maanantai 12. marraskuuta 2018

Tihkusadetta ja harmautta

Viikonlopun vietimme veljeni luona lähellä Tamperetta. Kotimatkalla poikkesimme patikoimaan Oripään lentokentän kuvetta kulkevan ulkoilureitin. Palkkiona todella hyvä mieli siitä, että tuli lähdettyä ulos.


maanantai 29. lokakuuta 2018

Syksyinen sunnuntai

Eilen aamulla kuu möllötti taivaalla pitkään. Aamu valkeni niin kauniina, että ehdotin miehelle retkeä Ruissaloon. Olin tässä suositellut Ruissaloa retkikohteena, joten ajattelin, että voisimme kulkea Honkatuvalta Kuuvannokkaan ja katsoa, miltä siellä tällä hetkellä näyttää.
 Paljon oli muitakin ulkoilijoita poluilla. Aikaa kului noin 1,5 tuntia yhteen suuntaan.


 Kuuvannokassa on usein joutsenia ja haahkoja. Mutta nyt ei ollut. Jostain kaukaa kuului laulujoutsenien ääntä, mutta näköhavaintoa emme niihin saaneet.



lauantai 27. lokakuuta 2018

Kylmää

Tänään mereltä puhalsi jäätävän kylmästi.
Aloitin tänä vuonna ehkä hieman liian aikaisin lintujen syöttämisen. En enää tee töitä niin paljon, joten on ollut aikaa puuhailla muuta. Ja lintujen seuraaminen on niin rattoisaa, että maksan mielellään niille sapuskat. Rakastamani tiklit ilmestyivät tänään ensimmäistä kertaa apajille. 
Yksi talviturkkiin jo melkein kokonaan vaihtanut oravakin käy ahkerasti pihassa

maanantai 22. lokakuuta 2018

Kullaanpolku

 Raisiossa ja Ruskossa kulkeva Kullaanpolku-niminen 11 km pitkä reitti vie vaihtelevien maisemien läpi.
 Aluksi noustaan Kullaanvuorelle maisemia ihailemaan. 
 Sieltä lähdetään laskeutumaan kuhmuraisia polkuja pitkin ensin Ruskon hiihtokeskuksen suuntaan ja sitten Kerttulaa kohti.
 Välillä reitti poikkeaa maalaismaisemiin.
 Valkoposkihanhia oli yhä pellolla.
 Tästä palataan taas metsään. Olemme jo aikaisemmin kulkeneet tämänkin reitin, joka on myös yhteydessä Kurjenrahkan ja Kuhankuonon reitteihin. Tällä kertaa - yllätys yllätys - en väsynyt lainkaan niin paljon kuin viimeksi.
Mieskin ihmetteli, että siivittikö illan Tanssii tähtien kanssa -ohjelma minut kulkemaan niin reippaasti.
Kotona kyllä sitten polvi alkoi taas vihlomaan pahasti. Sain siihen syyskuun alussa kortisonipiikin ja aloin syömään Glycosamin-ravintolisää. Lisäksi hieron polveen Felden-nimistä kipulääkettä. Eilen illalla kaikki tuntui taas turhalta. Vanha mikä vanha. Mutta onneksi sain kierrettyä tuon 11 km lenkin. Aivan rahjus en ole ja kyllä se tästä. 

maanantai 15. lokakuuta 2018

Savojärven reitti

 Vietimme päivän rakastamassamme Kurjenrahkan kansallispuistossa. Savojärven reitille pääsimme tästä Kristian von Pfalerin suunnittelemasta upeasta portista.








lauantai 13. lokakuuta 2018

Syksy omassa pihassa


Eilen niin taivas kuin puut hehkuivat kultaisina. Mietimme miehen kanssa viimeisiä syystöitä. Rivitaloasunnoksi meillä on suuri piha ja sen laidalla paljon puita. Päätimme jättää kuitenkin kaikki kasvien leikkaukset jälleen kevääseen.
 Viimeksi kun leikkasimme pihaamme varjostavaa raitaa, naapurin pikkupoika tuli sanomaan, ettei elävistä puista saa repiä oksia. Hienoa, kouluissa opetetaan paljon hyviä asioita. Täkäläisen ala-asteen oppilaat ovat usein opettajansa (naapurimme myös) kanssa metsässä, jossa mekin käymme lenkkeilemässä.


Omana kansakouluaikana ei ympäristöasioista puhuttu lainkaan. Mutta kävimme kerran opettajan kanssa kotipaikkamme (silloin Helsingin Puistola) korkeimmalla paikalla, eli noin 40 metriä korkealla Kalkkikalliolla näsiän kukkimista katsomassa.

 Sen jälkeen tuli ihan muita asioita. Nuoruuskin, jolloin piti pitää hauskaa. Yhden kerrankin luokkatoverini oli jostain saanut punkkupullon ja joimme sen keskustan puistossa ennen kuin menimme Natsalle joraamaan, me alaikäiset likat. Nuoruus oli kamalaa. En ymmärtänyt sitä hauskanpitoakaan. 


Nyt mummona olen sata kertaa onnellisempi kuin silloin. Kultaista nuoruutta ei ollut. Ehkä nyt kultainen vanhuus? Kunhan ei sidota dementiatuoliin tai kunhan ei joudu koskaan käyttämään hygieniahaalareita.

 Sepelkyyhky tepasteli viime päivinä pihallamme. Se saapuu keväällä aina puolisonsa kanssa ensimmäiseksi lintulautamme alle. Nyt lokakuussa se tuli yksinään nokkimaan maahan pudonneita siemeniä ja juomaan vettä. Tänään sitä ei näy. Ehkä se on jo lähtenyt muuttomatkalle. Mitä puolisolle on tapahtunut? Palaako se ensi keväänä?


Pihallamme käy paljon myös harakoita ja variksia. Joudun hätistelemään niitä pois, koska ne syövät hetkessä antimet tyhjiksi. Mummoni sanoi aina, että säälii variksia, koska niitä aina hätistellään. Hän vei tunkion päälle aina varikselle omaa sapuskaa, silakanperkeitä yms.


keskiviikko 10. lokakuuta 2018

Syksy

Rakastan luontokuvien katselemista ja olen ihaillut monissa blogeissa olevia ihania ja taitavasti otettuja kuvia. Päätin tänään itsekin mennä metsään ihan vain kuvaamaan. Tämmöistä siitä tuli.





lauantai 6. lokakuuta 2018

Pirunkiviä ja muuta kaikkea

Kävimme kiertämässä Pomponrahkan reittejä saatuani Sign e -blogista idean siihen. Olemme käyneet täällä ennenkin. Nyt lähdettiin pidemmälle reitille, joka osoittautui kehnoksi valinnaksi. Vai liekö vain väsymystäni, että kiroilin vähän väliä ja haukuin lopulta kaikki tuttavatkin jostakin patoutuneesta varastosta. Polut olivat osittain moottoripyörille tarkoitettuja pomppuratoja ennen kuin pääsimme takaisin varsinaiselle luontopolulle.

Pirunkiviä ja -peltoja Varsinais-Suomessa riittää. Nämä olivat saaneet kauniin sammalpeitteen, mikä teki metsästä kyllä satumaisen. Nyt paistan lihapiirakoita, vaikka kello on seitsemän illalla. Ohje uudesta Anna-lehdestä.
Lisäys aamulla 7.10: Lihapiirakoista tuli syntisen hyviä. Ahmin illalla kaksi kappaletta ja nukahdin ähkyn täysinäisenä. Yöllä heräsin tietenkin sitten siihen, että maha oli eri mieltä ruokailutottumuksistani.


PS. Tuttavilla tarkoitan oikeita elämäni tuttavia, jotka viime vuosina ovat ottaneet asiakseen kritisoida minua milloin mistäkin (et osaa meloa, komentelet miestäsi). Yön pimeinä tunteina olen sitten miettinyt kertaan jos toiseen, että kritiikissä on kyllä perää (pelkään kivikkoisia virtoja, mies ei saa järjestellä astiakaappia), mutta kun toivoisin joskus saavani myös positiivista palautetta, kun olen kuitenkin yrittänyt meloa ja jättänyt usein sanomatta, vaikka tekisi mieli huutaa ääneen.