-pappien komeasti esittämää musiikkia:

"Be still my soul, the Lord is on thy side. Bear patiently the cross of grief or pain..."

Lumisade on tehnyt maisemasta kaunista. Näyttää siltä, että tästä tulee ensimmäinen joulu, jolloin minulla ei ole töitä. Toisaalta ihanaa: voin hiihtää joka päivä, nauttia lapsenlapsista, leipoa ja lukea ehkä, vaikka olen kummallisesti menettänyt kyvyn keskittyä lukemaan kirjaa.

Toisaalta töiden puuttuminen on pelottavaa, kun joulun jälkeen tulevat taas ennakkoverokuitit ynnä sun muut. Nyt kuitenkin aion nauttia. Ehkä kaikki järjestyy kuten tähänkin asti.

Kamerani on muuten alkanut reistailla. Näistäkin kuvista olen ylimmän ottanut kännykällä, joka sentään on aina mukana.


torstai 6. joulukuuta 2012

Hyvää itsenäisyyspäivää 2012


Meri on lahdenpoukamista jäässä. Olen alkanut tehdä jouluvalmisteluja. Ensi töikseni lähdin naapurikaupunkiin hakemaan tutulta kranssimyyjältä oveen kranssia.

Epäonnekseni hän ei ollutkaan paikalla. Tyhjällä torilla oli enää vanha mummo myymässä sukkia ja tumppuja. Jäin niitä ihastelemaan. Mummo kertoi kaikki eri neulemallit. Oli norjalaista ja saaristolaista ja tavallista. Villasukista hän pyysi 20 euroa. Ensin ajattelin, että hirveän kalliit. Mutta tarkemmin ajateltuani, eihän 20 euroa ole paljon yhden päivän työstä. Tuskin vikkeläsorminen mummokaan sen nopeammin sukkia pystyy kutomaan.


Kranssimyyjä oli kuulemma lähtenyt omaan kotikuntaani, jossa hänen vaimonsa oli myymässä kransseja. No, ostin yhdet villasukat ja matkasin takaisin kotiinpäin. Onnekseni kranssimyyjä ja hänen vaimonsa olivat siellä edelleen torilla. Viimeiset kranssit sai 10 euroa kappale. Ostin kaksi. Ne olivat niin kauniita. Olin sitä ennen katsellut 25 euron havukyhäilmiä puutarhaliikkeessä.


Mieleeni tuli sama: Miten paljon aikaa menisi tällaisen kranssin tekemiseen? Tulin hyvälle mielelle. Tällaisia käsityöläisiä pitäisi tukea enemmän.


Saa nähdä, millaisia työn sankareita presidentti on kutsunut linnaan.

tiistai 4. joulukuuta 2012

Maailman kaunein paikka


Veljeni kävi Kreikassa lomailemassa ja aikoo keväällä lähteä sinne uudestaan, koska siellä oli niin kaunista. Nämä kuvat ovat tästä meiltä. Kävelin aamulla kuvailemassa, koska aurinko pilkisti hetkeksi esiin.


Minusta me asumme maailman kauneimmassa paikassa enkä lainkaan kaipaa etelän lomakohteisiin edes nyt pakkasen paukkuessa.



lauantai 1. joulukuuta 2012

Ikkunasta katsoen


Pari päivää riehunut lumimyrsky sai aikaan paikoin puoli metriä paksuja kinoksia. 

Lapioin polun omalta etuovelta tielle ja takapihalta lintulaudalle.


Lintuja on kahdella laudallamme tosi paljon. Äsken sain lievän sydänkohtauksen ja huusin ääneen kauhistuksesta, kun talitintti lensi ensin ikkunaan parinkymmenen sentin päästä kasvoistani ja sen perään lehahti varpushaukka. Tintti oli epäonnekseen valinnut terassimme suunnan, jonka suojaisesta nurkkauksesta se enää pääsytkään lentämään pakoon, vaan osui vielä toiseen ikkunaan, josta haukka nappasi sen.

Yritin lohduttaa itseäni sillä, että pitäähän varpushaukankin elää. Kaunis lintuhan se on. Olisinko minä muka sen oikeutetumpi häkissä kasvatettuun broileriin?

Toivottavasti lumi ei enää nyt sula. Pääsisi hiihtämään. Näyttäisi valoisammalta.


lauantai 24. marraskuuta 2012

Mysteeri


Olen nähnyt niin kummallisia unia, etten voi käsittää mitä alitajunta niillä haluaa sanoa. Viimekin yönä olin entisen kissamme kanssa suuressa, kolkossa talossa, jossa oli mustia ja kirjavia panttereita häkeissä. Joku mies kiipesi mustan pantterin kanssa hissikuilun näköistä kuilua ylös ja sotilailta näyttävät miehet vahtivat pyssyt tanassa, ettei pantteri hyökkäisi miehen kimppuun.

Selvitin myös eilen oikean mysteerin. Kyse oli mysteerikätköstä, joka tosiaan kutkutti aika lailla seikkailuhermojani. Koordinaattien saamiseksi oli selvitettävä muun muassa mikä ja kuka on "Brass man". Olin tosi ylpeä itsestäni saatuani viimein kolmannella yrityksellä kaikki tarvittavat numerot kokoon.

Tänään kävin sitten niiden koordinaattien avulla hakemassa kätkön ja siinä olevan Berliinistä tulleen reissaajan, joka oli eksynyt Suomeen, vaikka sen ohjeissa luki, että sen piti pysyä Saksan rajojen sisäpuolella.

Saksalainen geoystävämme tulee näillä näkyvin parin viikon päästä Suomeen, joten reissaaja saa palata hänen mukanaan takaisin kotimaahansa.

Muuten aika on mennyt tiukkaan töiden parissa ja lastenlasta kaitsien. Joten en ole vain hömpötellyt, jos joku niin ehti jo ajatella.

perjantai 16. marraskuuta 2012

Ruissaloa marraskuussa



Kukkarokivi. Jättiläiset Killi ja Nalli ovat heittäneet tämän Raisiosta asti tänne.


Saaronniemen kärkeä.


Komea kataja keskellä hiekkarantaa.


Ihmeellinen mänty: Maahan kaatunut, mutta siitä kimpaantuneena versonut moniverroin terhakkaampana ylös.


Metsäkirkko. Täällä kuulemma vietetään oikeasti häitä. Tihkusateessakin saattoi aistia paikan ... niin minkä? No, istuin kuitenkin kauan tuossa penkillä kuunnellen metsän huokailua.

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Lisää kauniita kirkkoja...


Lempäälän kirkko.


Juoksutus Lempäälän kanavassa.


Kauniita kuusia todella monessa paikkaa täällä.



torstai 8. marraskuuta 2012

Makuasia tämäkin


Nykyäänhän ajatellaan kai, että kirkon olisi tultava ihmisten luokse. Kuitenkin kaikkein kauneimmat kirkot sijaitsevat hieman syrjässä, omassa sakraalisessa rauhassaan. Kauppakeskuksen viereen pystytettyyn kirkkoon (esim. Viikin kirkko Helsingissä) pääsee tosin helposti, mutta kun vaivautuu kulkemaan pidemmän kirkkotien, löytää henkeäsalpaavan kauniita kirkkoja.

Usein ne ovat paikkakuntansa ainoita kauniita paikkoja. Kaikki muu on sekavaa, hylättyjä liikerakennuksia, roinaisia takapihoja, rapistuneita taloja ja moderneja kivikolosseja sinne tänne viskeltyinä. Tai sitten vieri viereen rakennettuja uusia, toistensa näköisiä omakotitaloja, joita katsoessa ensimmäinen ajatus on: voiko noissa viihtyä? Vain vanhat kirkot ovat säilyneet muuttumattomina. Esimerkkeinä voisi mainita Angelniemen, Pyhärannan tai kuvassa olevan Karjaan kirkon. Nämä kolme on sijoitettu korkealle mäelle, mistä avautuu näkymä merelle tai järvelle.


perjantai 2. marraskuuta 2012

Luonnon rauhassa ja kaupungin ruuhkassa


Koska täksi päiväksi luvattiin sadetta, päätin eilen pitää puolipäivää vapaata ja lähteä miehen kanssa geokätköilemään Paraisille. Kävimme koluamassa Mundvikenin luontopolun kaikki kuusi kätköä ja lisäksi pari muuta kätköä, viimeinen Sattmarkista, josta yllä oleva kuva.

Iloinen yllätys oli se, että kätköjen tekijät olivat nähneet paljon vaivaa viritellessään erilaisia piilotusratkaisuja. Enpä tässä rupea paljastamaan niitä, jääköön se sisäpiirin jutuksi. Mutta voin vannoa, että pari kertaa nauroimme ääneen. Tästä tuli mieleen kirjamessuilla kuulemani Kirsti Ellilän haastattelu, jossa hän kertoi vaalivansa sisällään olevaa lasta. Totta, geokätköily on yksi hyvä tapa seikkailla kuin lapsi ja saada hyvää mieltä hassuista pikkujutuista. 

Sattmarkin vihreä merivesi ja kauniit sillat saivat minut päättämään, että tänne palaamme vielä koluamaan senkin paikallisen luontopolun.


Kotimatkalla osuimme sitten kellon neljän ruuhkaan, jossa köröttelimme metri metriltä eteenpäin. Huimaavaa: me olimme viettäneet ihanan päivän luonnon helmassa, muut olivat kiireisinä palaamassa töistä. Onneksi eivät tienneet tätä, olisimme voineet saada tosi happamia ilmeitä osaksemme.