keskiviikko 18. heinäkuuta 2018

Helteessä


Takapihan toisella puolella kukkii sekalainen ruusuryhmä. En muista enää näiden nimiä. Näen ne tästä työpöytäni äärestä ja iloitsen tietysti, että ne jaksavat tänäkin vuonna kukkia.

maanantai 2. heinäkuuta 2018

Takapiha

Olen ollut vetämättömissä. Tiedän kyllä. Se on paljon touhuamisen jälkeinen alamäki. Syvä kuoppa, josta kyllä tästä taas kömmin ylös. Kunhan löydän sen kipinän.

Flammentanz on suuri iloni, vaikka se on nyt kuivana kesänä vaatinut joka päivä pari sangollista vettä. Muuten se on alkanut lerputtaa kukkiaan mielenosoituksellisesti.

Sen alla oleva kukkapenkki vaatisi hoitotoimenpiteitä. Mutta kaikki mitä sinne istutan, näyttää kuolevan. Nuo siniset kukat ovat entisen omistajan istuttamia ja ehkä puoliksi villikukkia. Etualalla oleva, Lidlistä ostamani mehikasvi tunki esiin pitkän varren täynnä vaaleanpunaisia kukkia. Mutta sekin alkaa heti lerppua, jos en joka päivä kastele. Orvokki ilmestyi tuulen mukana jostakin itsestään.

lauantai 30. kesäkuuta 2018

Metsälampi

Ilma on tänään sen verran viileä ja tuulinen, että teimme pienen patikkaretken metsälammelle. Iloksemme lumpeet kukkivat parhaillaan.
Lammen toinen pää on suota. Kihokkeja oli sammalmättäillä kauniina kuvioina. 


Toisella puolella on sileitä kallioita. Pidimme kahvitauon kallioiden päällä.
Lapsena uimme tällaisessa metsälammessa. Nyt ei ollut uikkareita mukana ja musta vesi pelottikin. Varpaat piti kuitenkin kastaa. Siinä viime päivien ahdistus ja stressi kaikkosi. Jäimme pitkäksi aikaa tuijottamaan pilviä ja kuuntelemaan tuulta. Kotkaa emme nähneet, vaikka sellainen kuulemma lammella asustaa. Mutta löysimme sen pyrstösulan.

keskiviikko 27. kesäkuuta 2018

Aamu-uinnilla

Tiiran poikaset. Emolintu houkutteli niitä mukaansa liitämään. Toinen ei olisi halunnut lähteä mukavalta paikaltaan, vaan kitisi koko ajan nokka auki. Ehkä se odotti emon tuovan kalan aamunälkään. Viimein kaikki kolme suihkivat pitkin veden pintaa. Liekö opetustuokio, miten itse saadaan hankittua sapuskaa?

Minä pulahdin tästä mereen. Mukavia kesäpäiviä kaikille!


lauantai 16. kesäkuuta 2018

Kellokaulaisia lehmiä ja alppimaisemia


Olimme taas käymässä miehen kotiseudulla Allgäussa. Ensimmäisenä päivänä päätimme totutella ilmastoon ja patikoimme vain ylös läheiselle vuorenrinteelle ja pidimme brotzeit-tauon tässä ravintolassa, jossa sai omien lehmien maidosta tehtyä juustoa sekä tuoretta leipää ja sitruunalimonadia.



Seuraavana päivänä uskalsimme jo lähteä pidemmälle patikkaretkelle.

Kiipesimme polkua pitkin Fellhornin keskiasemalle, noin 1700 metrin korkeuteen.

Kaunis reitti ja kaunis ilma. Alppiniityt olivat täynnä kukkia. Loppumatkan asfalttitie ja melkein 30 asteen lämpö saivat kyllä haukkomaan henkeä.
Syötyämme hieman hiukopalaa ravintolaterassilla palasimme alas köysiradan gondolissa. 



Aamuisin oli ihana herätä alppimajamme hämärässä. Varpuset ja pääskyset pitivät konserttia katon rajassa ja alla olevissa pensaissa ja niityiltä kuului lehmänkellojen kilinä. Istuin parvekkeella nauttimassa aamuauringosta, kunnes muut: mies, tytär ja lapsenlapsi olivat heränneet ja saaneet syötyään vaatteet päälle.

Paahtavaa hellettä riitti aina iltapäivään asti. Sitten tulivat pilvet ja ukkosenilma rankkasateineen.

Breitachklammin rotko piti tietenkin nähdä ja kulkea päästä päähän ja takaisin. Helteessä siellä olikin ihanan viileää.


Vesi virtaa uskomattoman upean turkoosin värisenä alhaalla rotkon pohjalla.

Maanantain uskoimme olevan rauhallisen päivän Nebelhornin huipulla, mutta erehdyimme. Saimme jonottaa ainakin puoli tuntia köysiradan hissiin.

Maisemat Nebelhornin huipulta, noin 2230 metrin korkeudesta, palkitsivat kuitenkin jälleen kerran.

Gipfel-ravintolassa tilasimme paikallista perinneruokaa, kässpätzleä salaatin kera. Oli niin herkullista, että tilasimme sitä myöhemmin eräänä toisena päivänä alhaalla laaksossa eräässä ravintolassa. Mutta siellä annos oli valtavan suuri eikä lainkaan niin hyvä kuin Nebelhornilla. Menee varmaan pitkään ennen kuin tulee sitä taas syötyä, ellei sitten pääse taas Nebelhornille.

Paikallisia eläimiä. Alppikauriita. Kuvasimme nämä kuitenkin villieläinpuistossa, jossa pääsee kävelemään eläinten seassa. 


Sturmanns Höhle on ainoa luola, johon Allgäussa pääsee sisään. Yhden sadepäivän käytimme siellä käymiseen.

Luola kulkee 300 metrin syvyyteen vuoren sisään. Kiviseinämät ovat 120 miljoonaa vuotta vanhoja. Näin esitteessä lukee. Oppaan jutut menivät minulta jostain syystä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

Viimeisenä päivänä ajoimme vuoristossa kiemurtelevaa tietä pitkin rajan yli Itävallan puolelle, Tiroliin. 

Reutten lähellä on tämä yli 400 metriä pitkä riippusilta, highline 179. Alapuolella kulkee Fernpass-niminen vuoristotie, jota pitkin pääsisi aina Italiaan, Etelä-Tiroliin, asti. Aikamme ei kuitenkaan enää valitettavasti riittänyt sinne asti ajamiseen, vaikka matkaa ei olisi ollut kuin parin tunnin verran.

Sen sijaan tyydyimme etsimään sillan toisella puolella olevan geokätkön ja sen jälkeen palaamaan takaisin linnan raunioita ihailemaan. 

Kukkien paljous ihastutti täälläkin. Päivän päätteeksi söimme takaisin Saksan puolelle palattuamme leberkäse-sämpylöitä ja olimme jo haikealla mielellä. Aivan liian lyhyt loma. Onneksi mies kuitenkin ehti tavata ystävänsä ja sukulaisensa. Servus.

tiistai 5. kesäkuuta 2018

Metsäretki


Tänään oli todella kylmää ja tuulista. Mieli teki kuitenkin lähteä ulos. Muistin suovillat eli tupasvillat, jotka ovat komeimmillaan tähän aikaan vuodesta. Paimiossa olevan luontopolun varrella olemme käyneet ihailemassa niitä ennenkin.
Tänä vuonna niitä ei ollut niin paljon kuin parhaina vuosina. Mutta metsä, jossa luontopolku kulkee, on varmasti yksi Suomen kauneimmista. Paimio on kuuluisa suunnistajistaan, eikä ihme. Näissä metsissä liikkuminen saa sielun lepäämään.
Lisäksi polku kiemurtelee vaihtelevien maisemien läpi: on koivumetsää, suota, lampea, kallioita, kuusimetsää...
Ulpukoita! Siitä on pitkä aika, kun viimeksi näin niitä. Täällä suolammessa ne kukkivat nyt.
 Kallion laelle on rakennettu laavu. Viimeksi käydessämme täällä ei ollut kuin näkötorni ja tuo istuinpenkkiryhmä. Kallion päällä on kuuma. Pidämme kahvitauon täällä.
Kuusimetsän puolelle päästessämme alkaa sataa rakeita.
 Välillä vihmoo hieman pelkkää vettä.
 Sitten taas kallion päälle.
Maasto on rutikuivaa. On hiljaista. Vain tuuli kohisee puiden latvassa.
 Luontopolulta poikkeamme vielä katsomaan Rekottilan linnavuorta. 
Komeat kalliot täällä ja aivan valtavasti kieloja täydessä kukassa. Käki kukkuu ja kielot tuoksuvat. Kesän kohokohtia.
Muutenkin täällä hämmästytti rehevät kasvustot. Oravanmarjoja ja metsätähtiä. Lapsena rakastin metsätähtiä. En tiedä miksi. Ehkä niiden nimen vuoksi.
 Polku kulkee kielojen lomassa.
 Heinät ovat kauniita. Olen harkinnut niiden hankkimista omalle pihalle. Olisikohan tämä pullosara? 

Kun tuuli puhaltaa heinikön läpi, siinä on jotain mieltä rauhoittavaa. Voisin katsella sitä vaikka kuinka kauan. Viljapellon lainehtiminen näyttää samanlaiselta. 
 Hyvä, että lähdimme tänne. Nyt iltapäivästä tuuli näyttää tyyntyvän ja aurinko paistaa jälleen pilvettömältä taivaalta. Päivä tuli käytettyä hyvin.