perjantai 25. helmikuuta 2011

Janus niin kuin kaksi puolta

"Roomalaisella Janus-jumalalla ei ollut kreikkalaista esikuvaa. Metallirahoihin hänet kuvattiin usein kaksikasvoisena: toiset kasvot katsoivat eteen, toiset taakse. Janus oli ovien ja porttien jumala - onhan sisään- ja uloskäydessä viisasta katsoa eteen ja taakse."

Minulla on tapana syöksyä sisään tai joskus voin kyllä empiä kauan ennen kuin uskallan avata jonkin oven.Taakseni katson kuitenkin harvemmin. Tämä Janus sopii kuitenkin hyvin omaan ajatukseeni siitä, että viime vuonna koin muutaman vaikean ratkaisun, jonka seurauksena tunnen siirtyneeni nyt uuteen vaiheeseen.

Joku julkkis sanoi jossain haastattelussa joskus kauan sitten, että kun hän on sulkenut yhden oven takanaan, niin edessä aukeaa jo monta uutta. Ja toinen julkkis kommentoi sitä myöhemmin, miten kauheaa olisi, jos saatuaan yhden oven kiinni, edessä olisi jo monta uutta ovea auki.

Asiat voi tosiaan nähdä niin monella tapaa.

Löysin muuttolaatikoista myös Paavo Haavikon runokirjan. Hänen runoissaan puhutaan usein jumalista. En oikein pääse niiden ajatusmaailmaan kiinni. Nuorena luin paljon runoja. Jopa niin paljon, että kirjaston täti tiesi, millaisista kirjoista saattaisin pitää. Kirjoitin itsekin runoja ja lähetin jopa luokkakaverini kanssa pinon runoja yhteen kustantamoon. Niitä ei tietenkään julkaistu. Olivat liian yleisesteettisiä tai jotain sellaista. Harmi, että en säilyttänyt noita runoja.

"Jumalainen mieli edellyttää, ettet sinä kaikilla retkilläsi
ole löytänyt mitään, mitä uskaltaisit tahtoa."
(Paavo Haavikko, Valitut runot 1984)

Tästä tulee mieleeni Tommy Tabermannin runo:

"Jotka tulevat suorinta tietä,
saapuvat tyhjin taskuin.
Jotka ovat kolunneet kaikki polut,
tulevat säihkyvin silmin,
polvet ruvella,
outoja hedelmiä hauraassa säkissään.
Niin se ystäväni on, niin se on,
että eksymättä
et löydä perille."
(Roadmap)

torstai 24. helmikuuta 2011

Ihana, intohimoinen, inhimillinen, itsekäs, inhoittava...

I-kirjaimeen ei minulla ole koskaan ollut samanlaista suhdetta kuin J-kirjaimeen, jolla alkavista nimistä olen jostain syystä pitänyt erityisen paljon. Tykkään muutenkin nimistä. Olen joskus yllättänyt itseni lukemasta netistä ulkomaisia nimipäiväkalentereita tai koirien ja kissojen nimiä. Olen kuitenkin käyttänyt jo oikeuteni antaa nimiä.

Nyt olen mummo ja saan tyytyä siihen, että muut hoitelevat asioita. Myös kaikkea muutakin kuin vain nimien antamista. On hämmästyttävää, että lääkärit ja opettajat (nuo auktoriteetit) ovat omien lapsien ikäisiä, joskus jopa nuorempia. Siis täysiä kakaroita. Miten helposti sitä voisikaan puhuttelussa myös lipsua vastaaviin ilmaisuihin. Ainakin joskus mieleen tulee: Jahka olet yhtä vanha kuin minä...

Äh, I-kirjaimesta piti puhua:
"Isis. Tavalliselle egyptiläiselle Isis oli pantheonin tärkein jumala. Isis edusti kaikkia tärkeitä ihmiseen elämään vaikuttavia puolia. Hän oli "suuri äiti", kuolematon puoliso, "Taivaankuningatar" (samaa nimitystä käyttivät myöhemmin kristityt Neitsyt Mariasta) ja perheen ja perhearvojen kiivas puolustaja."

Mikä on muuten oikea huonelämpötila? Entisessä asunnossa se oli +23 astetta ja valitin isännöitsijälle, että minusta se oli ahdistavan kuumaa. Tässä uudessa asunnossamme lämpötila seilaa välillä 18 - 20 astetta. Kun aurinko päivällä kääntyy paistamaan suurista ikkunoista sisään, se voi olla jopa 21 astetta.

Aluksi palelin täällä aina ja tuntui kuin joku ilkeä jumala olisi kostanut ainaisen marinani liiasta kuumuudesta. Olen joutunut opettelemaan toisenlaisen asumistyylin: villasukat jalkaan ja villapaidallakin on jälleen käyttöä. Eilen kun kävimme pojan asunnolla, olin tukehtua sen "kuumuuteen". Ihmettelimme miehen kanssa, miten ihmiset jaksavat tehdä mitään sellaisessa tukahduttavassa lämmössä. Oli ihana palata omaan viileään ja siten raikkaalta tuntuvaan kotiin.

tiistai 22. helmikuuta 2011

H niin kuin näkymätön paikka

Ihanaa, että aurinko on alkanut jo lämmittää. Hiihdin eilen järven jäällä latua lanaavan latumestarin perässä. Aurinko paistoi kasvoihin. Toivoin saavani kesakoita.

Jatkan sinnikkäästi tätä ekskursiota. "Kreikkalaiset uskoivat monenlaisiin tuonpuoleisen elämän muotoihin. Yleisimmin myyteissä tulee tulee vastaan manala, Haades (näkymätön paikka), jonka hallitsija oli myös nimeltään Haades."

"Hermes Psykhopompos saattoi vainajat Haadekseen. Manalan lautturi Kharon kuljetti heidät jokien yli. Joet olivat nimeltään Styks (vihan virta), Akheron (kärsimyksen virta), Lethe (unohduksen virta), Kokytos (vaikerruksen virta) ja Flegethon (tulen virta). Vainajan suuhun pantiin kolikko, jotta tämä pystyi maksamaan kyydistä Kharonille."

maanantai 21. helmikuuta 2011

Gong Gong

Tie on vähän hukassa eikä tienviitoistakaan ole aina apua. Kiina on minulle täysin tuntematon maa. Itse loukkaannumme, jos joku ei tiedä, mikä on Suomen pääkaupunki, mutta huhhuijaa... minulle kaikki idän maat ovat täysin hepreaa.

Mytologiassa taas puhutaan jumalista. Tällä kertaa osuin Kiinan kohdalle. Gong Gong on vedenpaisumusmyytissä (?) mukana oleva jumala. Gong Gong on kiusanhenki. Entiset ihmiset eivät ole niin sokeasti luottaneet siihen, että jumalat olisivat aina mukavia. Tästä kaikki lepytysjutut (uhrit) ovat saaneet alkunsa.

sunnuntai 20. helmikuuta 2011

F niin kuin perjantai

Haaveilen edelleen jostain muusta kuin tästä. Olen taas liian kauan tuijottanut tätä samaa lumista kohtaa. Tekisi mieli etsiä uusia asuntoja. Niitä saisi olla monta. Vähän joka puolella. Niin että pääsisi liikkumaan. Ennen en ole kaivannut tällaista. Olen ihmetellyt, mikä se on se meno- ja paluuliikenne, josta uutisissa usein kerrotaan. Levottomuushan se on. Ei voi olla vain yhdessä paikassa. Vaan täytyy päästä pois.

"Vielä nykyisinkin vanha pohjoismaiset jumalat leimaavat arkipäivää, sillä saksan Donnerstag (torstai) ja Freitag (perjantai) on nimetty jumalten Donar (Tor) ja Freyja mukaan."

"Germaanien pantheonissa oli myös naispuolisia jumalia. Erityisen näkyvästi olivat esillä Odinin hyväsydäminen puoliso Frigg sekä hedelmällisyyden ja rakkauden jumalatar Freyja. Joskus on sanottu, että nämä kaksi olivat yhden ja saman jumalattaren kaksi eri puolta. Frigg edusti vaimoa ja äitiä, Freyja rakastettua ja rakastajatarta. Heillä oli myös yhteisiä tehtäviä, sillä kumpaakin kutsuttiin avuksi synnytyksissä ja lisäksi he osallistuivat vastasyntyneidn nimeämiseen."

lauantai 19. helmikuuta 2011

Ekho - kaikuna

Tämän päivän teemani kosketti minua, koska tässä kaikuna toistelen vain muualta keräämääni ainesta.
"Ekho oli nymphi, joka loputtomalla lörpöttelyllään häiritsi Heraa niin ettei tämä huomannut Zeuksen uskottomuutta. Rangaistukseksi Hera riisti Ekholta itsenäisen puhekyvyn. Hän pystyi ainoastaan toistamaan konemaisesti toisten sanoja." (Mytologia-kirjasta)

Ekho rakastui Narkissoon, mutta ei saanut vastarakkautta ja kuihtui lopulta suruunsa.

Kääntäjänä olen tottunut muuttamaan saksan kielen ph-kirjainyhdistelmän automaattisesti f-kirjaimeksi, joten piti tarkistaa, miten nymfi kirjoitetaan. Kaarina Turtian sivistyssanakirjasta (todella hyvä kirja ja päivittäinen apulaiseni) löytyi kiinnostavaa tietoa nymfeistä:
- vedenneidot (oreadit)
- puiden haltijattaret (dryadit ja hamadryadit)
- saarninymfit (meliadit)
- mereneidot (nereidit)

Innostuin taas. Unohdan varmasti pian taas kaiken lukemani (olen varma, että isäni alzheimerintauti periytyy minullekin), mutta näin pidän itsessäni jotakin yllä ja olen jälleen alkanut rakastaa kirjoja. Niitäkin, joita en enää muista ja jotka on varastoitu teuraslaatikoihin kylmään teollisuushalliin odottamaan uusia kirjahyllyjä.

perjantai 18. helmikuuta 2011

Dualismi

Kun nyt olen valittanut, että mytologiassa on vallalla kovin mustavalkoinen asettelu, niin oli pakko laittaa tämä "opetus" dualismista: "Afrikkalaisissa uskonnoissa luojajumalalla on monenlaisia muotoja. Toisissa on vain yksi luojajumala, toisissa laaja pantheon. Jumala voi olla läpeensä myönteinen hahmo tai dualistinen, hyvästä ja pahasta, järjestyksestä ja sekasorrosta koostuva mahti, vuoroin luova ja tuhoava. Hän voi myös olla jumalallinen veijari, samalla ylevä ja täysin alhainen."

Enpä tiedä, onko tälläinen epävarmuuskaan siitä, mitä on odotettavissa, hyvä juttu.

Olen miettinyt omaa sivistymättömyyttäni. D-kirjaimen kohdalta löytyisi myös "dilemma" (ei mytologiasta sentään, vaikka siltä tuntuukin), joka tuo mieleeni opiskeluajat, jolloin käänsin dilemman saksankielisestä tekstistä ihan vain dilemmaksi. Tämä sai opettajan vitsailemaan kaikkien kuullen, miten kotonakin selitän lapsilleni (minulla oli silloin jo lapset), kuinka äidillä on dilemma. Entä jos minulla on dilemma, pitäisikö laverella sen sijaan lapsille, että minulla on valinnan vaikeus kahden samanarvoisen asian (usein epämiellyttävän) välillä. Hyvä sana siis tuo dilemma. Vähän samaan suuntaan kuin dualismi.

Tässä tuli taas todistettua, miten asiat jäävät parhaiten mieleen, jos niihin liittyy jokin tunnetila (nolostuminen). Eilen mieleeni tuli myös yhtäkkiä sana "aamenklotti". Olen yrittänyt etsiä, mitä se tarkoittaa. Olen muistavinani, että äitini käytti sitä. Miksi ja missä yhteydessä?

torstai 17. helmikuuta 2011

C niin kuin...

Kyllästyin hetimiten tuohon mytologiakirjaan. Mytologia näyttää olevan kuolemaa ja seksiä täynnä. Jollain lailla pelottavaa ja synkkää. Nämä jutut ovat varmaan syntyneetkin ihmisten peloista. Katsoin vaihteeksi Googlesta, mitä C-kirjaimen kohdalta tulisi ensimmäiseksi ja kas, sieltä pulpahti jotain tuttua ja turvallista: citymarket.

Entä jos tuhannen vuoden kuluttua citymarket kuuluukin jo mytologiaan? Olen siis harhautunut tässä täysin höpöttämään. Alun pitäen aloitin blogin kertoakseni, miten remontoisin mieheni kanssa vanhan omakotitalon. Omakotitaloa ei siis ole. Rivitalo on vähemmän romanttinen juttu eikä tässä ole paljon kuvattavaa.

Odotan vain kesää. Tämä talvi tuntuu loputtomalta. Kylmää ja lunta piisaa. En todellakaan kaipaa niitä aikoja, jolloin lumi suli vasta toukokuussa. Oliko se ilmaston kannalta hyvä asia? Tässä välissä on ollut vuosia, jolloin olen maaliskuussa sekä pyöräillyt lumettomilla teillä että myös vielä hiihdellyt meren jäällä.

keskiviikko 16. helmikuuta 2011

2. Barong

Kaikissa taruissa näyttää perusasetelmana olevan valo ja pimeys, hyvä ja paha, valkoinen ja musta, kaunis ja ruma, nainen ja mies. Näiden asioiden tasapaino tulee näkyviin balilaisessa tanssissa, barongissa, jossa leijonamainen Barong ja noitamainen Rangda käyvät ikuista kamppailua.

Oikeastaan aika surullista tuollainen kova jaottelu. Miten näiden mytologien ja satujen maailma onkaan vaikuttanut käsitykseemme hyvästä ja pahasta?

Kiinnostukseni mytologiaa kohtaan sai varmaan siivet myös siitä, että poikani oli pari viikkoa Sri Lankassa ja Intiassa. (Siitäkin huolimatta, että temppelin papilla oli kuulemma ollut televisio.)

Mieltä kiehtovaa on myös saippua, joka on valmistettu Himalajan hedelmistä tai santelipuun hedelmistä. Mutta minulle kyllä riittää pelkät kiehtovat sanat niin kiehtova kuin suuri maailma varmasti onkin. Annan nuorempien matkustaa ja jään kuuntelemaan ihastuneena heidän kertomuksiaan.

tiistai 15. helmikuuta 2011

Opetus nro 1: Auringon kirkkaus

Muuttolaatikoita purkaessani käsiini on osunut kirjoja, jotka ovat jääneet minulta täysin unohduksiin. Kuten mytologiaa käsittelevä kirja. En ole avannut sitä sen jälkeen, kun ostin sen. Ostaessani kuvittelin uppoutuvani mielenkiintoisiin asioihin. Katin kontit. Oma elämä vie kaiken ajan ja on ihan tarpeeksi mytologista välillä.

Päätin tehdä pienen halvan ekskursion tämän kirja opetuksiin. Otan hakemiston jokaisen kirjaimen kohdalta yhden käsitteen, jonka tarkoitukseen paneudun. Saa nähdä, kuinka kauan intoni pysyy vireillä, mutta aloitan nyt siis A:sta:

Auringon kirkkaus (sopii tähän päivään):
"Kauan sitten, kun mitään ei ollut vielä olemassa, syntyi kaksi valoa. Toinen oli musta ja sitä kutsuttiin Mustaksi kurjuudeksi (dmyal-ba nag-po), toinen oli valkoinen, ja sitä sanottiin Auringon kirkkaudeksi ('od-zer-ldan). Sitten kaaoksesta nousi esiin värikkäitä valovirtoja, jotka jakautuivat kirjoksi kuin sateenkaari. Valovirtojen viidestä väristä syntyi viisi ominaisuutta: neste, liike, tila, kovuus ja kuumuus. Nämä viisi ominaisuutta sulautuivat jättimäiseksi munaksi..." (Mytologia, toim. Arthur Cotterell, suom. Sonja Mäkinen).

maanantai 14. helmikuuta 2011

Unelmien talo ja lumen valossa


Tämän pienen runokirjan - Sinikka Svärdin ja Minna L. Immosen "Lumen valossa" - ostin muutama vuosi sitten ollessani ystäväni kanssa Helsingin kirjamessuilla. Tämä lumen keskellä olevan punaisen talon kuva kosketti niin paljon sisintäni, etten voinut kulkea ohi.

Viime aikoina olen huomannut, että tällainen talo on monen muunkin unelmissa. Ehkä vielä joskus saan itselleni tällaisen kesäpaikan, vaikka voin kuvitella, minkälaisia ongelmia talon ylläpitoon liittyy. Talvella tuuli varmasti vinkuu nurkissa, vesiputket ovat jäässä, tai kaivosta on vesi loppu, halkoja pitää hakea liiteristä, lunta kolata. Juuri sellaista oli lapsena. Silloin se oli osa elämää eikä sen ihmeempää.

Jääkaappikin hankittiin vasta, kun olin jo 16-vuotias. Sitä ennen kylmäsäilytys tapahtui kellarissa tai viileässä eteisen kaapissa tai osittain myös ikkunan välissä. Tiivistämisen kanssa ei oltu silloin niin nokonuukia. Ikkunat kukkivat jääkukkia ja maito pysyi hyvin kylmänä ikkunoiden välissä.
...

keskiviikko 9. helmikuuta 2011

Shefan tilassa


Keksittyäni kerran leffat, jatkan sanomisien kopiointia. Tässä Richard Gere esittää yliviisasta isää, joka on lumoutunut uskonnosta. En löytänyt mitään suomenkielistä selostusta tuolle shefalle, mutta näin englanniksi:

MAY YOU LIVE YOUR LIFE WITH SHEFA.
SHEFA
Spiritual Wind inflating the personal sails that each one of us holds.
SHEFA
Fire of God igniting and exciting our hearts.
SHEFA
Water that contains and embraces, carrying us onwards on our path.
SHEFA
Earth, Mother of man, supporting and nourishing,
Receiving and giving in an endless dance with all Beings.
SHEFA
Light of Unity rejoicing its infinite colours.
Tänään ajattelin olevani shefa-tilassa, kun aurinko paistoi uuden kotimme terassille. Tunsin sanomatonta mielihyvää. Nuo ihanat kevään valonsäteet, upeat männyt ja oma terassani, jolle pääsen pian kahvia juomaan ja haaveilemaan. Tai vain olemaan. Ihan hiljaa.

 Tällä hetkellä lunta on aikamoinen kasa. Haaveilen jo istuttavani ruusuja. Naapurin villiviinit ja kärhöt tunkevat tuosta aidan läpi. Ehkäpä saan flammentanz-ruusun kasvamaan toiselle aidanseinustalle. Toivottavasti shefa-tilani ei saa uusia kolhuja. Viime vuosi toi niitä ihan tarpeeksi. Oikeastaan kirjoitin tämän ylös, koska halusin asian jäävän muistiini. Muuten kaikki valuu niin nopeasti ohi.

tiistai 8. helmikuuta 2011

Kuinka monta leikkikaveria?

Ei kai yhtään. Vai onko? Tämän aamun lehdessä (TS) on pieni kolumni yksinäisestä, jolla on 700 kaveria. Tätä se facebook teettää. Kun eräs vanha ystäväni ilmoitti, että on poistanut minut facebook-kavereistaan, koska ei katso minua enää ystäväkseen, mieleeni tuli, miten facebook on oiva keino samanlaiseen kiusaamiseen kuin kouluaikoina.

"Me ei leikitä enää sun kaa." Onko moni haalinut komean luvun kavereita vain näyttääkseen muille, ettei ole yksinäinen? Onko menestymisen merkki 700 virtuaalista kaveria? Mitä jos en saakaan yhtään kaveria facebookkiin? Se olisi varmasti totaalinen häpeä.

Poistinkin oman facebook-sivuni käytöstä. En kestäisi sitä häpeää, että ystäväkseni luulemani linnoittautuisivat tuon toisen facebook-sivuille ja ilmoittaisivat, etteivät leiki minun kanssa. Tällainen olen. Pelkuri. Piilottelen mieluummin tavoittamattomissa kuin paljastan nolon yksinäisyyteni.

Toisaalta myös en oikein ymmärtänyt edes facebookin ideaa, kun monet "kaverit" kirjoittivat vain joka päivä, mitä Muumipeikolla oli sanottavaa. Tiedän tiedän, jokaisen kuuluu tietä, mitä muumipeikot ovat sanoneet! Mutta kerään itse sanomisia muualta, esim. leffoista (punastelua). Törkeyden huippuna pidin kuitenkin erästä "kaveria", joka oli kuvannut naapurinsa kuoleman keskelle pihaa ja julkaisi kuvat facebook-sivuillaan.

Kaipaisin kyllä kavereita, mutta olen jo luopunut toivosta, että saisin sellaisia vielä, joiden kanssa voisi kyläillä ja tehdä kaikkea kivaa.

perjantai 4. helmikuuta 2011

Uuden kodin ovikranssi

Ovesta puuttuu yksi poikkipuu, joten ostin tämän kesäisen kranssin siihen. Uusi kotimme ei siis muistuta lainkaan sitä kotia, jota alunperin etsimme. Mutta näin nyt sitten mennään täällä kevättä kohden. 

tiistai 1. helmikuuta 2011

Uudella kotiseudulla

Tämä kuva on viime vuodelta ja entiseltä asuinpaikkakunnaltani. Vielä ei aurinko paista näin komeasti, mutta tänä aamuna korkkasin kuitenkin hiihtokauden. Toivottavasti se ei jää kovin lyhyeksi.

Olemme siis ostaneet rivitaloasunnon ja muutimme sinne (tänne) viime viikolla. Olen tyytyväinen valintaani, samoin mieheni. Kaikki on siistiä ja sievää. Vanhat huonekalumme näyttävät hieman liian isoilta pieniin tiloihin, mutta ehkä totun siihenkin.

Tänä  aamuna kävin ensi kertaa hiihtolenkillä. Latu oli kehnossa kunnossa, mutta kulki pitkiä matkoja peltoja ja metsänreunaa pitkin. Hiihdin meren jäälle asti. Tunsin jälleen olevani itseni ja voiman palaavan hiljalleen ruumiiseeni.