sunnuntai 27. marraskuuta 2011

1. adventtina

Täällä myrskyää. Männyt huojuvat ja huokailevat. Vesisade onneksi lakkasi. Eilen nautin yksin saunasta. Mies on koko viikonlopun ollut kirkon jutuissa kiinni. Tykkään kuitenkin olla yksin. Kuljen huoneesta toiseen ja muistelen, kuinka vuosi sitten asuimme väliaikaisessa kvarteerissamme, jossa olot olivat suoraan sanoen kurjat. Nyt on pieni oma puutarha, jonne olen laittanut kaksi lintulautaa ja saanut istuttaa kukkia.

Ulkona on säkkipimeää. En muistanutkaan, kuinka pimeä meri on talvella ennen kuin se jäätyy. Täällä myös sammutetaan tievalot yöksi tuosta päätienpätkästä. Muualla niitä ei olekaan. Minkälainenhan joulu tästä tulee? Vietämme sen ehkä kahdestaan. Viime jouluna oli sukujoulu, mutta kun kaikki neljä perhettä muutimme keväällä jokainen omalle taholleen uuteen kotiin, olemme hieman kaavailleet, että nyt voisi olla välivuosi.


perjantai 25. marraskuuta 2011

Ketunkolo

Tässä saattaisi olla geokätkö tai ketunkolo. Kallioimarre jaksaa olla vihreä vuoden läpi. Mikä voima kantaa sitä, kun muut vihreät kasvit luovuttavat? Siinä tämän aamun filosofis-biologinen pohdinta.

Paristot on hankittu GPS:ään, kompassi kalibroitu ja oman kodin koordinaatit selvitetty. Lisäksi on netistä katsottuna valmiina muutaman herkullisen lähellä olevan kätkön koordinaatit. Yksi niistä saattaisi olla vaikka tässä kuvan kolossa, jonka ohi olen useasti kulkenut. Mutta, mutta... en vain osaa. Jokin mättää. Kärsimättömyyteni kasvaa. Tiedän, että tämä on niitä samoja juttuja, joita olen tietokoneen, kännykän ja kameran kanssa kokenut. En vain pääse eteenpäin, kunnes joku viisaampi tulee ja sanoo, että "paina tuosta" ja silloin päässäni syttyy valtava ahaa-elämys "ai jaa, mä luulin...". Ja yhtäkkiä kaikki on hyvin helppoa. Näin on pakko olla tälläkin kertaa. On vain löydettävä se viisas jälleen.

tiistai 22. marraskuuta 2011

Joka leikkiin ryhtyy...

Tänään se sitten vihdoin tuli: uusin leikkikaluni. Päässä tosiaan vilahti kysymys, olenko ehkä lapsellinen. Mutta tukahdutin ajatuksen nopeasti. Olenhan lukenut niin paljon kehuja geokätköilyn hyvistä puolista. Olen ollut Suomen Ladun jäsen jo useita vuosia ja siellä on vahvasti tuettu tätä harrastusta. Hauskaa, koukuttavaa. Jos aloitat, älä syytä meitä siitä, ettet pysty lopettamaan. Jne.

Puolustelen tätä silläkin, että haluan pysyä ajan tasalla tekniikan kehityksessä. Se on ammattini kannalta tuiki tärkeää, ehdotonta. Miksi muuten tunnen tarvetta aina puolustella kaikkia harrastuksiani? Jotkut mummot tykkäävät tehdä seuramatkoja bussilla kulttuurinähtävyyksiin ja pysyttelevät siten poissa pahan teosta (kuten luin Kemppisen blogista, hih). Minä tykkään rämpiä metsässä ja minua kiehtoo valtavasti ajatus, että taivaalla lentävä USA:n armeijan suunnittelema satelliitti pystyy paikallistamaan, missä olen ja osoittamaan minulle oikean reitin jonkun rämeikön läpi. En pysty sanoin ilmaisemaan ihailuani niitä ihmisiä kohtaan, jotka näitä kaikkia ihmelaitteita keksivät.

GPS:n mukana ei tullut paristoja, enkä tänään ehdi lähteä niitä ostamaan. Saattaa kestää kauankin, kunnes pystyn kertomaan ensimmäisestä onnistuneesta kätkölöydöstä.

sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Pakkasta vihdoin

 Eilen käytiin Villivuorella pikavisiitillä. Ruskaa on täällä etelässäkin joissakin paikoin todella kauniisti.
Näissä kallioisissa metsissä on varmaan satoja eri jäkälä- ja sammallajeja. Pitäisi joskus löytää niille kaikille nimi. Mutta olen ottanut itselleni nyt niin monta "pitäisi"-juttua, että en tiedä, mistä päästä aloittaisin. Muuta aluskasvillisuutta on sitten täällä hyvin vähän. Paikoin maisema näyttää melkein luonnottoman siloitellulta. Korren kortta ei ole missään.
Tänä aamuna sitten vihdoin maa oli hennon kuuran peitossa. Terassin kaiteelle ilmestyi suuri haukka. Se on jo kerran aikaisemmin käynyt hätistelemässä lintulaudan tiaisia. Toivon saavani siitä vielä valokuvan. Kamera on nyt tiiviisti tässä vieressäni.

perjantai 18. marraskuuta 2011

Kärsimättömänä kohti viikonloppua

Liityin geokätköilijöihin ja kävin jo Erätukussa katsomassa GPS-laitteita, mutta koska siellä ei ollut haluamaani mallia, tilasin sen netin kautta. Nyt olen odottanut sen saapumista kärsimättömänä. Eipä tullut tänäänkään postissa. Harmi, olin ajatellut viikonloppuna heti kokeilla, löydänkö jonkun kätkön. Tämä on ollut haaveeni jo pitkään ja nyt ajattelin, että pakko toteuttaa se niin kauan, kun itse on vielä siinä kunnossa, että pystyy rymyämään metsissä.

Lähdin tänään aamutuimaan kävelemään rannalle. Kalasatamassa miehet kelasivat juuri verkkoa kalastusalukseensa. Se näytti idylliseltä, mutta harmikseni totesin, jonkun käyttävän rantaa kaatopaikkanaan. Raivostuttavaa. Yritin taas valokuvaillakin, mutta jälleen kerran huomasin, miten valon ja varjojen vuorovaikutuksella on valtavan suuri merkitys kuvien onnistumiselle.

torstai 17. marraskuuta 2011

Alakuloa

Todellinen marraskuun harmaus on laskeutunut tänään paikkakuntamme ylle. Eilen aurinko jaksoi vielä hivenen pilkahtaa ja epätoivoisesti yritin kuvata auringonlaskua vasten kauniisti piirtyviä lintuja. Siipisulat hohtivat valkeina tummenevassa illassa. Se näytti satumaiselta. Mutta vaikka kuinka rapsin, niin yksikään kuva ei onnistunut. Tästäkin närhen kuvasta tuli näin synkkä. Haikeana muistelen aikoja, jolloin otin otsikossa olevan kuvan joutsenista.

Muuten aika menee työn teossa. Tänään kävin ostamassa joulukortit, jotka lähtevät ulkomaisille kollegoilleni. Pohdin kortteja kauan. Halusin niiden edustavan Suomea, koska tiedän kyseisten tahojen saavan jouluna kortteja joka puolelta Eurooppaa. Lopuksi valitsin sinisävyiset kortit, jossa on pari kaunista kuusta tummenevassa illassa ja taivaalla näkyy tähdenlento. Nyt olen miettinyt, ovatko ne sittenkin liian alakuloisia ja tummia? Olisiko pitänyt etsiä jotain iloisempaa?

Närhi tuli muuten taas tuohon ikkunani eteen siemeniä syömään. Jotain iloista sentään.

tiistai 8. marraskuuta 2011

Rakkaudesta kaupunkiin

Helsingin Sanomien viime viikon NYT-liitteessä muualle muuttaneet stadilaiset kertovat, mitä kaipaavat Helsingistä. Olen itsekin paljasjalkainen sellainen ja asunut elämäni 25 ensimmäistä vuotta Hesassa, vaikkakin vain lähiössä (onko silloin stadilainen?). Ensimmäisenä mieleeni muistui, kuinka Helsingissä meri tuntui paljon pelottavammalta ja syvemmältä kuin täällä ja talvella tuuli puhalsi tosi raa'asti. Mutta jotta en taas olisi niin negatiivinen, muistin myös kaikenlaista muutakin, jota voisin vaikka kaivata: työmatkan varrella olleet Teinitalo ja Pukeva (onkohan niitä enää?), ratikan ääni, aseman lihapiirakat (eivät kuulemma enää ole yhtä hyviä kuin silloin), Stokkan jouluikkuna, Mäkelänkadun uimahalli, Hämeekadun yleinen sauna, seiskavitonen, jolla pääsi kotiin.
(Kuvassa kuitenkin ollaan Turussa)

maanantai 7. marraskuuta 2011

Harvinainen vieras

Lintulautaamme kävi tutkailemassa harvinainen vieras. Nokkavarpusia näkee harvoin. Niitä pesii eteläisessä Suomessa muutama sata, talveksi ne kuitenkin muuttavat etelään. Joitakin yksilöitä voi kuitenkin jäädä lintalaudan vieraaksi. Toivottavasti saamme nähdä tätä hieman kömpelön näköistä lintua useamminkin. Nyt se pääasiassa ihmetteli tiaisten touhuamista.

Aloitin lintujen ruokinnan aivan liian aikaisin. Pakkasista ei ole tietoakaan. Sireenikin vasta nyt pudottelee yhä vihreitä lehtiään ja kärhö ei aio luovuttaa vieläkään. Koko kesän muuten harmittelin syysastereita, jotka vain venyivät ja venyivät pituutta. Nyt huomasin, että onhan niissä kokonaista kolme kukkaa. Mutta mikä ihmeen otus on käynyt kaivamassa tulppaanin sipuleita ylös?

Jos en olisi vieläkin kipeänoloinen, tekisin pihalle ja terassille vielä syyssiivouksen, mutta nyt en jaksa.