tiistai 31. toukokuuta 2011

Ihanat uudet kasvit


Tänään sen lisäksi, että paimensin Pikkupuutarhuria, joka rakastaa voikukkien repimistä, kävin taas taimitarhassa. Kaivoimme kituvan vuorimännyn pois ja istutimme sen tilalle tämän kaunokuusaman. Lonicera tatarica "Arnold Red" lukee sen nimilapussa.

Unelmoin jo, että se kasvaa leveyttä ja pituutta ja heiluu tuulessa.
Kukkapenkkini alkaa näyttää ihan kelvolliselta. Kärhön ja jaloangervon taakse istutin neilikoita (Kahori Pink), syysasteriksia ja tähtisilmän.

Maa on täällä savista junttaa ja sain tehdä töitä, jotta kuusama pääsisi levittämään juuriaan. Toivottavasti se viihtyy ja kasvaa kymmenessä vuodessa yhtä komeaksi kuin entisessä kodissamme ollut rusokuusama.

maanantai 30. toukokuuta 2011

Etelätuuli käy puissa ja pensaissa

Pikkupihallamme olevat puut: paju, pihlaja ja komea pylväskataja.
Pensaat: koristearonia, kiiltolehtipensas, norjanangervo (kuvassa) ja pensashanhikki.

lauantai 21. toukokuuta 2011

Köynnöskuusama muuttaa uuteen kotiin

Ruusupavut ovat kerinneet näin korkeiksi. Rakastan istua tässä nurkkauksessa kahvia juoden ja lintuja kuunnellen. Mies väittää, että se juuri onkin vatsamakkaroitteni salaisuus.
Poikkesin taas taimitarhassa. Oli kolea päivä ja sataa tihuutteli. Tämän köynnöskuusaman otin mukaani. Nyt vain peukut pystyyn, että se viihtyy luonamme. Taikinanmarjapensaitakin katselin. Ne ovat varmaan aika vähään tyytyviä ja niistä linnut saisivat sapuskaa. Ostaisinko vielä sellaisenkin tuohon rinteeseen näkösuojaksi?
Tämän paketin sisällön kävimme kotimatkalla ostamassa läheiseltä maatalousyrittäjältä. Aurajuustolla maustettu lohi maistui tosi herkulliselle. Söimme sen miehen kanssa kahdestaan yhdeltä istumalta. Lohet kuulemma olivat kuitenkin Norjasta peräisin. Suomessa lohet eivät vielä ole pyydystyskunnossa.

keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Teatterisilta tai aikaisin aamulla linnut laulavat

Treffasin tänään toisen kääntäjän tai oikeastaan koordinaattorin (nykyajan ihmisten ammattinimikkeet ovat kummallisia) ja kävimme yhdessä aamu-uinnilla Samppalinnan mäellä (kuva on otettu mäeltä). Huomaan pitäväni tästä kaupungista aivan valtavasti. Elättelen taas toivetta, että saisin vielä joskus oikean työhuoneen jostain täältä, mistä tuntuu olevan lyhyt matka ihan kaikkialle.

Tässä välillä on nyt vain oltava onnellinen siitä, että töitä on riittänyt ja että vaikka viikonloppua pidempiä lomia en ole kymmeneen vuoteen viettänytkään, niin nämä aikaiset ihanat aamut uimassa ja pyöräilemässä korvaavat kyllä moninkertaisesti kalliit lomamatkat (sanoo ihminen, joka ei halua myöntää olevansa kateellinen). Pyörämatka maailman ympäri olisi kyllä mieleeni. Tai edes Nizzaan, kuten idolini Soininvaara. 

tiistai 17. toukokuuta 2011

Siivekkäitä ajatuksia

Lentävien lintujen kuvaaminen on kiehtovaa ja hiivatin vaikeaa. En lakkaa koskaan ihailemasta lintujen lentoa. Olkoonkin että nämä nyt olivat näitä helppoja kohteita, jotka eivät ihmisiä pelkää. Symboloisivatko nämä vapautta? Voi lehahtaa pois, kun sille päälle sattuu.


Vietin koko aamupäivän Ruissalossa. Nyt siellä saa vielä kulkea rauhassa, kun lomakausi ei ole alkanut. Kävelin Kuuvan kallioille asti ja keräsin rannasta meren silottamia kiviä. Aallot olivat tuoneet rantaan kasoittain sinisimpukoita. Ilma oli täynnä lokkien kajatusta ja peippojen luritusta.


Neulaspolku painui pehmeästi lenkkarin alla. Nyt pitää pitää kiirettä, jos tänä vuonna aikoo kuvata kaikki Suomen kasvit. Tuomet kukkivat, orvokitkin siellä täällä. Kielot puhkeavat kohta kukkaan. Onkohan maailmassa toista paikkaa, missä kasvaa niin valtavasti kieloja? Tekisi mieli kirjoittaa kirja kieloista pähkinäpensaiden ja tuomien alla. Onneksi ei tarvitse. Tuon enempää en oikeastaan osaa sanoa.


Olen epätoivoisesti etsinyt vaatetta pojan valmistujaisiin (ammattikorkeasta) ja miettinyt kuumeisesti mitä ostaa hänelle lahjaksi. Koruja hän ei halua. Mistä kolmikymppiset ylipäätään tykkäävät? Hän oli jo haudannut ajatuksen lopputyön tekemisestä, mutta sitten hänelle tarjottiin ylennystä sillä ehdolla, että hän suorittaa opinnot loppuun.

Olen myös päättänyt ostaa tytölle polkupyörän, jotta hän pääsee pikkupuutarhurin kanssa ajelemaan ja niin... hieman olen itseänikin ajatellut: kun ostan tytölle pyörän, ehkä saan hänet elokuussa seuraksi fillariretkelle saaristoon.

Minua aristuttaa aina hyvien asioiden kertominen itsestä. Miksiköhän? Onko se tuota kuuluisaa 50-luvun kasvatusta? Ylpimistyminen oli suurin vaara, mitä tyttöä saattoi kohdata. Piti opetella vähättelemään kaikkea, mikä liittyi itseen. Saisinko olla ylpeä? Edes omista lapsistani? He ovat niin superhienoja, vaikka äiti on tällainen tyhmä punkero.

maanantai 16. toukokuuta 2011

Kasvun ihme

Pikkupuutarhuri ilahdutti mummoa taas kokonaisen päivän. Mummo ei voi muuta kuin ihmetellä, miten puutarha alkaa saada muotoa ja miten lapset kasvavat ja oppivat hetkessä hoitamaan tärkeät hommat kuten kukkien kastelun ja pystyssä seisomisen jopa melkein puoli minuuttia. Mummo on ollut aivan haltioissaan varsinkin tuosta viimeisestä taidonnäytteestä.

lauantai 14. toukokuuta 2011

Vapauta sisäinen puutarhurisi


Tänään minulla on ruhtinaallinen vapaa päivä. Aion käyttää sen kodin siivoamiseen ja ehkä parin muuttolaatikon avaamiseen. Tilaa tavaroille ei kuitenkaan enää ole. Sitä se tekee, kun muuttaa neljän huoneen asunnosta ensin kolmen huoneen asuntoon ja nyt kaksioon, jossa ei ole edes erillistä keittiötä.

Aion myös laittaa hieman tänne ylös pikkupuutarhaani hankkimieni kasvien nimiä. Ensin on tietysti yksivuotiset orvokit.
Nämä komeat havupuut hankin saadaksemme hieman näkösuojaa pihalle. Maahan istutettu on kartiomarjakuusi ja ruukussa oleva irlannin kartiokataja. Tähän viereen aion hankkia vielä kuusaman. Entisessä rivitaloasunnosamme oli komeat kuusamat, jotka kukkivat upeasti. Rakastin niiden lehtien liikettä tuulessa. Olisin voinut katsella sitä tuntikausia.
Tämä ihana kukka on siis jaloangervo. Tämän valmiin Hollannista tulleen taimen lisäksi laitoin sen mukuloita maahan. Vasemmalla puolella on islannin unikko ja oikealla puolella montana rubens -niminen kärhö. Tähän kulmaan aion laajentaa vielä tilaa jollekin ryhmäruusulle. Alunperin aioin istuttaa tähän köynnösruusun ja haaveilin komeasta aidan peittävästä kukkamerestä, mutta kallio tulee tässä niin nopeasti vastaan, että tuskin saan tähän 60 - 100 cm multakerrosta.



Näin paljon olen siis raivannut tänä keväänä kukkapenkkiä. Alun pitäen tässä oli vain pitkää heinää. Multaa olemme tuoneet neljä kertaa 5 säkillistä (á 50 litraa). En osannut edes aavistaa, kuinka paljon multaa tarvitaan. Mieheni on kerännyt minulle kasan suuria kiviä, joilla olen tiiliskivien lisäksi tukenut kukkapenkin takaosaa, jotta sadevesi ei vie multaa mennessään.


Kukkapenkissä on maan alla itämässä jaloangervon mukuloiden lisäksi perhoskukkia, purppurapunalatvoja ja länsituulen kukkia (habranthus robustus). Niin ja salaattia ja ruohosipulia. Istutin ne kaikki kiireellä ja olen todella jännittynyt tuleeko maasta ylös yhtään mitään. 


Tänään sitten satoikin ensi kertaa kunnolla. Levitin kalkkia puutarhaan ja se on aika hyvin imeytynyt maahan. Yksi asia suututtaa tässä talossa. Sadevesi on johdettu maan alle salaojaputkiin. Edes pientä kippoa ei saa mahtumaan kunnolla rännin alle. Käsipelillä keräsimme kuitenkin kastelukannut ja ämpärin täyteen kasteluvettä.

Olen haaveillut taas omakotitalosta. Sellaisesta ihanasta punaisesta, vaatimattomasta mummonmökistä tai sitten ihka uudesta talosta, jonne voisimme rakennuttaa aurinkopaneelit ja sadevedentalteenotto-järjestelmän. Nykyään saa sellaisia vesijärjestelmiä, missä käyttövesi otetaan ensisijaisesti sadevesisäiliöstä ja vasta sitten, kun siellä ei ole vettä, kunnallisesta vesijohdosta.

Olisi ihana saada suunnitella eri ratkaisuja yhdessä asiantuntijoiden kanssa.

Otin tässä Viherlassilan kasviluettelon käteeni ja taas tuli into tuohon köynnösruusuun. "Flammentanz" loistoköynnösruusu on voimakaskasvuinen ja kestävä lajike, joka kestää hyvin myös talvea. Sen taimi maksaa 9,50. Pitäisikö sittenkin kokeilla, jos sen saisi kasvamaan tuohon kärhön rinnalle tai sen paikalle. Ehkä löydän kärhölle toisen paikan. Paikka on ainakin todella aurinkoinen.

Loistoköynnösruusut luokitellaan kuitenkin pitkälle jalostetuiksi ja vaateliaiksi.

Kanadalaiset lajikkeet olisivat ehkä sitkeimpiä. Mutta mitä tarkoittaa omajuurinen tai remontoiva?

"Köynnösruusut istutetaan lämpimille paikoille hyvään multaan. Muista syyslannoitus typettömällä lannoitteella elo-syyskuussa ja talvisuojaus maan routaannuttua. Kanadalaiset lajikkeet eivät tarvitse talvisuojausta."

Rusokuusama (lonicera tatarica) on luettelon mukaan nopeakasvuinen. Kuusamat viihtyvät tuoreessa ravinteikkaassa savimullassa.

Mangolian taimiakin olisi saatavissa. Minkähän näköinen pensas se on? Kasveja on aivan valtavasti. Tunnen outoa huumaantumista, kun luen niiden nimiä. Johtuuko se vain siitä, että olen aina ollut hulluna nimiin ja kiehtoviin sanoihin? Vai voisiko minussa sittenkin olla hiven sisäistä puutarhurin itua?

torstai 12. toukokuuta 2011

Puutarhaunelmia

 Kävin jälleen puutarhaliikkeessä. Meille tuli miehen kanssa riitaa, mille kassalle mennä maksamaan. Kuten aina. Mies valitsee kassan sen mukaan, missä on lyhyin jono, minä sen mukaan, missä on kilteimmän ja vaatimattomimman näköinen kassatyttö/-poika. "Se oli niin ystävällinenkin", sanoin miehelle jälkeenpäin onnellisena. Luulen, että ostan vaikka mitä, jos myyjä on ystävällinen ja huomaavainen. Olen siis helppo nakki.

Päädyimme pari vuotta sitten ostamaan autonkin vain siksi, että myyjä oli tosi kiltti ja kärsivällinen poika ja palveli meitä kohteliaasti vielä kuukausia auton ostosta, kun autosta puuttui vararengas ja varoituskolmio, mikä meidän olisi tietenkin pitänyt huomata jo ostaessa . Jos myyjä olisi ollut hapannaama, olisin minä ainakin häipynyt sen tien.

Tuttavamme, joka on itse autonasentaja, sanoi, että sehän kuuluu automyyjien ammattiin: kohteliaisuus ja palvelualttius. Automyyjät saavat kuulemma provikat sen mukaan, miten monta autoa on myyty. Mutta olen huomannut, että aina löytyy näitä perseeseen ammuttuja karhuja. Joka ammatissa oikeastaan. Sellaisia, jotka pilaavat asiakkaan päivän.
 Joo, mutta puutarhasta piti puhua. Ihastuin noihin kukkiviin tupsukukkiin, vaikka olen juuri istuttanut niiden  mukuloita maahan. Oli pakko saada ne kukkapenkkiin. Niiden viereen istutin kärhön (montana rubens) taimen, jonka toivon nousevan tuon aidan peitoksi. Minun on pakko alkaa laittaa ylös näitä kukkien nimiä, kun näytän unohtavan ne heti. Hyvä puutarhuri osaa kuitenkin aina esitellä puutarhaansa ja kertoa kaikkein nimet.

Rhodon istutin alarinteeseen, joka on tosi törkysessä kunnossa. Toivon saavani sen siedettävään kuntoon, vaikka se ei kai varsinaisesti kuulu enää meidän piha-alueeseen. Tiedän, että rhodot tykkäävät kuusimetsästä, mutta ehkä sille kelpaa tämä meidän mäntyjä kasvava rinne.
Toisen aidan seinustalle laitan taas vakiokasvejani eli ruusupapuja. Niiden taimet onkin jo venähtäneet pitkiksi, kun laitoin siemenet itämään jo huhtikuussa. Piti vielä ostaa petunioitakin, mutta niitä ei ollut jäljellä kuin kuivuneita yksilöitä. Huomenna aion yrittää toisesta puutarhaliikkeestä.

Aika kalpealta tämä minun puutarhani näyttää vielä. Noita yläkuvan kiviä aion sitä mukaa siirtää eteenpäin, miten jaksan raivata lisää kukkapenkkiä. Ostin lannoitettakin ja kalkkia. Nyt odotan sadetta, niin levitän kalkkia sinne sun tänne. En tiedä, onko nyt oikea aika siihen tai kaipaako nurmikko juuri sitä vai mitä, vai pitäisikö mieluummin sittenkin hakea sammaleensyöjää ja levittää sitä. No, kokeiluni jatkuvat siis.

Minulla on muitakin hauskoja ongelmia, kuten miten saisin rinteeseen laittamani tiiliskivet pysymään pystyssä vai pitäisikö ostaa laastia ja rapata ne kiinni. Katson sitä sitten, kun ensimmäinen rankka vesisade on pyyhkinyt tästä yli.

Japanilaiset ovat tässä oikeassa. Mikään muu ei ole tärkeää kuin puutarha. :D

tiistai 10. toukokuuta 2011

Toukokuista

Aamut ovat parasta. Ei ole vielä liian kuuma. Valo taittuu kauniisti. Ihmisiä ei ole vielä paljon liikkeellä. Paitsi eläkeläiset. Vanhemmat ihmiset. Vanhemmat ihmiset haluavat nopeasti nauttia aamuista ja poistua sitten muiden tieltä. En tiedä, onko näin, mutta siltä joskus näyttää.

Minun piti tänään lähteä uimaan Samppalinnan maauimalaan, mutta jokin harasi vastaan. Tuntui, etten halua olla ihmisten parissa, en edes aamun uimarien. Pakotin itseni kuitenkin lähtemään ulos. Ajelin Ruissaloon ja nautin kiurujen laulusta, valokuvasin meriharakan ja valkovuokkoja, seurasin Amorellan tuloa satamaan ja poljin sitten taas tänne "työpaikalleni".

Siinäpä se.Saa nähdä pääsenkö enää koskaan eroon tästä terminaalivaihe-olotilasta. Monet ihmiset ajattelevat, ettei kuolemasta saa puhua. Miksi ei? Minua se kourii sisältä. Haluaisin tajuta sen lopullisuuden. Miten voin olla, jos en ole olemassa? Viikonloppuna satuimme juuri paikalle, kun poliisit lopettivat (ampuivat) ilmeisesti auton alle jääneen karvamytyn.

Halusin ajatella sitä uudestaan ja uudestaan. Olenko epänormaali? Halusin surra eläintä, joka ei tätä kesää enää näe, vaikka luonto muuten puhkeaa taas kukoistukseen. Se eläin olin minä. Jollakin tavalla. Miksi oikein elämän täytyy päättyä kuolemaan? Miksi surullisuus on niin kaiken voittava tunne?

sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Äitienpäivä

Hyvää äitienpäivää kaikille äideille.
Kevät on edennyt näin pitkälle, että voikukat kukkivat jo. Olen viime päivinä ollut todellisen paineen alla, kun hommaa on vaikka mitä ollut. Kiire on siinä määrin tarttunut minuun, että olen ollut tikahtua raivoon muiden vitkastelusta.

Onkohan tämä tällainen hyväksi ihmiselle? Jos olisi rahaa, jäisin eläkkeelle tällä silmänräpäyksellä ja viettäisin päivät ihanassa joutilaisuudessa. Toivoisin pääseväni myös eroon näistä liikakiloista ja tästä kankeasta paksusta olemuksesta. Olen pari kertaa käynyt jo aamu-uinnilla maauimalassa ja yrittänyt pyöräillä sen minkä aika on antanut myöten.

Vaikeaa. Mässäily kun on aina ollut suuri iloni.

tiistai 3. toukokuuta 2011

Mummon mussu

Vappuna mummo sai tämän pienen apulaisen, joka heti tiesi, mikä mummoa eniten huolettaa: tietenkin kukkapenkin valmistuminen.